maanantai 21. marraskuuta 2016

Pauli Hanhiniemi ja Retkue, Henry's Pub Kuopio 19.11.2016



Pauli Hanhiniemi Retkuineen esiintyi Kuopion Henry’s Pubissa, ja pitihän sinne tämänkin retkun päästä. Keikka oli melkein loppuunmyyty ja ulkona jono ulottui pitkälle Kauppakadun puolelle. 



Pauli Aatos tuli paikalle kellontarkasti ja keikka nytkähti käyntiin klo 23. Jo toisena kuultiin uudelta Pölyä, Hiuksia, Risuja –albumilta singlebiisin Suru teki lähtöään. Hanhiniemi on kertonut haastattelussa, että elämä tuntuu valoisammalta ja se näkyy sanoituksessa:

Suru teki lähtöään, ja mä näin
Sen ovellani empivän, mene vaan, mene vaan
Suru teki lähtöään, tajusin
Että sitä pyytelis enää en takaisin
Matkaan, matkaan
Minnekkäpä suuntakaan
Matkaan, matkaan 
Tuskin tavataa



Seuraavina kuultiin mm. Hiekkalaulu ja Heinäkuu huhtikuu. Olin ensimmäistä kertaa Paulin soolokeikalla joten meikäläinen odotti mielenkiinnolla, kuullaanko myös Kolmannen Naisen repertuaaria. Vastaus tuli pian, kun bändi esitti kappaleen Tuli vain mieleen. Erittäin hieno sävellys, joka uppoaa tämän vaarin sielunmaisemaan ja saa aina silmäkulman kostumaan:

Mikäs vaaria naurattaa, sen lapsenlapset siltä kyselivät niin
Ne kävi siltä sitä tivaamaan, ku me aidan yli juteltiin
Mikäs vaaria naurattaa, kun sillä hymynkare nousi suupieleen
Se vastas: "Tuli vain mieleen..."

Se oli mulle ystävällinen, teki helpoksi mun kotiutumisen
Koskaan oikein kiitellyt en, mitäs näistä: kesken komennusmiesten
Nyt se tuli sit' mieleen
kun heinä keinun alla kasvanut on ja vanha jätkä siitä lähti lepohon


Herkistelyistä siirryttiin sujuvasti rennompiin svääreihin, kun Muutkin mokaa otti yleisön mukaan yhteislauluun:

Mä en kaipaa kiikkuun riippumaan
kun käsitän, ett muutkin mokaa.
Enkä karkaa kauas Nevadaan
kun käsitän, muutkin mokaa.
Kärsinyt on kantapää
mut se kantaa hedelmää.
Typeryyttään on vaan vaikee myöntää,
myönnän sen.

Tää ei oo ihan haudan vakavaa
muutkin mokaa.
Mua saa, mua täytyy valistaa
muutkin mokaa.



Erobiisi Siipeen jos sain vei takaisin melankoliaan. Tunneskaalan vaihtelun Pauli Hanhiniemi hallitsee mestarillisesti. Kaiken perusta on sielukas tulkinta, joka riipii sydänjuuria ja saa välillä hymyilemään hillittömästi. Kaverin karismassa on jotain, mihin monikaan ei Suomessa yllä: vilpitöntä renttua ja reissumiestä, joka laulaa rehellisesti sydänsuruista, mokista ja pettymyksistä ja siinä samalla lohduttaa fanejaan, että tää ei oo niin haudan vakavaa. Muutkin mokaa.

Keikan aikana kuultiin vielä kaksi Kolmannen Naisen biisiä: Valehtelisin jos väittäisin ja Äiti pojasta pappia toivoi. Ensimmäiseen sopi kuin nyrkki silmään, että Pauli lauloi biisin sekä suomeksi että ranskaksi. Jälkimmäinen oli sitten totaalista kansan karaokea. Kun tämän ajan lauluja joskus kanonisoidaan, Äiti pojasta pappia toivoi on takuuvarmasti yksi uusista kansanlauluista.


Uudelta albumilta kuultiin vielä mm. nimibiisi Pölyä, Hiuksia, Risuja sekä Joutilas. Keikka kesti kaikkinensa tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Hanhiniemi retkueineen poistui ja jätti jälkeensä salillisen onnellisia ihmisiä. Tätä lisää Pauli, kiitos.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti