Viikon kuumin uutisaihe lienee Axl Smithin salakuvaamat
aktit, joissa herra harrastaa vaakamamboa 50 – 100 naisen kanssa. Varsinainen
ori. Veikkaan, että Axl ei ole ainoa lajin harrastaja. Nykytekniikalla
salakuvaaminen on tolkuttoman helppoa, eivätkä välineet maksa maltaita. Toista
se oli meikäläisen nuoruudessa.
Kuvitellaanpa vastaava tilanne 1970-luvulle. Joka kodin
videokamera keksittiin vasta seuraavalla vuosikymmenellä, joten salakuvaaminen
olisi pitänyt suorittaa kaitafilmikameralla. Tilanne menisi jotenkin näin:
Mies ja nainen tutustuvat baarissa ja illan päätteeksi uros
vie naaraan omaan lemmenpesäänsä. Valot himmennetään, kynttilöitä sytytetään ja
levylautasella soi Barry White. Kaikki sujuu kuin tanssi kunnes pari eksyy
lakanoiden väliin. Siinä ilkosillaan, valmiina yhdyntää, mies tuumaa äkkiä että
hänen pitää käydä vessassa. Lähtiessä hän pyytää naista vielä sulkemaan
silmänsä, koska tällä on ”yllätys”. Nainen hymyilee onnellisena ja jää sänkyyn
odottamaan.
Silmät suljettuna nainen elää pelkän kuuloaistin varassa. Hän
kuulee, miten Barry Whiten vieno lauluääni voimistuu kuin huomaamatta. Sitten
huoneen perältä kuuluu pientä kolinaa. Juuri kun daami päättää vilkaista
mistä on kysymys, mies toppuuttelee ja pyytää tätä malttamaan mielensä. Hän tuntee, miten mies palaa sänkyyn ja rullaa peittoa naisen päältä. Odotus
palkitaan kun rakastaja alkaa hommiin. Mutta jotain tuntuu olevan pielessä.
Tässä vaiheessa nainen avaa silmänsä.
Näky viskaa romantiikan ulos makuuhuoneen
ikkunasta. Mies on naisen päällä ja pitää toisessa kädessään laukaisijaa. Enkä
puhu nyt orgasmista vaan pienestä kauko-ohjaimesta, joka on kytketty johdolla
huoneen perällä kameratelineen päällä seisovaan kaitafilmikameraan. Kamera
pitää kuvatessaan niin kovaa surinaa, ettei edes Barry White onnistu peittämään ääntä kunnolla. Mies änkyttää rysänpäältä kiinni jäätyään, että hänellä
on tapana filmata kaikki seksikumppanit ”ihan vaan oman turvallisuuden vuoksi”.
Skenaario oli sitten täyttä fiktiota. Minä en ollut tuohon
aikaan vielä sukukypsä. Sitä paitsi kaitafilmaaminen ei ollut mitään halpaa
hupia. 70-luvulla kolmen minuutin kaitafilmirulla maksoi 50 markkaa. Se on n.
30 euroa nykyrahassa. Eli yhden aktin salakuvaamiseen olisi mennyt
nopeimmillaan yksi kolmen minuutin kela (30 euroa) ja pahimmillaan (tai siis
parhaassa tapauksessa) kolme kelaa eli 90 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti