perjantai 4. joulukuuta 2015

Fättness päiväkirja: Ravintola Gloria, Kuopio

Ahmiva arvostelijanne palasi puolentoista vuoden jälkeen rikospaikalle. Tarkoitus oli syödä ilman lompakkoa, mutta mitenkäs sitten kävikään.

Tehdään heti aluksi selväksi, että Gloria ei ole mikään ruokaravintola. Gloriaan tullaan juomaan, laulamaan ja tanssimaan. Poikkeuksena kaavassa on keskiviikon afterwork.



Ravintola Gloria, Kauppakatu 16


Kuukausi sitten, pitkän ja rasittavan työpäivän jälkeen, päätin pitkästä aikaa käydä Ravintola Glorian afterworkissa. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt puolitoista vuotta. Mutta mitä hittoa: Eihän se ollutkaan enää entisensä! Ei ilmaista salaattia, patonkia, levitettä, kebablihasuikaleita ja lihapullia sekä majoneesi- ja salaattikastiketta. Tilalla oli keittoa, josta piti maksaa. Hävytöntä!

Kun nälkäisen ärsyyntynyt ja väsynyt minäni sai viimein keiton nenän eteen, mieli rauhoittui. Baarimikko ehti kehua, että tiedossa on jotain uutta ja erikoista. Keitto tarjoiltiin isossa, ontoksi koverretussa vaaleassa leivässä. Ahaa, alkoi kiinnostaa. Otin lusikan kauniisti käteen, voitelin leikatun leipäkansipalan voinapilla ja lusikoin evästä ääntä kohti. Tarjolla oli gulassikeittoa. Keitto on ehkä hieman harhaanjohtava nimitys. Kyseessä oli enemmänkin muhennos, erittäin maukas sellainen. Hyvä on, menköön kuusi euroa (annoksen hinta). Tulen tänne takaisin.

Nyt takana on kolme eri keittoa ja kolme eri kokemusta. Toisella kerralla listalla oli perunachorizokeitto, arvosana ok. Kolmannella kerralla tarjottiin lohikeittoa, joka oli todella muhkea ja hyvä suoritus.

Lohikeitto + voinappi + vesi = 6 €. Näyttää paremmalle livenä.

Summa summarum: Ravintola Glorian afterwork keskiviikkoisin klo 16 – 18.00. Keitto tarjotaan ontosta leivästä, hintaan kuuluu vesi ja voinappi. Jos et ole keiton ystävä, voit silti kokeilla. Annos on todellisuudessa muhennos, keittoa ei ole kuin nimeksi. Kyllä minä tuosta kuusi euroa voin silloin tällöin maksaa. Riippuu tietysti siitä, mikä keitto on listalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti