sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Depeche Mode: Spirit - Erään albumin anatomia



Siitä on reilu kolme vuotta, kun Depeche Mode valloitti Hartwall Areenan. Pitkäaikainen fanitus sai kruunun upealla keikalla. 2013 ilmestynyt Delta Machine on soinut siitä asti enempi ja vähempi aktiivisesti levylautasella. Kunnes uusi albumi Spirit putkahti maailmaan.

Päätin tällä kertaa uppoutua syvemmälle Depeche Moden maailmaan. Sen lisäksi että yhtye tekee lähes täydellistä mollipoppia, heidän sanoitukset uivat syvissä ja synkissä vesissä. Juuri tuo synkkyys on kiehtonut minua alusta lähtien. Se, miten bändi julistaa mm. ateismin ilosanomaa kappaleissa Blasphemous Rumours ja Personal Jesus. Kuuntelin siis uuden albumin ja otin selvää, mikä bändiä tällä kertaa riivaa.


Going Backwards

Aloitusraita on vihainen saarna siitä, miten me ihmiset olemme taantuneet. Havainto on tässä ajassa naulan kantaan. Olemme menettäneet sielumme ja palanneet elämään luolamiehen menttaliteetilla. Ammumme taivaalle sateliitit, jotka välittävät reaaliajassa kuvaa kuolemasta ja kauheuksista. Miten reagoimme? ”We feel nothing inside”. Niin totta.

Where’s the Revolution

Revolution jatkaa ihmiskunnan sättimistä. Kuka tekee päätökset, sinä vai uskontosi? Sinä vai hallituksesi?

”Where’s the revolution
Come on People, You’re letting me down”

Dave on pettynyt ihmisiin. Meitä kusetetaan, käytetään hyväksi, tuhotaan ja alistetaan. Mutta missä on vallankumous? Miksei kukaan nouse vallitsevaa järjestelmää vastaan? Lopuksi Dave hokee ja maanittelee:

”The Train is coming
Get on board”

Muutoksen juna tulee ja Depeche Mode pyytää kaikkia mukaan. Tule nyt, tule nyt.



The Worst Crime

Toivo on mennyt. Meillä oli aikaa, mutta teimme kuitenkin pahimman rikoksen. Ja nyt väkijoukko odottaa lynkkausta, johon he itse ovat syypäitä.

Mikä tuo pahin rikos voi olla? Apatia, saamattomuus, piittaamattomuus, laiminlyönti. Voimme syyttää valemediaa, johtajia ja olosuhteita, mutta perimmäinen kysymys kuuluu: Miksi emme tehneet mitään, kun kaikki tapahtui? Jälkiviisaana etsimme syntipukkeja ja tuomitsemme heidät kuolemaan, vaikka koko apaattinen yhteiskunta antoi kaiken tapahtua. ”We did the worst Crime”.

Scum

Scum on jo suoraa, säälimätöntä sättimistä. Kun tähän pisteeseen on tultu, Dave haistattaa paskat kaikille. Hey Scum! Hei paska, mitä olet koskaan tehnyt kenenkään puolesta? Et mitään. Et saanut elämäsi aikana mitään hyvää aikaiseksi ja lopulta kadotit oman poikasi. Älä tule mulle selittämään. Ota ase kauniiseen käteen ja ammu itsesi. ”Hey Scum. Pull the Trigger!”.

You Move

Viidennessä kappaleessa siirrytään yhteiskunnallisista aiheista parisuhteen raadollisuuteen. Dave kuulostaa kylmältä ja kiihottuneelta hokiessaan ”I like the way You Move”. Suhde on ohi, menetetty mahdollisuus vaivaa naista ja hän haluaa vielä keskustella, miten kaikki olisi voinut mennä. Miestä ei kiinnosta. Hän ei halua enää sitoutua, mutta pitää edelleen naisen muuveista ja on valmis panemaan.

Cover Me

Tätä biisiä kuunnellessa koin oivalluksen: Tämähän tapahtuu Suomessa! Tarkemmin sanottuna Lapissa. Parisuhde on uppoamassa ja viimeisenä pelastusrenkaana he päättävät vielä kerran etsiä suojaa toisistaan. Ei auta, koska sekä parisuhde että ilmasto ovat pakkasen puolella. He ovat kahdestaan revontulien maassa: ”Way up here with the Northern Lights”.  

”I picture us in another life, where we all superstars”

Eternal

Martin Goren hymnimäinen Eternal on makaaberi maailmanlopun rakkauslaulu. Poor little one, hän laulaa eloonjääneelle. Musta pilvi nousee ja taivaalta sataa radioaktiivista vettä. Maailmanlopun kynnyksellä Martin kertoo olevansa naista varten ja rakastavansa häntä ”kuten kuka tahansa mies tekisi”. ”I’ll be there for You always. You are my Eternal Love”.
Levyn ainoassa rakkauslaulussa kaksi onnetonta rakastaa toisiaan, koska vaihtoehtoja ei enää ole.

Poison Heart

Myrkkysydän on kuin Black Jazzia. Uusi musiikkikategoria, New Orleans kohtaa hautajaiset.

”You know it’s time to breakup
You’ll always be alone”.

Mies tiesi alusta lähtien, että nainen on myrkkyä. Silti hän lähti tämän mukaan, tietäen että kaikki tulee vielä päättymään. Mikä ajoi miehen parisuhteeseen? Maailman paras pano?

So much Love

Nimestään huolimatta tämä on albumin häiritsevin biisi. ”There is so much love in me” jyrää niin ahdistavasti, että kuulijan hälytyskellot alkavat soida.

You can despise me
Demonise me
It satisfies me so”

Onko kyseessä sadistinen hyväksikäyttäjä? Ahdistelija? Stalkkeri? Sarjaraiskaaja? Melko usein Depeche Moden kappaleisiin kätkeytyy jotain pervoa ja kieroa. Tämä on yksi niistä.

Poorman

”Hey there’s no news
Poorman’s still got the blues
Corporations get the breaks
keeping almost everything they make”.

Nyt ollaan bluesissa. Mikään ei muuttunutkaan. Melodia ja lyriikka ovat lannistuneita, toteavia: Näin se vain menee. Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat, valitettavasti.

No More (This is the Last Time)

Parisuhde on ohi. Valheet ja virheet ovat tehneet tehtävänsä. Mutta lopussa on kuitenkin jotain lohduttavaa: lupaus uudesta alusta.

This is the last time I say Goodbye.
The last time
then We won’t have to lie”.

Our crimes will pass us by
Crimes, they always fade and die
All those memories, all our pain
slowly dissapear like a falling rain”.

Fail

Viimeisellä raidalla Martin Gore vielä toteaa, että me ollaan menty metsään. Mutta kappale on melodialtaan melkein duurissa. Sarkastista ristiriitaa?

”Oh, we’re fucked
Oh, we’re failed”

Depeche Mode on ollut vihainen ennenkin, mutta nyt lyriikat tuntuvat kumpuavan reaalielämästä ja yhteiskunnan kokemista mullistuksista. Soiko kappaleissa jopa katkeruus Brexitistä? Tulkinta jää kuulijan vastuulle. Joka tapauksessa albumin sanoma on: Meillä on valinnanvapaus. Tiedämme mikä on oikein ja väärin. Tästä huolimatta olemme vaipuneet koomaan ja antaneet maailman luisua tuhon partaalle. Syy ei ole kasvottomissa voimissa vaan meissä. Missä on vallankumous?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti