keskiviikko 23. elokuuta 2017

Sommaren är kort



Kesä tuli kesä meni. Vai tuliko? Tämä kesä meni Kuopion leveyspiirillä ilman ensimmäistäkään hellepäivää. Edellisen kerran näin on käynyt kuulemma joskus 60-luvulla.

Blogi on elänyt hiljaiseloa mutta ei hätää, kyllä tässä vielä virkistytään. Viime viikolla kävimme pojan kanssa neljän päivän pyöräreissulla ja poljimme n. 300 kilometriä. Tästä riittää tarinaa muutamaan postaukseen, jahka saan valokuvat ja ajatukset järjestykseen. Sitä ennen laitan tähän muutaman kuvan kuluneelta kesältä. Jaakko Teppo totesi aikoinaan syksystä: Syksy saa, mutta minä en.

Heinäkuussa Kuopion museon lähelle ilmestyi räsymatto

Puijo on kaunis kesät talvet

Vaikka hellepäiviä ei tullut niin hienoja auringonlaskuja kyllä

Kesä kului pyöräillen. Siitä on postauksia aiemmin ja lisää tulossa pian

Kesän kohokohtiin kuului KuopioRock ja sen pääesiintyjä Megadeth



maanantai 14. elokuuta 2017

Kuopion juoksuhaudat vuodelta 1915



Talvella kävin Kuopion museossa ja törmäsin savolaisiin juoksuhautoihin. Siitä se ajatus sitten lähti. Juoksuhaudat sijaitsevat Siilinjärven Vuorelassa, Itkolantien molemmin puolin. Puolustusasemia rakennettiin Venäjän armeijan toimesta vuonna 1915 viivyttämään Saksan armeijan mahdollista hyökkäystä Pohjanlahden rannikolta Suomen suurruhtinaskunnan läpi Pietariin.


Kuvassa ensimmäisen maailmansodan aikana venäläisten rakentamat puolustusasemat Suomen suurruhtinaskunnassa 

(kuva: Mäntyharjunverkkomuseo.com)

Ensimmäisen maailmansodan taisteluhauta tositoimissa. Kuva Ranskan ja Saksan taistelukentiltä.


Aikani harhailtua löysin juoksuhaudat aivan tien vierestä. Itse linnoitusrakennukset on purettu jo aikoja sitten ja jäljellä on vain valli ja hieman umpeen kasvaneet juoksuhaudat. Puolustuslinja sijaitsee niityn laidalla, metsäisen rinteen päällä, eli se oli ihanteellinen paikka ottaa vastaan avomaastossa hyökkäävä vihollinen. Vihollista ei koskaan tullut ja ensimmäinen maailmansota päätyi Suomen osalta itsenäistymiseen.

Vuorelan juoksuhautoja



Siinä sateessa seistessä mietin, että olisipa hienoa haravoida haudat metallinpaljastimella. Tosin joku on varmasti jo ehtinyt tehdä niin. Olen seurannut telkkarin aarteenetsijöitä ja haaveillut huikeiden aarteiden löytämisestä. 






Juoksuhaudat sijaitsevat korkealla rinteellä. Ihanteellinen paikka puolustuslinjalle.
Kerroin vaimolle uusimmat eläkepäivien suunnitelmani: hankin metallinpaljastimen ja alan tutkia lähiympäristöä muinaismuistojen kiilto silmissä. Sitten lähetän kerran kuukaudessa Kansallismuseolle laatikollisen löydöksiä ja kiihkeä kirjeen, jossa toivon löytöjeni saattavan Savon historian aivan uuteen valoon. Kansallismuseon vastaus kirjeeseeni voi olla tällainen:

Herra Kunnegut!

Kiitos jälleen kerran löydöslaatikosta. Tällä(kään) kertaa löydöksissä ei ollut mitään arvokasta. Arvelitte, että uusin kolikkolöytönne todistaa Kuopion lähellä olleen roomalaisten sotilaslinnoituksen vuonna 4 ennen ajanlaskun alkua. Löydössä oleva roomalainen numero ei kuitenkaan tarkoita vuosilukua, vaan kyseessä on olutpullon korkki.