tiistai 21. maaliskuuta 2017

Sauli of Finland



Sunnuntaina vietettiin Minna Canthin päivää ja Kuopio sai arvovaltaiset vieraat: Presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio. Pariskunnan pystyi bongaamaan livenä puoli kahdelta järjestetyssä tapahtumassa mualiman navassa eli Kuopion torilla.
 

Paljastetaan tässä yksi vaalisalaisuus: Edellisissä pressanvaaleissa äänestin Saulin kilpailijaa. Tappio tuli mutta ei harmita yhtään. Niinistö on ollut jämäkkä ja fiksu presidentti. Sauli piti puheen EU:n puolustamisesta, koulukiusaamiseen puuttumisesta ja yleensä ottaen lähimmäisen auttamisesta. Mielenkiintoista settiä, jossa ei ollut paljoa löysää. Pari kevennystä kuului asiaan ja ensimmäinen oli presidentin tervehdys torikansalle paikallisella murteella: Hyvvee päevee!


Niinistön puhetta kuunnellessa en voinut olla miettimättä miltä tuntuisi, jos meillä olisi toisenlainen presidentti. Vaikea kuvitella, että Sauli paasaisi muurista Venäjän rajalle ja hokisi: Suomi ensin! Tuo Trumpin jargonia on niin kaukana meidän todellisuudesta, että puhe saattaisi aiheuttaa hilpeyttä. Tai sitten ei. Aina on ihmisiä, jotka ovat populismille otollista maaperää.  

Kiitos käynnistä Sauli ja tervetuloa uudestaan. Suomesta on tullut maailmalle monenlaista miehenmallia: on Mannerheim, Mika Häkkinen, Teemu Selänne ja Tom of Finland. Onneksi meillä on presidenttinä Sauli of Finland: mies jolla on jalat maassa ja järki päässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti