torstai 4. helmikuuta 2016

Juha Tapio Kuopion Levykauppa Äxsässä 30.01.2016



Kuopion Levykauppa Äx piti uusien tilojen avajaiset viime lauantaina. Kaveri ihmetteli, että miten perinteinen levykauppa voi laajentaa toimintaa tällaisena aikana. Levyjen myynti laskee vuosi vuodelta ja nuoriso lataa musiikkinsa suoraan nettipalveluista. Vastaus löytyy itse liikkeestä. Perinteisenä musiikinkuluttajana minusta on mukava selata hyllyissä olevia cd- ja lp-levyjä ja ostaa musiikkia ihan omaksi. Niin ettei esim. nettipalvelimen kaatuminen tai loppuminen estä musiikin kuuntelua. Ja onhan nuo vanhanajan lp-levyt aika mäheitä tuotoksia. Niissä on mitä katsella, lukea, hypistellä ja ennen kaikkea kuunnella. Sitä ei digitaalinen musiikki tule koskaan meikäläisellä ohittamaan. Enkä ole onneksi ainoa.




Avajaisissa oli tupa täynnä ja syykin oli selvä: klo 14 liikkeeseen tuli Juha Tapio heittämään akustisen minikeikan. Kellon lyömällä Juha saapui paikalle, kipusi myyntitiskille ja aloitti settinsä tuvan täyteiselle yleisölle. Kuulimme kappaleet Sinun vuorosi loistaa, Sitkeä sydän, Eläköön ja Tykkään susta niin että halkeen. Mukava reilun vartin sessio mies ja kitara –meiningillä. Jossain välissä yleisön seasta kuului pyyntö: - Soita Pidä kii. Siinä mainitaan Kuopio. Juha makusteli toivetta hetken ja vastasi, ettei osaa kappaletta. Eikä se ole muistaakseni kovin kummoinen biisi, hän nauratti yleisöä. Artisti teki kuitenkin fanien kanssa diilin, että kappale kuullaan Rauhalahden keikalla puolentoista kuukauden päästä. 



Nimmarien ja valokuvausten jälkeen Juha Tapio jatkoi matkaa Tahkolle, jossa odotti seuraava työrupeama samana iltana. Tuo keikka jäi näkemättä. 


Digitaaliseen musaan et saa nimmaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti