Walk on

Oli lauantaiaamu kun vein vaimon töihin ja sain älynväläyksen: Lähden junalla Siilinjärvelle ja kävelen sieltä 24 kilometriä takaisin kotiin. Vaimo oli ällistynyt ja totesi, että mulla on todellakin viidenkympinvillitys päällä. ”Tosin en valita kun se ilmenee noin. Parempi että juokset pitkin maanteitä, etkä vieraiden naisten perässä.”

Lauantai-aamujunassa oli tilaa

Kallansillat junasta nähtynä

Kun olin heittänyt vaimon töihin palasin kotiin ja pakkasin repun. Rautatieasemalle on reilu kilometri matkaa. Kun kävelin aamuista katua asemalle, ei liikkeellä ollut muita kuin laitapuolen kulkijat ja minä. Rännikadulla vastaan raahustaneet kodittomat loivat tunnelman kuin olisin ollut Walking Dead –tv-sarjan kuvauksissa. Samanlaisin loivaliikkeisiä zombieita putkahti esiin sieltä täältä matkalla ties minne.  

Paluu Kuopioon alkaa

Aamukahdeksan junaan ei ollut tunkua. Junalippu maksoi vaivaiset kolme euroa ja matka kesti reilun vartin. Siilinjärvellä hyppäsin pois kyydistä, heitin repun selkään ja lähdin paluumatkalle. Ilma oli kylmä mutta kirkas, aivan optimaalinen ”pienelle” kävelylenkille.

Kasurilan rinteet oli jo suljettu

Matkalla näin jäniksen ja perhosentoukan. Jänis oli liian nopea kameralle, joten tässä kuva siilikehrääjän toukasta.

Tällaista reissuahan ei voi tehdä somettamatta. Jo neljän kilometrin jälkeen otin selfien Kasurilan laskettelurinteiden luona ja laitoin sen facebookiin. Kymmenen kilometrin jälkeen kuvasin pienen videopätkän. Kahdenkymmenen kilometrin jälkeen tulin Kallansilloille ja pysähdyin vähän pidemmäksi aikaa syömään eväitä ja kuvaamaan keväistä aamua ja maisemia. Fiilis oli erinomainen eikä jaloissa tuntunut miltään. Matka tuntui melkein liian lyhyelle.

Kallavedestä oli jäät lähteneet. Vihdoinkin

Mökkisaari Puijontorninäkymällä

Kun reissua oli jäljellä enää pari kilometriä tein ratkaisevan virheen. Päätin kiertää Itkonniemen kautta, jolloin matka piteni n. kolme kilometriä. Jo vartin kävelyn jälkeen aavistin, että nyt taisi tulla ahnehdittua. Reidet alkoivat krampata ja viimeinen juomapullo hupeni ennen aikojaan. Viimeiset kilometrit muuttuivat reippaasta lenkistä eloonjäämistaisteluksi. Miksi helvetissä minä lähdin tätä kiertotietä, kun olisin jo kotona?

Voikukkia, varma kevään merkki

Kilometri ennen kotia sattui uskomaton yhteensattuma. Kun suu kuivana, reidet hoosiannaan huutaen tökin robottimaisesti eteenpäin, korvanapeissa alkoi soida U2. Kuuntelin viimeiset viisi kilometriä omaa soittolistaa randomilla. Voimien ehtyessä U2:n Bono alkoi laulamaan minulle: Walk on.

Walk on

Walk on

You stay safe tonight

Ja minähän kävelin, koska Bono niin kehotti. Kummallista, minkälainen voima mielellä voi olla. Tuon viimeisen kilometrin aikana en tuntenut kramppeja, en janoa enkä väsymystä. Minä vain kävelin U2:n tahtiin ja ihastelin, miten mahtavalta aamu tuntui. Kotona heitin lenkkarit jalasta, heittäydyin sohvalle ja laitoin vaimolle viestin, että 27 kilometriä suoritettu. Viidenkympinvillitys saa aikaan hienoja asioita.