maanantai 21. syyskuuta 2015

Wes Craven (1939 - 2015): Legendaarisen kauhuohjaajan lyhytoppimäärä



Wes Craven (1939 – 2015) oli amerikkalainen elokuvaohjaaja, jonka ura kesti neljä vuosikymmentä. Epätasaiseen sarjaan mahtui pari globaalia hittiä sekä lukuisia pienempiä helmiä. Pääasiallisesti genrenä kauhu ja fantasia.

Allekirjoittaneelle Wes Craven tuli tutuksi ensimmäistä kertaa elokuvasta Painajainen Elm Streetillä. Elokuva räjäytti kaupallisen potin ja synnytti uuden kulttihirviön, Freddy Kruegerin. Tämän jälkeen seurasin miehen tuotantoa Scream –trilogiaan asti. Tässä lyhyt läpileikkaus Cravenin tuotannosta. Rest in peace Wes (- 30.8.2015).



The Last House on the Left (1972)
Cravenin brutaali esikoiselokuva, joka kertoo miesjoukkion suorittamasta raiskauksesta ja sitä seuraavasta kostosta. Leffa on niin raaka ja inhottava, että en voi suositella sitä heikkohermoisille. Olen nähnyt Last Housen kerran, enkä aio katsoa toiste.



The Hills Have Eyes (1977)
Hills on karu kuvaus autiomaahan eksyneestä amerikkalaisperheestä asuntoautoineen. He törmäävät peräkammarin poikiin, jotka harrastavat kaikkea mahdollista kannibalismista insestiin. Elokuva on enemmän sarjakuvamainen kuin Last House, joten sen voi katsoa myös eräänlaisena kauhukomediana. Tosin huumori tai sen puuttuminen on täysi katsojan silmissä.



Painajainen Elm Streetillä (1984)
Cravenin elokuvista se suurin ja kaunein. Elokuva tehtiin hyvin pelkistetyillä erikoistehosteilla mutta sen juoni iski kultasuoneen. Teinien unia riivaa kuollut sarjamurhaaja Freddie Krueger, joka jatkaa nuorten jahtaamista ja lahtaamista vielä haudan takaa. Elokuvan tehosteet tehtiin niin, että esim. makuuhuoneen seinä oli viritetty lakana, jonka läpi Krueger kurkoitti. Kuulostaa typerältä, näyttää erittäin siistiltä. Tässä elokuvassa debyyttinsä teki eräs tulevaisuuden tähti nimeltä Johnny Depp.



Käärme ja Sateenkaari (1988)
Löyhästi tositapahtumia hipaiseva Käärme ja Sateenkaari kertoo Haitista ja voodoosta. Suuri amerikkalainen lääkefirma lähettää miehensä (Bill Pulman) ottamaan selvää, miten voodoo-papit vaivuttavat ihmiset transsiin ja tekevät näistä zombieita. Jos se tehdään jollain aineella, on aine kultaakin kalliimpaa. Jenkkimies törmää paikalliseen taikauskoon, voodoohon ja ihmisiin, joista on tehty tahdottomia zombieita. Vaikka elokuva päättyykin perinteiseen rytinään, on itse tarina hyvä ja mielenkiintoinen. Aivan alussa on kohtaus, jota ei voi katsoa siristämättä silmiään.



Shocker (1989)
Elm Street –menestysten jälkeen Craven yritti toistaa hittikaavan Shockerissa. Murhamies Horace Pinker jää kiinni Peter Bergin näkemien unien perusteella. Teloitus menee kuitenkin pieleen ja Horacesta tulee eräänlainen sähköiseen muotoon muuntunut teurastaja. Shocker ei kuitenkaan onnistunut siinä missä Painajainen Elm Streetillä, vaan vaipunut unholaan.



Kellariväkeä (1991)
90-luvun alussa Wes Craven teki jälleen täysin omaperäisen kauhuelokuvan. Slummissa asuvat pojat päättävät ryöstää omituisen vuokraisännän, jolla huhutaan olevan kulta-aarre kätkettynä kotonaan. Everett McGillin esittämä vuokraisäntä on äärimmäisen perverssi ja pelottava hahmo, mutta silti elokuvan tuoksinassa voi myös nauraa. Talo, johon pojat murtautuvat, osoittautuu omituiseksi loukuksi ja kellarissa asuu jotain... 



Brooklynin vampyyri (1995)
Jostain syystä Wes sai idea laittaa Eddie Murphy näyttelemään vampyyria. Ei toiminut. Tämä piti varmaankin olla kauhukomedia, mutta elokuvassa ei ole tarpeeksi kumpaakaan. Elokuva on siis painunut unohduksiin.



Scream (1996)
Wes Craven nousi vielä kerran parrasvaloihin Scream-trilogialla. Elokuva on nerokas parodia sarjamurhaajaelokuvista. Teinit etsivät murhaajaa, joka toimii kaikkien kauhuelokuvasääntöjen ja kliseiden mukaisesti. Neitsyet säästetään, vääriä ihmisiä epäillään ja seksin jälkeen teiniä odottaa varma kuolema maskinaamaisen tappajan silpomana. Screamissa näyttelee mm. Drew Barrymore, Neve Campbell, Courtney Cox ja David Arquette.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti