sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Ice Music



Joskus keikalla tulee tunne, että nyt kuulee jotain ainutlaatuista. Once in a lifetime experience. Viikko sitten tuo ei ollut pelkkä tunne vaan tällä kertaa tiesin faktana, että kuulin jotain ainutlaatuista. Jotain, mitä en kuule enää koskaan tämän jälkeen. Kuopion torilla järjestettiin Terje Isungsetin Ice Music konsertti.



Norjalainen Isungset on luonut jäästä tehdyillä soittimilla musiikkia jo vuodesta 1999. Kuopion torin näytöksessä nähtiin mm. jääbasso, jääksylofoni, jäärummut ja jäätorvia. Soittimien valmistukseen oli mennyt neljä tuntia ja niissä oli heleä, kirkas soundi. Trioa odotti vielä toinen konsertti Tahkolla ja sitten soittimet hylätään. Musiikin ainutlaatuisuus lähtee soittimista, jotka tehdään vain muutamaa keikkaa varten. Terje kehui Kuopion järviveden ja siitä tehtyjen jääsoittimien laatua. Pesi kuulemma kuukausi sitten Japanissa tehdyt soittimet mennen tullen.



Itse musiikki oli hyvin rauhoittavaa, suorastaan meditatiivista. Naislaulaja antoi konserttiin ihmisäänen ja esitti mm. inuiittien kappaleen. Muut konsertin kappaleista olivat Isungsetin käsialaa. Jääbasso oli hauskan näköinen. Siihen oli asennettu puinen kaula ja kielet, joten ihan kaikkeen jää ei taivu. Isungset esitteli myös joukon jäätorvia, joiden ääni oli tumman maaginen. Oli kummallista ajatella, että nuo torvisoittimet olivat puhdasta jäätä. Miten ihmeessä tuollainen tehdään ja miten ne voivat soida niin jylhästi? Ei voi käsittää.



Torille kerääntyi pari sataa kuulijaa vajaan tunnin kestäneeseen konserttiin. Pakkasta oli parisen astetta, joten sää ei haitannut keikkaa. Isungset viihdytti yleisöä välispiikeillä. Hän oli jopa opetellut muutaman sanan Suomea. Kaiken kaikkiaan Ice Music oli mielenkiintoinen kokemus. Norjassa järjestetään kuulemma kokonainen Ice Music Festivaali. Mielenkiintoinen ajatus.




sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Havuja p****le!



Olen aikaisemmin kertonut Perässä hiihtäjän päiväkirjassa, miten inhosin hiihtämistä ja miten ikä muutti suhtautumiseni asiaan. Ostin sukset ja löysin jälleen hiihtämisen riemun. Maastohiihtoon ei rahkeet enää riitä mutta järven jäällä murtsikoilla lykkiminen on todella mukavaa. Tosin nämä viime talvet ovat olleet niin surkeita, ettei jäälle ole ollut asiaa.

Kun rannalle tullessa huomaa, että latu on ummessa, pitäisi hälytyskellojen soida

Viime talvi oli kelin suhteen totaalinen pohjanoteeraus. Kävin katsomassa Kuopion satamassa Finland Ice Maratonia ja kahlasin muiden tavoin jään päälle kertyneessä vesisohjossa. Kilpailuolosuhteet olivat niin rankat, että kilpasarjalaiset jättivät kisan kesken ja johdossa olleet luistelijat luistelivat yhteisestä sopimuksesta rinta rinnan maaliin. Aika huonoa mainosta tapahtumalle mutta minkäs teet. Ilmasto lämpenee ja talvet muuttuvat sitä mukaa.

Umpihankeen mars


Tänään päätin aloittaa hiihtokauden olosuhteista huolimatta. Kaivoin sukset ja monot vintiltä, laitoin reppuun juomapullon ja suunnistin jäälle. Lunta satoi ja tuuli jonkin verran, eikä matkalla rantaa näkynyt muita hiihtäjiä. Syy selvisi heti. Avojäällä tuuli oli niin navakka, että ladusta ei ollut tietoakaan ja tuntui, että puhuri repii pipon päästä. Vedin hupun päähän, sukset jalkaan ja lähdin umpihankeen tarpomaan. Ei se mitään hiihtämistä ollut, ehkä lähinnä lumikävelyä. Sukset olivat lumikengiksi armottoman kapeat, joten matkanteko oli hidasta ja raskasta.

Hangen alla oli kosteaa lunta, joka paakkuuntui suksien pohjaan

Puolen tunnin päästä olin totaalisen puhki. Takana oli kilometri taivallettua matkaa ja suksien pohjassa viiden sentin lumipaukut. Nousin Väinölänniemellä maantielle ja riisuin sukset jalasta. Eiköhän tämä ollut tässä. Ei tullut mieleenkään hiihtää samoja jälkiä takaisin vaan otin vehkeet kantoon ja kävelin tietä pitkin kotiin. 

Ei tällä kelillä voinut hiihtää. Tulipahan tarvottua umpihangessa kilometrin verran

 Kokemus ei lannistanut, olipahan vain muistutus siitä että kannattaa katsoa säätiedotusta ennen kuin lähtee urheilemaan. Kunhan kevät tästä etenee ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta niin hiihtäminen muuttuu taas nautinnolliseksi. Kallavedellä on tiheä latuverkosto jota pitkin pääsee minne tahansa. Matkan varrella on myös hyvin hoidettuja laavuja ja nuotiopaikkoja, joissa voi piipahtaa paistamassa makkaraa ja juomassa kahvia termospullosta. Siihen asti pidän sadetta sisällä ja kurkin kerrostalon ikkunasta, koska pääsee taas ladulle.

Parempi tuuri (ja keli) ensi kerralla

Kuopion latukartta: Kuopion kuntoladut 2015 - 2016

 

lauantai 20. helmikuuta 2016

Humanoidi tienposkessa



70 ja 80-luvulla Suomen yli pyyhkäisi ufobuumi. Havaintoja tehtiin runsaasti, Tapani Kuningas julkaisi tapauksista kirjoja ja Juhan af Grann tv-ohjelmia. Itse en ole nähnyt ufoja mutta humanoidin kyllä. Kerron siitä myöhemmin lisää.


Ufohavaintojen taustalla oli kylmäsota ja naapurin asekokeilut. Muistan miten joskus vuonna 1985 synkkänä syksy-yönä katselin Suonenjoen taivaalle ja ihmettelin vihreänä hehkuvaa pilveä. Myöhemmin uutisoitiin, että kyseessä oli Neuvostoliiton ampuman raketin jättämä polttoainepilvi. Vastaavaa hämmennystä aiheuttivat lentokoneet ja vakoilusatelliitit.

Kun elokuvissa seikkaili E.T ja mediassa kerrottiin ufohavainnoista ei ollut ihme, että minäkin olin virittäytynyt kohtaamaan ulkoavaruuden vieraita. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Ajoin työkseni kylmäautoa ja lähdin aamulla ennen kukonlaulua tien päälle rahtaamaan elintarvikkeita. Oli vielä pimeää ja maantie imi auton valot niin, että näkyvyys oli rajallinen. Vain muutaman kilometrin jälkeen tulin pidemmälle suoralle ja huomasin jotain omituista. Maantien reunassa, parinsadan metrin päässä, seisoi valkoinen olento kädet levällään. Näky oli niin yllättävä, että järkyttyneenä painoin kaasua ja päätin refleksinomaisesti ajaa ilmestyksen ohi ja paeta paikalta. Siinähän seisoi ilmielävä humanoidi!


Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa. Mutta kuten pelottavissa tilanteissa yleensä, aika tuntui paljon pidemmälle. Kun lähestyin oliota ja erotin yksityiskohdat tarkemmin huomasin, että kyseessä oli ihminen. Joku hemmo käveli tien viertä valkoisissa farkuissa, valkoisessa t-paidassa ja valkoinen lätsä päässä. Kohdalla tajusin, että kaveri on tuttu. Eräs rinnakkaisluokalla ollut poika, joka aikuisiällä retkahti rajusti alkoholiin ja hoiperteli nyt aamun pikkutunneilla ties mistä ties minne. En jäänyt tapausta selvittämään vaan jatkoin matkaa. Sen jälkeen en ole kyseistä humanoidia enää nähnyt. Liekö joi itsensä hengiltä.



keskiviikko 10. helmikuuta 2016

China Beach ja muut suosikkisarjat 80-luvulta



Teen vihdoin ja viimein jatkoa aloittamalleni Tv-sarjamuistelolle Safiiri ja Teräs ja muut suosikkisarjat 60- ja 70-luvulta. Tällä kertaa paneudun 80-luvun sarjoihin. Tässäpä lista ohjelmista, jotka kumpusivat muistin syövereistä.

Koska luettelosta uhkasi taas paisua megalomaaninen, päätin tehdä pari rajausta. Jätin esim. kaikki sketsisarjat pois listalta. Täältä ei siis löydy Ei yhdeksän uutisia tai Hymyhuulia. Tämä ei ole myöskään best of –luettelo vaan muistelo sarjoista, jotka tekivät minuun vaikutuksen silloin ennen.

Nimen perässä olevat vuosiluvut ovat sarjan tuotantovuodet.

****

MARSIN AIKAKIRJAT (1980)

1970-luvun lopulla löysin Ray Bradburyn kirjat ja olin suuri Bradbury-fani. Kirjailijan novellikokoelma Marsin Aikakirjat kuvattiin tv-minisarjaksi 80-luvun alussa. Aihe oli kiehtova: Ihmiset saapuvat Marsiin ja löytävät sieltä sivilisaation ja kulttuurin, joka poikkeaa omastamme. Marsilaiset arvostavat rauhaa ja rakkautta, ihmiset tuovat tullessaan turmellusta ja valloittavat uudisraivaajien tavoin planeetan itselleen. En enää muista, kuinka hyvin kaikki oli kuvattu mutta marsilaisten ulkomuoto jäi kyllä mieleen. Kaljuja, kiiluvasilmäisiä, ihmisvartaloisia ufo-olentoja.


TÄÄLTÄ IKUISUUTEEN (1980)

Tässä sarjassa seurattiin Pearl Harborin sotilastukikohdan elämää 1941, kun japanilaiset tekivät yllätyshyökkäyksen Havaijille. Sodan ohella juoneen kuului tietenkin romantiikkaa ja kiellettyä rakkautta. Natalie Wood nähdään yhdessä viimeisimmistä rooleistaan Karen Holmesina, sotilaan vaimona. Itse asiassa tämä sarja valmistui jo 1979 mutta ujutan sen tähän, koska varsinainen esitysvuosi oli 1980.


TRIFFIDIEN KAPINA (1981)

Tässä brittisarjassa suuret lihansyöjäkasvit, Triffidit, ottavat vallan, kun maailmanlaajuinen meteoriittikuuron aiheuttama välähdys sokeuttaa ihmiset. Triffidit ovat parimetrisiä, kolmella juurellaan käveleviä kihokkeja, jotka osaavat kommunikoida keskenään. Kasvi on tietenkin ihmisen tieteellisen kokeen tulos. Muutama ihminen säilyttää näkökykynsä ja taistelu kasvihirviöitä vastaan alkaa.


HILL STREET BLUES (1981 – 87)

”Be careful out there”. Legendaarinen lause, jolla Hill Street Bluesin poliisiaseman aamupalaveri aina päätetään. Pelkkä sana Hill Street Blues käynnistää sarjan tunnarin jossain mielen sopukoissa. HSB oli erittäin lämminhenkinen ja hyvä poliisisarja, jossa ei ollut sankareita vaan ihmisiä pitämässä yllä lakia ja järjestystä ja kamppailemassa jokapäiväisten arkielämän ongelmien kanssa. Tätä sarjaa seurattiin koko perheellä.


RITARI ÄSSÄ (1982 – 86)

Ti-ti-di-ti-di-di-di- ti-ti-di-ti-di-di-di… Taas soi tunnari päässä. Michael Knight (Hasselhoff) ajoi älykkäällä Kit-autolla, joka osasi puhua. Yhdessä he ratkoivat rikoksia ja auttoivat niiden uhreja. Niin kornia mutta niin viihdyttävää. Kitin ja Michaelin sanailu muistutti välillä vanhan avioparin kommunikointia sättimisineen ja ilkeyksineen. Kerrankin auto oli isäntäänsä viisaampi. Minulle David Hasselhoff tulee aina olemaan Ritariässä.


FAME (1982 – 87)

Fame kertoi New Yorkilaisen taidepainotteiden koulun opettajista ja opiskelijoista. Tanssia, laulua ja musiikkia. Hyväntuulinen sarja jossa nuoret pistivät parastaan päästäkseen lopulliseen tavoitteeseen, eli kuuluisuuteen omalla taiteensarallaan. Teinisarja, tiedetään. Siksipä sitä teininä katsoinkin.


RAUTA-AIKA (1982)

Rauta-aika oli mahtipontinen, Suomen esihistorialliseen aikaa sijoittuva legenda Väinöstä, Ilmarista ja Lemmikistä, jotka etsivät itselleen puolisoa ja siinä sivussa taistelivat Pohjan väen kanssa. Kalevalaista tarinaa siis. Loiri teki roolin Ilmarina ja mukana olivat mm. Kari Heiskanen, Mikko Niskanen, Kristiina Halkola ja Esko Salminen. Yhdessä mieleenpainuvimmista kohtauksista Salmisen esittämältä Pohjan isännältä lyödään miekalla kaula poikki ja päätön ruumis seisoo veren suihkutessa kaula-aukosta. Oli muuten teinipojan silmissä niin karu ja siisti kohtaus että!


NÄKEMIIN VAIN, MURU (1983 /1986)

Joukko englantilaisia rakennustyömiehiä seikkailee Saksassa. Porukka on kirjava ja henkilökemiat menevät enemmän tai vähemmän ristiin, joten tuloksena on hauskoja tapahtumia ja sattumuksia. Vuoden -86 jatko-osassa kaverit ovat Espanjassa. En tiedä miten tällainen sarja tehtäisiin nykyaikana. 80-luvulla ei ollut nettiä, joten miehet viettivät vapaa-ajat keskenään eivätkä roikkuneet skypessä juttelemassa vaimolleen tai tyttöystävilleen. Suosikkihahmoni oli Wayne, nuori rokkari ja naistenmies, jolla oli aina jotain menossa. Waynea näytellyt Gary Holton menehtyi 1985 huumeiden yliannostukseen.


OKALINNUT (1983)

Tämä australialaissarja kertoi Clearyn perheen tarinan Drogheda –nimisellä lammastilalla Australian takamailla. Juoneen sisältyi myös romantiikkaa, kun tilan tytär Meggie (Rachel Ward) rakastuu kylän pappiin (Richard Chamberlain). Sarja voitti aikoinaan kuusi Emmy-palkintoa ja neljä Golden Globea.


TAISTELUPARI (1984 – 86)

Dempsey and Makepeace. Legendaarinen poliisipari, jonka edesottamuksia tuli seurattua tiiviisti. Dempsey oli rento amerikkalaismies ja Makepeace jämäkkä ja säntillinen brittinainen. Kipinäähän siitä syntyy luonnollisesti. Pari meni tosielämässä naimisiin vuonna 1989. Sarja oli todella suosittu ja tarjosi jokaiselle jotain: toimintaa, draamaa ja huumoria. Naiskatsojat seurasivat sarjaa pääasiassa Dempseyn ja miehet Makepeacen vuoksi.


NIILIN LÄHTEILLÄ (1984)

Neil Hardwickin omaelämänkerrallisesta minisarjasta en muista oikeastaan muuta, kuin että se oli hauska ja oivaltava, kuten Hardwickin tuotokset yleensäkin. Valitettavasti sarjaa ei ole koskaan esitetty uusintana. Hei MTV3, eikö jo olisi aika?

V (1984 – 85)

Scifi sarjassa V ulkoavaruudesta saapuu vierailijoita maapallolle. Vierailijat näyttävät erehdyttävästi ihmisiltä. Näennäisen rauhallisen vierailun takana on kuitenkin suunnitelma tuhota ihmiskunta ja valloittaa maapallo. Vierailijat ovat liskoihmisiä, jotka maskeeraavat itsensä ihmisiksi. Jakso, jossa avaruusolennon maski repeää ja alta paljastuu suomuinen liskoiho, herätti valtavan haloon Suomessa. Yleisöpalaute oli niin rankkaa, että MTV3 joutui jättämään sarjan kesken se sisältämän väkivallan vuoksi.


BILL COSBY SHOW (1984 - 92)

Bill Cosby Show kertoi tohtori Huxtablen perheen elämästä. Tarina oli vähän kuin Pieni Talo Preerialla siirrettynä 80-luvulle. Puhtoinen perhe koki pieniä kriisejä ja vastoinkäymisiä, joista selvittiin aika kunnialla. Eipä ollut tuohon aikaan mitään tietoa siitä, että tri. Huxtable oli tosielämässä melkoinen Jekyll ja Mr. Hyde. Tämän päivän raiskausskandaaleissa ryvettynyt Bill Cosby saa katsojan näkemään sarjan aivan eri valossa. Itse asiassa noiden paljastusten jälkeen Bill Cosby Shown uusintoja tullaan tuskin enää näkemään.


KONNANKOUKKUJA KAHDELLE (1985 – 89)

Tämä oli meikäläiselle SE tv-sarja 80-luvulla. Konnankoukkuja kahdelle esitteli tulevan supertähden, Bruce Willisin, joka näyttelee ylienergistä etsivä David Addisonia. Blue Moon –etsivätoimiston johtaja Maddiellä (Sybil Shepherd) on täysi työ yrittäessään ratkoa asiakkaiden ongelmia ja samanaikaisesti pitää ADHD David (Willis) aisoissa. Aivan loistavaa tilannekomiikkaa ja fantastista dialogia. Tällaista sarjaa ei ole enää nähty eikä tehty.


IHMEMIES McGYVER (1985 – 92)

MacGyverista tuli synonyymi henkilölle, joka osaa tehdä mitä tahansa. MacGyver joutui tiukkoihin tilanteisiin rikollisten ja erilaisten katastrofien vuoksi mutta selviytyi aina varusteinaan vain linkkuveitsi ja jeesusteippi. Tai jotain muuta vastaavaa.


SISKO JA SEN VELI (1986)

Tuija ja Immu ovat kolmekymppiset sisarukset, jotka asuvat yhdessä ja koettavat selvitä arkielämästä isän kuoleman jälkeen. Hardwickin käsikirjoitus ja ohjaus on hauskaa ja nokkelaa. Jakso Tietokonetreffit sai lehdistöpalkinnon ja kunniamaininnan Montreux’n Kultainen Ruusu –kilpailussa.


KOIRA HAUDATTUNA (1987 – 92)

Jake and the Fatman. Tämän sarjan suomennos on niin kaukana alkuperäisestä kuin vain mahdollista. 70-luvun Cannonia näytellyt William Conrad on piirisyyttäjä McCabe aka Fatman, joka esiintyy joka jaksossa koiransa Maxin kanssa. Jake on McCabelle työskentelevä rikostutkija. Jake tekee likaisen työn sillä aikaa kun Fatman pohtii, kerää langat yhteen ja selvittää rikoksen.


PULMUSET (1987 – 97)

Al Bundy oli amerikan vastinen Uuno Turhapurolle. Perheenisä, jota kiinnostaa ainoastaan oma hyvinvointi. Perheen muut jäsenet, vaimo Peggy, tytär Kelly ja poika Bud ovat Alille vain rasite. Sietämättömät naapurit Marcy ja Jefferson saavat Alin voimaan pahoin. Kenkäkauppiaan elämä on yhtä helvettiä, jota helpottaa ruoka, laiskottelu, muutama olut ja satunnaiset vierailut tissibaarissa. Al on ihmismäinen versio samaan aikaan alkaneen Simpsonit –animaatiosarjan Homer Simpsonista.


CHINA BEACH (1988 – 91)

China Beach kertoo vietnaminsodan aikana toimineesta sotilassairaalasta. McMurphy (Dana Delaney) on kaunis ja siveellinen sairaanhoitaja. Hänen vastakohtansa on kollega ja miestennielijä K.C (Marg Helgenberger). Kolmikkoa täydentää naiivi vapaaehtoistyöntekijä Cherry White (Nan Woods). Tietäähän tuon, mitä tapahtuu kun rintamalta sairaalaan joutuneiden miesten ja sairaanhoitajien elämät sotkeutuvat toisiinsa. China Beach oli hyvä sotadraama hieman erilaisesta näkövinkkelistä.









maanantai 8. helmikuuta 2016

Old Farts Rock Kuopion Henry's Pubissa 6.2.2016



Kuopion Henry’s Pubissa järjestettiin Old Farts Rock. Osallistuin kinkereihin, wanha pieru kun olen itsekin. Pieni seurueemme suunnisti ennen rokkeja syömään Bierstubeen. Sangen makoisaa ruokaa kotoisassa miljöössä. Woin suositella lämpimästi, kuten jo olen tehnytkin

En minä oikein nykyajan musiikista perusta. Rappimusiikki ei wain tunnu omalta. Siinä kun ei lauleta laisinkaan ja kitarat ja bassot loistavat poissaolollaan. Wanhan rytmimusiikin ystävänä minulle bändi tarkoittaa rumpuja, bassoja, kitaraa ja laulua. Ja sellaista tarjosi Henry’s Pub, jopa kahtena iltana peräkkäin. Liikaa olisi kaksi iltaa olleet wanhalle sydämelle, joten menimme wasta lauantaina. Niistä muodostuikin wallan mainiot lauantaitanssit.

Breakin' Strain: Tommi Salmela



Ensimmäisenä esiintymislavan waltasi Breakin’ Strain. Käänsin sanakirjasta bändin nimen ja sain suomennokseksi Murtovenymän. Jaaha, sellainen nimi. Orkesteriin kuuluvat Tommi Salmela (laulu), Tex Turpeinen (kitara), Tumppi Laitinen (kitara), Sumi (basso), Teijo Tikkanen (hammondit) ja Kille Miettinen (rummut). Kovin soittivat mukavasti kaverit ja saivat wanhan miehen jalan wipattamaan. Soittorupeaman lopussa orkesteri yltyi esittämään wanhoja Syvän Purppuran hittejä. Tommi Salmelan ääni toimi paremmin kuin hyvin Highway Starissa ja Black Nightissa. Silmät kiinni ja kuulosti aivan Ian Gillanilta! Kyllä wanhakin nyt nuortui kuin lapsi rokkaamaan.

Warmath featurin' Marco Hietala



Henry’s Pub oli kohtuullisen täynnä muitakin wanhoja pieruja. Olvituopponen kourassa oli mukavaa seurustella rockmusiikin säestyksessä. Seuraavana esiintymislavalle asteli Warmath. Sanakirja suomensi nimen Sotamatematiikka. Nimihän se on toki tuokin. Kuten edeltäjänsä, myös tämä akti oli meille entuudestaan tuntematon. Mutta olipa komeaa kuultavaa! Warmathin soitanta oli ehdottomasti illan jylhintä antia. Esityksen lopussa Marco Hietala liittyi soittajien seuraan ja säesti wiimeisiä kappaleita. Erinomaista! En osaa tuota paremmin muotoilla. Tämä täytyy kuulla itse, jotta woi orkesterin musiikista positiivisen mielikuvan muodostaa. Orkesteriin kuuluvat Jouni Markkanen (laulu), Nalle Rissanen (kitara), Mika Laine (kitara), Kuvis (basso) ja Pitkä Parkkinen (rummut).

Sweet Leaf



Tässä waiheessa piti jo tunnustaa, että totta nuo järjestäjät valehtelivat: Lauantaina kuultiin jotain, mitä ei ihan heti kuulla uudestaan. Illan wiimeisenä esiintyi Sweet Leaf eli Makea Lehti. Esiintymislavalle astelivat Hietalan weljekset Marco ja Zachary. Monta wuotta on wierähtänyt siitä, kun weljekset olen wiimeksi samassa bändissä nähnyt. Muut Makean Lehden muusikot olivat Kaitsu Kääriäinen (kitara ja laulu), Hyke Tiitinen (kitara), Janne Tolsa (hammondit) ja Pitkä Parkkinen (rummut) .Niin hienoa, ettei sanoin woi kuvailla. Nimi oli enne, eli tunnin aikana kuultiin muutama Mustan Sapatin kappale. Planet Caravan kulki hyvin ja Ironman wei tämän wanhan pierun takaisin lapsuuden maisemiin, jolloin elämä oli huoletonta, kesälomat aurinkoisia ja talvet lumisia ja kylmiä.

Kihlattuni piti eniten Sotamatematiikasta. Tottahan minäkin siihen eniten tykästyin. Miehen tulee olla samaa mieltä mielitiettynsä kanssa. Kas onhan valmis avioon wasta, kun mies tietää olevansa mitätön naisen rinnalla. Tai näin ainakin Maria Jotuni toteaa näytelmässään Miehen kylkiluu.

PS: Väärinkäsitysten välttämiseksi vielä tarkennan, että tässä tarinassa ei pilkata eikä parjata esiintyneitä artisteja. Nauran omalle peilikuvalleni: Vanhalle pierulle, joka rakastaa musiikkia, ei osaa laulaa tai soittaa, ei kuuntele radiota tai spotify:ta vaan vanhoja kunnon cd- ja lp-levyjä ja joka tykkää livemusiikista kuin hullu puurosta. Lämmin kiitos hyvästä keikasta.



lauantai 6. helmikuuta 2016

Lazy Bonez



In series of my hometown (Kuopio) bands may I introduce to You: Lazy Bones.

Lazy Bonez live in Henry's Pub Kuopio 30.01.2016

Lazy Bonez started in 2012. Tommi Salmela (vocals) and Janne Tolsa (keyboards) are also members of metalband Tarot. Rest of the band: Topi Kosonen (drums), Mikko Niiranen (guitar), Markku Mähönen (guitar), Jaakko Kauppinen (bass) and Heikki Polvinen (keyboards).



Band has released two albums: Vol. 1 (2013) and Alive (2015)


Lazy Bonez plays melodic heavy metal influensed by 1980’s metalbands. You can check it out here (live gigs in 2016):

19.03:  Hevimesta, Oulu
01.04:  On the Rocks, Helsinki
14.05:  TBA
09.07:  Lankafest, Puolanka

Special quest: Zachary Hietala on guitar (from Tarot)









torstai 4. helmikuuta 2016

Juha Tapio Kuopion Levykauppa Äxsässä 30.01.2016



Kuopion Levykauppa Äx piti uusien tilojen avajaiset viime lauantaina. Kaveri ihmetteli, että miten perinteinen levykauppa voi laajentaa toimintaa tällaisena aikana. Levyjen myynti laskee vuosi vuodelta ja nuoriso lataa musiikkinsa suoraan nettipalveluista. Vastaus löytyy itse liikkeestä. Perinteisenä musiikinkuluttajana minusta on mukava selata hyllyissä olevia cd- ja lp-levyjä ja ostaa musiikkia ihan omaksi. Niin ettei esim. nettipalvelimen kaatuminen tai loppuminen estä musiikin kuuntelua. Ja onhan nuo vanhanajan lp-levyt aika mäheitä tuotoksia. Niissä on mitä katsella, lukea, hypistellä ja ennen kaikkea kuunnella. Sitä ei digitaalinen musiikki tule koskaan meikäläisellä ohittamaan. Enkä ole onneksi ainoa.




Avajaisissa oli tupa täynnä ja syykin oli selvä: klo 14 liikkeeseen tuli Juha Tapio heittämään akustisen minikeikan. Kellon lyömällä Juha saapui paikalle, kipusi myyntitiskille ja aloitti settinsä tuvan täyteiselle yleisölle. Kuulimme kappaleet Sinun vuorosi loistaa, Sitkeä sydän, Eläköön ja Tykkään susta niin että halkeen. Mukava reilun vartin sessio mies ja kitara –meiningillä. Jossain välissä yleisön seasta kuului pyyntö: - Soita Pidä kii. Siinä mainitaan Kuopio. Juha makusteli toivetta hetken ja vastasi, ettei osaa kappaletta. Eikä se ole muistaakseni kovin kummoinen biisi, hän nauratti yleisöä. Artisti teki kuitenkin fanien kanssa diilin, että kappale kuullaan Rauhalahden keikalla puolentoista kuukauden päästä. 



Nimmarien ja valokuvausten jälkeen Juha Tapio jatkoi matkaa Tahkolle, jossa odotti seuraava työrupeama samana iltana. Tuo keikka jäi näkemättä. 


Digitaaliseen musaan et saa nimmaria