perjantai 22. huhtikuuta 2016

Prince (1958 - 2016)



Nyt tuntuu vähän siltä, että näitä putoilee kuin kärpäsiä. Motörheadin Lemmy lähti joulukuussa, David Bowie tammikuussa ja nyt oli vuorossa Prince. Ei kahta kolmannetta ja sitä rataa.

Meikäläiselle Prince kolahti Purple Rainin aikaan. Levy ja elokuva ovat 80-luvun parhaimmistoa ja varsinkin albumin nimikappale Purple Rain sekä hitti When Doves Cry jäivät elämään. Sign o’ the Times oli loistava ja vuoden 1988 Lovesexy täynnä koukuttavia biisejä. Diamonds and Pearlsin (1991) jälkeen putosin Princen kelkasta enkä palannut enää takaisin. Ehkä tästä syystä vuoden 2011 Princen Suomen keikka meni meikäläiseltä sivu suun. Harmi näin jälkikäteen ajateltuna.



90-luvulla Prince riitautui tosissaan Warner levy-yhtiön kanssa ja muutti nimensä symboliksi. Artisti ei halunnut, että levy-yhtiö käytti hänen syntymänimeään yleisön rahastukseen. Erikoinen mielenosoitus, jota kesti aina 2000-luvun alkuun asti.

Vuonna 2001 Prince liittyi Jehovan todistajiin mikä vaikuttaa kummalliselle kun ottaa huomioon, että hän kapinoi, kyseenalaisti ja kulki omia teitä muusikon urallaan. Jonkinlainen ikäkriisi? Tiedä häntä. Ehkä kokemus omasta kuolevaisuudesta saa itse kunkin pohtimaan hengellisiä asioita ja tekemään ratkaisuja sen mukaan. Vuonna 2001 julkaistu Rainbow Children –levy sai ylistäviä arvosteluja mutta samalla osalle faneista uskonnollinen sanoma tökki pahasti. Kun Prince vielä 1991 lauloi biisissä Get Off mm:

She said you told her a fantasy that got her all wet, wet
Something about a little box with a mirror and a tongue inside
What she told me then got me so hot I knew that we could slide.

Oli Rainbow Childrenissä ”hieman” erilainen viesti:

With the accurate understanding of God and His law
They went about the work of building
A new nation
The rainbow children

Prince kuului samaan mystisten idolien kategoriaan kuin David Bowie. Hän piti kiinni yksityisyydestään ja taisteli levy-yhtiötä vastaan säilyttääkseen taiteellisen vapauden. Kun kaveri myy maailmanlaajuisesti yli 150 miljoonaa levyä, voittaa urallaan seitsemän Grammya, Golden Globen ja Oscarin, on kyseessä todella poikkeuksellinen muusikko.

                                                   Rest in Peace Prince


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti