keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Fättness-päiväkirja: Tori Herkku, Kuopio

80-luvulla Kuopio näytti erilaiselta: melkein joka korttelissa oli grilli. Entisen Anttilan sisäänkäynnin vieressä oli Maukkis, Carlsonin rakennuksessa Kauppakadun grilli, Amarilloa vastapäätä Burger Park, Tasavallankadulla Violan grilli, Snellmanin puistossa Snellugrilli jne.

Kuopion keskustaa 80-luvulla. Kuva: Finna
Sitten savolaiseen maisemaan rantautui suuret pikaruokaketjut: Ensin Caroll's, joka teki myöhemmin tilaa Hesburgerille, Mäkkärille, Subwaylle jne. Isot söivät pienet ja perinteiset grillit saivat väistyä. Yksi viimeisiä on Kuopion torilla sijaitseva Tori Herkku.

Grillinomistajalla on riittänyt ylä- ja alamäkeä viimeisen vuoden aikana. Kesä alkoi positiivisissa merkeissä, kun stand up - koomikko Sami Herberg valitsi Asemakadun Drive In Grillin mukaan Grillit huurussa tv-sarjan Kuopiota esittelevään jaksoon. Sami väänsi formaattiin kuuluvan nimikkoannoksen Kuopion version juuri Drive In Grillissä: Irene Partasen lihapiirakka, jonka väliin tuli pihvi, salaattia, majoneesia, suolakurkkua, aurajuustoa jne. Samin mukana syömässä oli Nightwishin Marco Hietala. Jakso esitettiin neloskanavalla 29.11.2017.

Sami Hedberg ja bloggaaja. Iloinen tapaaminen Pullukkurun 2016 aikana.
Mutta sitä ennen Drive In Grilli koki kovia. Syyskuisena yönä tuhopolttaja iski ja sytytti grillin ulkoseinän tuleen. Grillirakennuksen seinä mustui, mutta sisätilat säästyivät tuholta. Heti seuraavana yönä pyromaani palasi rikospaikalle ja tällä kertaa hävitys oli täydellinen (juttu Savon Sanomissa). Torstaiaamu paljasti lohduttoman näyn: rakennuksesta oli jäljellä enää palanut runko. Omistaja järkyttyi ja mietti vakavasti jatkoa.

Meidän kaikkien grilliruuan ystävien onneksi jatkoa kuitenkin seurasi. Grillivaunu ilmestyi Asemakadulle väliaikaisesti 3.11, kunnes uusi rakennus valmistuu. Samalla Drive In Grillin yrittäjä Marko Koistinen osti torilla kaupungintalon edessä sijaitsevan grillin ja perusti Tori Herkun.

Tori Herkku sijaitsee Kuopion torilla, kaupungintaloa vastapäätä
Kun näimme Grillit huurussa Kuopio jakson, meidät valtasi ennennäkemätön grillimätön himo. Koska Tori Herkku on lähempänä, päätimme suunnistaa sinne. Paikka on sisägrilli, jossa on asiakastilat n. viidelle hengelle. Hedbergin annoksen sijaan valitsin grillilautasen: paistettu kanamuna, makkarasiivu, kokolihapihvi, salaattia, ranskalaiset ja tietenkin kaikki mausteet. Satsin hinta kuluttajaystävällinen 8,50 €. Vaimo otti lihiksen nakeilla.

Grilliruuassa on jotain, mitä kasvottomat ketjut eivät tavoita: autenttista vanhanajan tuntua, rasvaisuutta, suolaisuutta, parhautta. Terveellisyydestä viis, kyllä elämästä pitää välillä nauttia. Hyvänmakuinen ruoka on nautinnoista jaloimpia.

No kattokaa nyt tätä: Grillilautanen! Oikeesti. Voitko vastustaa?
Olen grilliyrittäjäperheestä ja tunnen suurta kunnioitusta ko. ammattikuntaa kohtaan. Yrittäjä painaa töitä kellon ympäri. Kun grilli on kiinni, aika kuluu tukkukuorman hakemisessa ja tuotteiden esivalmistamisessa (makkarat, sipulit ja muut raaka-aineet leikataan, majoneesit sekotetaan ja pullotetaan yms) myyntikuntoon. Helpomminkin voi leipänsä ansaita.

Kuopion tori 80-luvulla. Kuva: Finna
Grillikäynnin jälkeen hyppäsimme taksiin. Kuski sattui olemaan lupsakka savolaisukko, kuinkas muuten kun Kuopiossa ollaan. Kun selvisi, että tulimme Tori Herkusta, hän intoutui kehumaan paikkaa:

- Juttelin omistajan kanssa ja arvatkeepa montako Sami Hetperkin rillit huurussa lihapiirakkoo ne möi sen jäläkeen, kun ohjelma tul telekkarista? Kahen päevän aekana tuhatviissattoo piirakkoo!

Taisi taksikuskin puheessa olla puolet savonlisää mutta yhtä kaikki, hienoa että kovaonninen yrittäjä sai tv-ohjelmasta boostia liiketoiminnalleen. Päätän tämän oodin grilleille sanoihin: Syökää silloin tällöin aitoa grilliruokaa. Kannattakaa paikallisia pienyrittäjiä.

Kauppahalli 80-luvulla. Kuva: Finna


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Maamme laulut

Suomi 100 hengessä listaan tässä 9 uusinta maammelaulua, olkaa hyvä:


Happoradion Kaunis ihminen. Kaunis kappale. Miten tämä liittyy aiheeseen?  Kuten kaikissa näissä valinnoissa: katso video. Tämä on todellakin katsomisen arvoinen.


Ismo Alanko: Kun Suomi putos puusta. Ehkä omituisinta tässä biisissä on ajankohta, jolloin se ilmestyi. Nokia tuli ja Suomi putosi puusta.



Fintelligens: Kaikki peliin. Kiekkobiisien aatelia ja suomalaisuuden kivijalka: johdettiin lätkän mm-kotikisojen välierissä Ruotsia 5-0, hävittiin peli 5-6. Oi niitä aikoja. Tämä biisi soi kisojen avajaisissa. Olin paikalla.



Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Suomi sata vuotta. Suora mielipide meidänkin yhteiskuntaa mädäntävää natsikulttuuria vastaan. Rohkeita suomalaisia tarvitaan aina.



Eppu Normaali: Murheellisten laulujen maa. Tämä kappale kanonisoi meikäläisen sukupolven alkoholinkäytön.


Jukka Kuoppamäki: Sininen ja valkoinen. Kysymys kuuluu: koska tästä tehdään samanlainen epävirallinen maammelaulu kuin Finlandiasta...




Martti Servo ja Napander: Maailman sinisin taivas. Suomen nationalistisin biisi on myös maailman kiltein nationalistinen biisi. Luonnollisesti.



Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä. Eino Leino ja Loiri. Voiko tämän suomalaisempaa olla?



Kalle Ahola:  Leijat Helsingin yllä. Tämän kauniimpaan stadille ei ole kirjoitettu tällä vuosituhannella.


Juice Leskinen: Maamme. Juice päätti aina keikan maammelauluun. Ihailtavaa. Mutta älkää muut ottako tavaksi. Liian jenkkiläistä.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Like father like son

My youngest son started to blog. Now I can say: like father like son. He's writing very intimate, interesting and intelligent stories about love, life, family and young-age troubles. He's almost brutally honest and extremely brave when he tells stories about a broken heart. From where does this young man get his courage? I have no idea but I'm very proud of him.

My son writes in English and his English is way better than mine, so I don't even try to compete. Here's "Arctic writer with a dusty journal". Also contains some anecdotes about me.... 

                                             Arctic Writer with a Dusty Journal



And here's the writer himself on youtube:



sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hyvät kuvat, hyvät pizzat = hyvä lomapäivä





Viime torstaina oli erilainen lomapäivä. Kävimme Kino Kuvakukon Hyvät kuvat - leffakerhon tuplanäytöksessä katsomassa Trainspotting ja Trainspotting 2. Eka näytös oli klo 15 ja tunnin "väliajan" jälkeen jatko-osa klo 17.30.


Hyvät Kuvat on Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunnan (ISYY) elokuvakerho, jonne kaikki ovat tervetulleita. Hyvät Kuvat näyttää vuosittain 24 elokuvaa, 12 syksyllä ja 12 keväällä. Näiden lisäksi on usein extranäytöksiä, kuten tällä kertaa Trainspotting 1. Liput 12:sta näytökseen maksaa vain 25 €.

Kino Kuvakukon sisustus on täynnä vanhaa rekvisiittaa elokuvajulisteista projektoreihin asti. Paikka on kuin elävä museo.
Vaimolle Trainspotting oli uusi tuttavuus, itse näin ykkösosan joskus 90-luvulla. 1996 ilmestynyt ykkönen on hervoton ja hengästyttävä tarina skottinuorten Rentonin (Ewan McGregor), Spudin (Ewan Bremner), Sick Boyn (Jonny Lee Miller), Tommyn (Kevin McKidd) ja Bernien (Robert Carlyle) huumeiden ja rikosten täyteisestä elämästä. Elokuva naurattaa, hämmästyttää, kauhistuttaa ja masentaa juuri oikeassa suhteessa. Päätähdet olivat aikoinaan tuoreita, nykyisin jo Hollywoodin ja tv-sarjojen vakiokasvoja. Leffasta jäi mieleen erityisesti Rentonin seikkailu maailman törkyisimmässä vessassa, Spudin epäonnistunut yö tyttöystävän luona ja kammottavat huumevieroitushallusinaatiot.

Leffojen välissä oli kolmen vartin tauko, joten kiirehdimme kadun toisella puolella olevaan Caesar's pizzeriaan ja nielaisimme Opera Specialit aurajuustolla. Sananmukaisesti nielaisimme, koska aikaa oli vähän. Tulliportinkadulla sijaitseva Caesar's on idyllinen paikka, josta saa hyvää peruspizzaa. Kaverini totesi kerran, että pizza on kuin seksi: vaikka se olisi huonoa, se on silti hyvää. Caesar'sin pizza on oikein hyvää.


En ottanut valokuvaa pizzeriassa, joten kuvituskuva Pixabaysta.
Mahat rummulla ja lievässä ähkyssä palasimme katsomaan jatko-osaa. T2:n ehdoton vahvuus on sama ohjaaja (Danny Boyle) sekä samat pääosaesittäjät. Tapahtumat sijoittuvat 20 vuotta ensimmäisen osan jälkeen eikä maskeerausta paljoa tarvita, koska filmausten välillä on myös reaaliajassa 21 vuotta. Ykkösosaan verrattuna meno ja meininki on tasaantunut, eikä uloste lennä kuten kaverusten nuoruudessa. Toki Spud ottaa tässäkin jaksossa haltuun tarinan oksettavimman kohtauksen. Huumeet ovat edelleen kuvassa mutta aika on tehnyt tehtävänsä: kukaan ei saa enää kiksejä addiktiosta vaan päinvastoin, jokainen kaveruksista yrittää enempi tai vähempi eroon aineista. Tapahtumat vyöryvät suorana jatkumona, joten leffojen katsominen peräkkäin toimi tässä tapauksessa aivan loistavasti.

Esityspaikka Kino Kuvakukko on Kuopion vanhin toimiva elokuvateatteri. Avajaisissa 24.9.1939 Kuvakukossa esitettiin Lumikki ja seitsemän kääpiötä sekä katsauskuva Saksan ja Puolan sodasta. Teatterin sisustus kunnioittaa edelleen historiaa mikä sinällään on upeaa. Hartaana toiveena heitän, että istuimet voisi kuitenkin uudistaa. Kahden tunnin istuminen jouset menettäneissä penkeissä on melkoinen koettelemus istumalihaksille.

Hyvät Kuvat esittelyteksti peräisi tästä

Kino Kuvakukon historiasta ole teksti peräisin tästä

tiistai 21. marraskuuta 2017

Queen ja Adam Lambert, Hartwall Areena 19.11.2017




Elettiin 80-luvun alkua. Olimme kaverini Jaken kotona ja hän soitti lp-levyä Live Killers. Kuuntelin konserttitaltiointia aikani ja totesin, että ei ole mun musiikkia. En varmaan koskaan diggaa kyseistä bändiä. Kyseinen bändi oli Queen.

37 vuotta myöhemmin olin menossa Jaken ja puolisoidemme kanssa Queenin ja Adam Lambertin keikalle Hartwall areenalle. Minusta tuli Queen fani 90-luvulla, eikä harmita yhtään. Välillä on ihan hyvä olla väärässä.
Meidän istumapaikat olivat todella korkealla katsomossa. Hyvin näkyi.


Keikka alkoi räväkästi We will rock You:n introlla ja varsinaisena avausbiisina kuultiin Hammer to Fall. Adam tuli lavalle dramaattisesti mustassa asussa, aurinkolasit päässä. Jo ensi hetkestä lähtien kävi selväksi, että Lambert täyttää Freddie Mercuryn saappaat paremmin kuin hyvin. Adam itse vitsaili siitä, että häntä ja Freddietä yhdistää homous. Seksuaalista suuntautumista olennaisempaa on tietenkin Lambertin lavakarisma ja mahtava lauluääni. Another one bites the Dust - biisin aikana tämä tuli ensikertaa kunnolla esille.


Adam Lambert kertoi, miten hienoa on esiintyä Queen legendojen Brian Mayn ja Roger Taylorin kanssa. Kukaan ei voi korvata Freddietä mutta hän pyysi yleisöä kunnioittamaan edesmennyttä solistia pitämällä hauskaa ja nauttimalla Queenin musiikista. Lähes täysi tupa teki työtä käskettyä.


Ennen Killer Queenia Adam teki ensimmäisen asuvaihdoksen ja ilmestyi lavan alta nousevan jättipään päällä. Pään nimi oli Frank. Adam totesi kaksimielisesti, että Frank is up to my ass. Bicycle racen aikana lavalle ilmestyi kolmipyöräinen polkupyörä, jolla Adam kurvaili pitkin lavaa. Välillä Lambert väläytti myös suomenkielen taitoa kiittämällä yleisöä suomeksi. Kun yhteislaulu ei sujunut heti ensimmäisellä kerralla laulaja ärähti: Hey! You can do better than that v**tu!


Keikan koskettavin hetki koettiin, kun Brian May istahti tuolille ja lauloi Love of my lifen kitaran säestyksellä. Äkkiä suurelle videoscreenille ilmestyi itse Freddie Mercury, joka tulkitsi kappaleen loppuun kuin seisten Brianin vieressä. Näky oli niin voimakas, että se nosti palan kurkkuun. Freddie ilmestyi videotaululle vielä kaksi kertaa: Bohemian Rhapsodyn aikana sekä ennen encorea, jolloin muu bändi kävi lavan takana breikillä ja screenillä oleva Mercury huudatti yleisöä. Lopuksi Freddie virnisti meille ja latasi: Fuck off! 

Brian May ja Freddie Mercury duetoivat


Roger Taylor pääsi esille rumpubattlessa, jossa hän otti mittaa omasta pojastaan. Hyvin poika osasi peltejä paukuttaa. Taylor näytti myös laulutaitonsa vetämällä A Kind of Magic, ja upeasti vetikin.

Brian May soitti pätkän Highway to Helliä ja nosti lopuksi katseen ja toisen kätensä ylös. Terveiset menivät vasta paria päivää aiemmin kuolleelle AC DC - kitaristi Malcolm Youngille. Kaunis ele.


Lavashow oli näyttävä: välillä lasersäteet muodostivat yleisön ylle monivärisen valokaton. Robottimainen Frank nosti virtuaalikädessään Brian Mayn korkeuksiin ja mm. Radio Gagan aikana taustalla näkyi musiikkivideosta tuttu, mustavalkoinen tulevaisuuden kaupunki. Bändi esitti myös Adam Lambertin biisin Whatya Want from Me, joka oli Queenilta iso kiitos ja kädenojennus nuorelle solistille. Osa yleisöä oli tullut paikalle nimenomaan Adamin takia ja näin Queen tulee tutuksi myös uudelle sukupolvelle.


Encorena kuultiin We will rock You ja We are the Champions. Lopuksi ilma täyttyi sakeasta konfettisateesta ja bändi päätti reilun kahden tunnin shown ryhmäkumarrukseen. Kuulematta jäivät mm. Innuendo ja Show must go on. Settiin mahtui kuitenkin 23 kappaletta, joten ei voi valittaa.

Pitkä matka on tultu 80-luvulta, jolloin rocktähden oli pakko pysyä kaapissa, etteivät fanit kaikonneet. Aidsiin, joka tappoi Mercuryn vuonna 1991, on keksitty erilaisia hoitokeinoja. Maailma on muuttunut ja niin myös Queen. Bändi on porskuttanut jo viisi vuotta Adam Lambertin kanssa ja tämän keikan jälkeen väitän, että parempaa korvaajaa Mercurylle tuskin löytyy. God save the Queen, kuten loppuhymissä laulettiin.


sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Keski-ikäinen mies kaunistautuu

Se tapahtui hitaasti ja salakavalasti, kuten moni asia tuppaa tapahtumaan: nimittäin vanheneminen ja rapistuminen. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän pistää hanttiin.  Ensin oli vain shampoo ja saippua, sitten kuvaan astui hiustenhoitotuotteet. 1900-luvulla nuo olivat vielä hyödyllisiä, mutta nykyään hiukset ovat lähteneet kuin lapset: yksi kerrallaan maailmalle. Tosin lapset tulevat vielä käymään, mutta hiukset eivät enää palaa.

Seuraavaksi piti keksiä jotain parranajon jälkeen kirvelevälle turvalle. Aftershave toi lievitystä tuskaan. Hieman asiasta sivuun: eikö ole kummallista, että  karvoja ilmestyy kasvoihin, mihin niitä ei kaivata, ja häviää päälaelta, jossa niitä kaivataan kipeästi. Vaikuttaa universaalille keskarin osoitukselle miessukupuolta kohtaan.

 Aftershavea aikani käytettyä tuli sitten retkahdettua myös muihin kasvorasvoihin. Niissä kun luvataan pehmeämpää ja sileämpää ihoa. Tällaisen harhan saakin aikaan aamulla levittämällä rasvaa niin, että rypyt peittyvät kuin kerrostaloseinän halkeamat laastin alle. Seuraavana aamuna peilissä paistaa taas se sama perunapelto.

Ennen riitti, kun heräsi puoli tuntia ennen lähtöä, kipaisi suihkussa, puraisi leipää ja meni kouluun. Nykyään pitää herätä kahta tuntia ennen, että ehtii pestä, perata ja puunata itsensä, etteivät kaduilla vastaantulevat lapset pelkää. Tosiasiahan on, ettei keski-ikäistä miestä kauniiksi saa. Korkeintaan siistimmän näköiseksi. Mutta kun sen tietää, pysyy jalat maassa eikä tule pettymyksiä.

Joten isät, kun saatte läheisiltä lahjaksi niitä kasvo- ja vartalovoiteita, niin ottakaa ne hyvillä mielin vastaan. Vaikka itse tiedämme toivon menneen, on jollain toisella vielä uskoa paremmasta (paremman näköisestä) isästä. Hyvää isänpäivää kaikille!

Kuva: www.pixabay.com



torstai 2. marraskuuta 2017

NiksiPirkka

En ole pitkään aikaan kuullut Pirkasta. Koulussa olimme parhaat kaverit, mutta aikuisiällä tiemme erosivat. Muistot Pirkasta kulkevat kuitenkin mukanani loppuelämän.

Jos ihmemies McGyver olisi käynyt Turussa tietäisin pomminvarmasti, että Pirkka on hänen lehtolapsi. Hän muistuttaa ihmemiestä ulkonäön lisäksi ilmiömäisestä kyvystään selvitä tilanteesta kuin tilanteesta. Siksi hän sai koulussa lempinimen NiksiPirkka.

Kerran Pirkka oli myöhässä ja huomasin, että hänellä ei ollut puhtaita sukkia. Pyykki roikkui märkänä pesuhuoneen narulla. Hän nappasi märät sukat narulta, tunki ne mikroon ja lämmitti minuutin täydellä teholla. Puuvillasukat olivat kuulemma mukavan kuivat ja lämpimät jalkaan laitettaessa.

Legendan mukaan NiksiPirkalla oli omalaatuinen tapa: aamusuihkussa hän pudotti varpailleen shampoopullon. Kipu herätti parhaiten aamun uneliaisuudesta. Kerran Pirkalle tuli arviointivirhe ja hän mursi pikkuvarpaansa.

Emme siis nähneet enää koulun jälkeen. Pakolaiskriisin aikaan katsoin televisiosta raporttia Odinin Sotureista, kun huomasin tutun hahmon nahkaliiveissä: Pirkasta oli tullut NatsiPirkka. Ihmemies-takapiiska oli poissa ja tilalla tatuoitu skinhead. Kuva sai minut surulliseksi.

Viimeksi kuulin, että kaveri kerjää rautatieaseman liepeillä. Häntä kutsutaan NistiPirkaksi. En oikein jaksa uskoa, että Pirkka olisi hurahtanut huumeisiin. Kouluaikaan hänet tunnettiin raivoraitiina ruuan sekakäyttäjänä: NiksiPirkka oli sekä liha- että kasvissyöjä.





sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Talviaika

Viime yönä siirryttiin talviaikaan. Kesäaika on ohi. Kumma,  minkälaisen arvolatauksen tuo talvi -etuliite aiheuttaa. Talvella kaikki on jotenkin raskaampaa, totisempaa ja ehkä hieman arvokkaampaa.

Kesämökillä on mukava käydä, mutta moniko omistaa talvimökin? Ehkä talvimökillä voisi viettää talvilomaa, ottaa talvirusketusta ja nauttia talven kylmyydestä. Miksi tuo kaikki kuulostaa niin ankealta? Talvi on.

Talveen miellettyä arvokkuutta kannattaisi joissain asioissa käyttää enemmän. Esim. Talviranta kuulostaa presidentin loma-asuntona paljon vakuuttavammalle. Onneksi Suomen kohtalonhetket ratkottiin sentään talvisodassa. Kesäsota kuulostaa pieneltä välikohtauksesta Torniojokilaaksossa.

Vuodenaika vaikuttaa myös ihmissuhteisiin. Kesäromanssi tuntuu kevyeltä, leikittelevältä, ei niin vakavasti otettavalta ilonpidolta. Kesähäät ovat auringon ja valon juhlaa. Talviromanssissa taas on ainesta koko elämän kestävään liittoon: vakavaan parisuhteeseen, jossa ei puhuta eikä pussata. Sellainen on Talviromanssi.

Kesä on erilaista aikaa myös työelämässä. Firmoihin palkataan kesätyöntekijöitä, jotka ovat usein enemmän tai vähemmän ammattitaidottomia opiskelijoita. Kesätyöntekijä opettelee alalle ja saattaa tehdä virheitä, mutta se ei ole niin vakavaa. Talvityöntekijällä on erilaiset vaatimukset. Talvityöntekijän voi kuvitella tekevän raskaampaa duunia (lumityöt, rahtaus, rakennusalan hommat) ja hänen pitää olla raudanluja ammattilainen. Tekijä, joka omalla panoksellaan pitää firmaa pystyssä.

Nyt kun kelloja taas käännettiin tunti taaksepäin heräsi ikiaikainen keskustelu siitä, pitäisikö kesäajasta luopua. Ei missään tapauksessa! Kesä on ihmisen parasta aikaa. Jos jostain pitää luopua, niin luovutaan sitten talviajasta. Lunta ja pakkasta on vähemmän ikävä kuin auringonpaistetta.

Kuva: Pixabay




keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Timo Rautiaisen pikkuveli



Kuopiorockin baarityöntekijöiden tippirahasto
Nykyisistä postauksista saa varmaan sellaisen kuvan, että allekirjoittanut ei tee muuta kuin samoilee metsissä. Tämä on vain puolet totuudesta. Kyllä elämään kuuluu edelleen rock’n’roll ja keikoilla käyminen. Viimeisin festarikokemus on heinäkuulta, kun KuopioRock vietti 15-vuotisjuhliaan.

Jenni Vartiainen

Dingo oli kovassa vedossa

Perjantai-illan päätti Megadeth


Dave Mustaine
Alkuaikojen Rockcockeja (on muuten melkoinen nimi ulkomaalaiselle) en kokenut, mutta muutos on ollut kuulemma melkoinen. Rockcock oli aloittaessaan eräänlainen Kuopion ”mini-Tuskafestivaali”. Vuodet ovat kypsyttäneet tapahtumaa ja esiintyjäkaarti laajentunut vähän kaikille kaikkea –tyyliseksi. Tänä vuonna esiintyivät mm Kaija K, Michael Monroe, Apulanta, Sanni, Juha Tapio, Jenni Vartiainen, Popeda ja Roope Salminen & koirat. Ainoa ulkomainen akti oli perjantai-illan pääesiintyjä Megadeth. Laatu korvasi määrän.

Brother Firetribe

Michael Monroe
Parhaiten kolahti lauantaina rymistellyt Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus. Bändi heräsi eloon keväällä, teki biisin Suomi sata vuotta ja lähti kiertueelle. Livenä orkesteri on kyllä h******tin kova! Rantalava oli tupaten täynnä ja säälin hieman samaan aikaan esiintynyttä Juha Tapiota. Ehkä viikonlopun ennätysyleisöstä riitti kuulijoita hänellekin. 

Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus


Luin jostain, että Niskalaukauksen alkuaikoina uusnatsit omivat bändin itselleen. Todella omituista jos perehtyy Rautiaisen lyriikoihin yhtään tarkemmin. Irtiotto ääriaineksista tapahtui viimeistään uuden hitit Suomi sata vuotta myötä. Siinä Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus antavat natseille kyytiä:

Sinä haet valkoista pahvia
ja äidin lempisakset
vaatekaapista valkoisen lakanan
varastat ja piiloon juokset

Sen kaavuksi leikkaat ja suppilon
pahvista taittelet päätäsi varten
sinä klaaniin kuulua tahtoisit
ryhmään miesten pelkurimaisten

Kyllä saatana saa taas hävetä
nyt Suomi mainittiin
kenellä pää on kipeä?
Mihin aivot haudattiin?
Siihen puuhun josta pudottiin
miksi takaisin kiivettiin?



Keikan aikana sattui hauska välikohtaus. Tapasin hyvän ystäväni R:n, joka on kova Trio Niskalaukaus –fani. Kaveri on habitukseltaan kuin ilmetty Rautiainen. Hänellä oli päällään musta bändipaita, jonka selässä luki: Kyllä saatana saa taas hävetä. Ei ihme, että ihmiset tulivat kyselemään: Oletko sinä SE Timo Rautiainen?

Tätä oli jatkunut kuulemma koko päivän ja viimein R kyllästyi kieltämään ja heitti sen sijaan läpällä, että hän on rokkarin pikkuveli Kalevi Rautiainen. Osui ja upposi. – Nyt minä ymmärrän, miltä julkkiksesta tuntuu, R tokaisi ja samalla paikalle osuneet Rautiais-fanit pyysivät häntä taas mukaan selfieen.




maanantai 16. lokakuuta 2017

Tiilikkajärven kansallispuiston suoalueen sielukkuus


Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kokemus Tiilikkajärven kansallispuistosta on 90-luvulla tehty retki työporukan kanssa. Muistiin jäi parhaiten suuret suoalueet, joita ylitettiin pitkospuita pitkin. Aikaa on vierähtänyt ja muistot haalistuneet, joten päätin käydä uudestaan päiväretkellä Rautavaaran maisemissa.  

Tiilikkajärven kansallispuisto löytyi helposti. Ensin ajoin Rautavaaralle ja jatkoin Nurmeksen tietä pitkin eteenpäin, kunnes iso opastekyltti neuvoi kääntymään vasemmalle. Hiekkatietä jatkui n. 10 km kunnes tulin kansallispuistoa eteläiselle aloituspisteelle Sammakkotammen opastuspaikalle. 







Opastaulussa kerrottiin, että kansallispuiston alueella on tavattu ahmoja, ilveksiä, susia ja karhuja. Kansallispuisto on kooltaan 34 neliökilometriä, joten yksittäisen petoeläimen bongaaminen on melkoinen lottovoitto. Lisäksi alueella kulkee niin paljon retkeilijöitä, että luonnostaan arat villieläimet pysyttelevät poissa näkyvistä. Ajatus karhusta oli silti aika kuumottava.

Wikipedia tiesi kertoa, että Suomessa on arvioitu olevan n. 1800 kpl karhua. Suuri määrä? Aika suhteellista. Rautavaaran kunnassa asuu 1711 asukasta, eikä määrä ole paljon. Jos kaikki rautavaaralaiset laitettaisiin karhujen lailla patikoimaan Suomen metsiin on hyvin epätodennäköistä, että  törmäisit heihin koko elinaikanasi.

Retki alkaa

Menomatkalla polku oli välillä vaativa.

Joka puolella näkyy suoaukeita

Tiilikkajärven kansallispuisto perustettiin vuonna 1982. Avosuot kattavat kaksi kolmasosaa puiston alueesta. Upeat hiekkarannat reunustavat Tiilikkajärveä. Kuuluisin näistä on Venäjän hiekat, jossa sijaitsee nuotiopaikka, ulko-wc, liiteri ja puinen pöytä penkkeineen. Maisemia ihastellessa tuli mieleen, että onneksi alue on suojeltu. Voi vain kuvitella, minkälainen turistirysä erämaan hiekkarannoille olisi muuten pystytetty.
Venäjän hiekat: Upea hiekkaranta keskellä Kansallispuistoa




Suot ovat itikoiden, mäkäräisten, kärpästen ja paarmojen valtakuntaa mutta näin syyskuun lopulla en löytänyt kuin yhden hyttysen. Jos olet allerginen tai muuten vain yliherkkä ötököille, kannattaa Tiilikkajärvellä käydä vasta myöhään syksyllä. 



Tiilikkajärveä halkoo uskomattoman kapea ja kaunis niemi.


 

Osa kansallispuiston alueesta on merkitty opaskarttaan lausekkeella "liikkuminen ja maihinnousu kielletty 15.4 - 15.7" Tällä on haluttu rauhoittaa alueella pesivien lintujen elämää. Muutenkin kansallispuistossa suositellaan liikkumista merkityillä poluilla ja reiteillä. Avotulen teko on sallittu vain niille varatuilla nuotiopaikoilla. Marjastaa ja sienestää saa vapaasti. 




Uiton kämpän reitillä on kaksi siltaa

Kämpän pihassa on puuliiteri ja nuotiopaikka. Itse Uiton kämpän voi vuokrata tilaisuuksia ja yöpymistä varten.
Alue on upea ja niin valtavan iso, että neljässä tunnissa patikoitu 11 km jäi vain pintaraapaisuksi. Tiilikkajärvellä on pari historiallista kohdetta, joiden bongaaminen jäi seuraavaan kertaan: 1700-luvulta peräisin oleva Tiilikanaution torppa sekä vuonna 1595 solmitun Täyssinän rauhan rajakivi. Näistä lisää seuraavalla reissulla.

Paluumatka meni pitkospuita pitkin. Reitti oli tasamaata ja moni pikkulasten perhe tuli minua vastaan. Jos haluaa päästä helpommalla, voi reitin kulkea mennen tullen helpompaa kautta suota pitkin.





Heräsi kysymys: Jos vastaan tulisi karhu, mitä tekisin? Onneksi ongelmaa ei tarvinnut ratkoa käytännössä.
 
Kiersin reitin myötäpäivään. Oikeanpuolimmainen reitti kulkee tasamaata myöten.