lauantai 29. elokuuta 2015

Dementikon päiväkirja


Torstai

Rakas päiväkirja, tänään oli hieno päivä. Lähdin ulos ja huomasin, että torilla on jokin tapahtuma. Semmoinen niin kuin internationaali fuudmarket tai jotain. Voi sitä ruuan määrää! Sinähän tiedät päiväkirja, että minä en ruokalautaselle sylkäise. Siellä oli jos vaikka minkä maan lippuja ja taisi osa olla semmoisia, ettei ne minkään maan olleetkaan. Vai onko joku joskus kuullut jostain simpapvesta? En minäkään.


Siinä aikani taivasteltua huomasin että kas, vatsa kurnii. Nälkähän se siellä ilmoitti tulostaan ja suolet säesti perässä. Ei auttanut kun lähteä etsimään apetta. Ja olihan sitä. Oli thaimaalaista, kreikkalaista, italialaista, hollantilaista, kiinalaista… mitä näitä nyt onkaan. Mutta minulla teki eniten mieli saksalaista. Onneksi sitäkin löytyi.

Kyselin reippaalta saksalaismyyjältä, että mitäpä teillä on tarjolla. Sanoi että braatvurstia. Kysyi siihen, että onko se niin kuin meetvurstia? Kuulemma melkein, mutta ei sinne päinkään. Päätin hypätä pää edellä syvään päähän ja kokeilla Franzin herkkua, braatvurstia ja sämpylää. Herran jestas että oli hyvää! Ja se hapankaali, jumalallista! En kyllä ole koskaan ymmärtänyt tuota nimeä hapankaali. Niin hyvälle tuulelle sen kaalin syömisestä tulee, että hapan on kaukana. 




Lähtiessä kysäisin vielä Franzilta, että kuinka kauan he myyvät herkkujaan torilla. Kansainväliset ruokamarkkinat kestävät kuulemma torstaista sunnuntaihin, joten vielä kolme päivää. Kiittelin danke söön ja lupasin palata huomenna takaisin. Oli se meetvursti vain niin hyvää.

Perjantai

Rakas päiväkirja, tänään oli uusi päivä. Lähdin ulos ja huomasin, että torilla on jokin tapahtuma. Taisi olla joku inter fuutmarket tai jotain. Ja että oliko ruokaa? Kysy vain kuinka paljon! Sinähän tiedät päiväkirjaseni, että meikäpoika syö jokaisen nelijalkaisen, joka vastaan tulee. Tai ensin tapan, fileroin, marinoin, grillaan ja sitten syön, mutta joka tapauksessa. Nälkä minulla oli perjantainakin, vaikka muistan hämärästi syöneeni eilen. Tai saattaa olla, että muistan väärin.


Torilla kulkiessani maha muistutti että oli lounasaika. Onneksi apu oli lähellä. Oli saksalaista, kreikkalaista, italialaista, hollantilaista, simpapvelaista… mitä se sitten lieneekään. Mutta minulla teki eniten mieli thaimaalaista. Onneksi sellainenkin löytyi.

Paikallinen myyjä hymyili kyllä kauniisti ja nyökytteli kovasti, mutta ei hän kyllä suomea ymmärtänyt. Kevätrullia tarjosi, mutta enhän minä niitä. Nythän oli jo syksy. Olivat varmaan menneet jo vanhaksi. Sen sijaan otin nuudeleita, jotain kasviskeittoa ja katkarapuja. No herran jestas! Oli niin hyvää, että kyyneleet tulivat silmään. En tosin tiedän, johtuiko tämä minun tunteellisuudesta vai siitä helvetin tulisesta liemestä, ehkä molemmista. 

Kevätrullia syksyllä?

Kun olin poistumassa tiedustelin vielä Juulta tai Jaalta tai Haalta tai mikä hän nyt sitten oli, että kuinka kauan he myyvät helvetin tulista ruokaansa torilla. Kansainväliset ruokamarkkinat kestävät kuulemma sunnuntaihin asti eli vielä pari päivää. Kiittelin daa daa ja lupasin palata huomenna, kunhan vatsani ensin rauhoittuisi. Sitten kiiruhdin kotiin minkä kintuista kerkesin ja istui loppuillan vessassa. Olo kuin tulennielijällä, tosin liekit tulivat väärästä päästä.

Lauantai

Rakas päiväkirja, kirjoitanko minä täällä useinkin? Uusi päivä, uudet kujeet. Torilla vastaan tuli jokin ihmeellinen juttu ja luulin ensin että sirkus Sariola. Ei se ollut vaan joku interior fluumarket, joten pitelin kättä kasvojen edessä, etten saanut flunssaa. Mutta pojat sitä ruuan määrää! Herran jestas, kyllä kelpasi. Mistä ihmeestä nämä kaikki kojut olivat tulleet?



Harhailin kojujen välissä kun vatsa murahti ja muistutti, että oli ruoka-aika. Olin keskellä ruokakojumerta joten nou hätä sanoisi ruotsalainen. Ruokaa löytyi thaimaalaista, saksalaista, ranskalaista, simpapvelaista, kiinalaista… Mutta minä halusin italialaista ja onneksi sitäkin löytyi.

Juttelin Bruunon kanssa ja kyselin, mitä hän suosittelisi. Pizza kuulosti tutulle mutta pasta oli jo aika eksoottista. Kyselin sitten, että olisiko hänellä mitään makaroonipohjaista. Onneksi sellainenkin ruoka löytyi ja hän teki sen kuulemma varta vasten minua varten, käyttäen pohjana jotain bologneesea ja pastaa. Hyvää oli. Kiitin Tinoa vuolaasti ja samalla tiedustelin, kuinka kauan he vielä myisivät makaroonia torilla. Kansainväliset ruokamarkkinat kestävät kuulemma sunnuntaihin, joten lupasin palata seuraavana päivänä.

Sunnuntai

Rakas päiväkirja, tänään oli erikoinen päivä. Menin torille ja huomasin, että paikalle oli raahattu kymmeniä myyntikojuja täynnä mitä eksoottisimpia ruokia. Upeaa! Tällaisia markkinoita saisi olla useamminkin. Vaikka jotenkin koko tapahtuma tuntui etäisesti tutulta, sellainen deja juu –fiilis. Semmoinen että tuntuu, että tämä tapahtuma tulee uusiutumaan taas huomenna. Ehkä muistelin edellisen vuoden markkinoita.



Nälkähän siinä tuli ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Etsin sopivaa vaihtoehtoa. Oli kiinalaista, saksalaista, italialaista, thaimaalaista, simpappelaista… Päädyin sitten kreikkalaiseen vaihtoehtoon. Ilmeisen hyvä, pääteltynä kojun edessä olevasta jonosta. Tosin aikani jonotettua huomasin, ettei jono mennytkään myyntitiskille vaan sen vieressä olevaan vessaan. Sopi minulle, edellisestä vessakäynnistä oli ehtinyt kulua jo tunti. Kun tulin tarpeiltani, meni syömään.

Gyros?

Kreikkalainen tarjosi minulle kebabia, joka ei kuitenkaan ollut kebabia vaan jotain gyros-lihaa. Gyros? Siitähän meille keskustelu syntyi. Kun sain annoksen eteeni, sanoin kaverille että kyllä tämä on ilmiselvästi kebabia. Se on Gyros, myyjä väitti kivenkovaa. Mikä ihmeen gyros? Eihän karjalanpiirakkakaan muuta nimeään, jos se tehdään jossain muualla. Kreikassa tehty karjalanpiirakka on edelleen karjalanpiirakka, eikä mikään gyrospiirakka. Myyjä vaihtoi omaan äidinkieleensä ja jatkoi keskusteluamme kreikaksi, joten väittely tyrehtyi siihen. Otin annoksen ja söin sen hyvillä mielin. Oli pirun hyvää kebabia.

Huomisesta en vielä tiedä, mitä teen. Maanantai ja uusi viikko alkaa. Mietin tässä vain, että mitäs sitten syötäisiin?

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Fättness päiväkirja: Ravintola Kummisetä, Kuopio



Fättness-päiväkirjan fättness-matkailija etsii aina syötävää. Ja kun ruokapaikka löytyy, kaivetaan haarukat, veitset ja kamera esiin. Fättness-matkailija on lahjomaton eikä laita suuhunsa mitä tahansa. Ruoka, puitteet ja palvelu pitää toimia.



Kummisetä on huomaamaton helmi parin sadan metrin päässä torista. Rakennus on vanha kivitalo vuodelta 1912. Itse ravintolatoiminta alkoi 1980-luvulla ja on jatkunut näihin päiviin asti. Eli paikka huokuu historiaa, joka on kaukana instant-pop-up-fastwood meiningistä. Maaliskuussa 2015 Lonely Planet nosti Kummisedän yhdeksi Suomen parhaimmista ravintoloista.

Jos olet onnekas ja pääset käymään Kummisedässä kesäaikaan, kävele ravintolan läpi ja saavut sisäpihalla olevalle terassille, joka on yksi Kuopion kauneimmista. Syksyaikaan voi syödä omenapuiden varjossa ja jos käy tuuri, näet miten kypsä omena kopsahtaa puusta pihalle. Pihan perällä on Kummin Aitta, 1800-luvulla rakennettu hirsirakennus, jonka voi varata juhlia varten.

Oli kaunis, aurinkoinen elokuun ilta, joten päädyimme Kummisedän terassille syömään. Alkupaloiksi tilasin Kummin valkosipuli-Aura-etanat. Jaoimme kuuden kappaleen etanapannun vaimon kanssa puoleksi. Herranjestas miten hyvää! Hintaa alkupalalle tuli 10,80 €, eli ei ihan halvimmasta päästä mutta hinta ja laatu ovat kyllä kohdillaan.

Pääruuaksi valitsin Puutarhurin sienipyörykät: taikinakuoren sisään leivotut sienet kermaisessa herkkusienikastikkeessa, paistettua omenaa ja kurpitsaa. Muusina palsternakka-perunapyre. Sienien ystävänä pidin kovasti mutta varoituksen sana: jos et ole hardcore –sienifani, saattaa tällä annoksella tulla sieniöverit. Hinta 17 €.

Puutarhurin sienipyörykät

Vaimo söi Herrasväen kanafileen eikä puhunut koko ruokailun aikana mitään. Myhäili vain tyytyväisenä. Annokseen kuului kanafilettä, madeirakastiketta, voissa paistettuja tatteja ja pinaattia sekä valkosipuliperunagratiinia. Vaimo ei ole mikään sienifani, mutta piti yllättäen tateista. Maistoin annosta ja kana oli hyvää, tatti erittäin suolaista mutta hyvää senkin. Kanafileannos maksoi 19 €.

Seurueessamme oli myös pihviruuan ystäviä, jotka tilasivat Kummisedän pihvin. Tuomio kiitettävä, pihvit, tatit, pinaatti ja valkosipuliperunagratiini olivat kuulemma oikein hyvää. Hyvä oli tosin hintakin, sillä Kummisedän pihvi kustantaa 32 €.

Kummin aitta

Jälkiruuista sen verran että tarjolla on mustikkakukkoa ja vaniljavaahtoa, joten jos haluat syödä jotain todella paikallista ja perinteistä, unohda muut vaihtoehdot. Jälkiruuatkaan eivät irtoa alle 10 €:n.

Kaiken kaikkiaan hyvä ruoka ja mutkaton tarjoilu perinteikkäässä miljöössä. Tämä tietenkin näkyy hinnassa, mutta kyllä laadusta kannattaa maksaa.

torstai 20. elokuuta 2015

Sääprofeetta



En voi vastustaa kiusausta, joten ilmoitanpa teillekin että minulla alkoi tällä viikolla kesäloma. Voitteko kuvitella, KESÄLOMA. Ja sää on mitä loistavin. Käsittämätön mäihä.

Vuosi sitten kirjoitin ennusteen kesän 2014 säästä. Ennuste oli tietenkin täyttä diipadaapaa, eikä mikään siitä osunut kohdalleen. Tänä keväänä kävi mielessä tehdä uusi ennuste kesän 2015 säästä. Olisin haukkunut kesä- ja heinäkuun yhdeksi vuosisadan kylmimmistä, vettä sataa melkein joka päivä eikä kesästä ole tietoakaan. Muutos tapahtuisi 14.8 alkavalla ajanjaksolla, jolloin helle saapuisi Suomeen ja kestäisi harvinaiset kolme viikkoa. Näin elokuusta tulisi yksi lämpimimmistä kautta aikojen.

Eikä tässä ennusteessa olisi ollut mitään yliluonnollista, vaan tällä säämiehellä on vain oma lehmä ojassa. Kun kesälomajakso alkoi vasta elokuun puolivälissä, niin totta kai sitä toivoo, että on lämmintä ja aurinkoista. Kutkuttavan hyvin tuo ennuste olisi pitänyt paikkansa.

Jäi siis kirjoittamatta, joten jälkiviisastelu on turhaa. Ensi kesää ajatellen laadin uuden ennusteen: 2016 kesäkuu on kylmä ja sateinen. Juhannuksena säässä tapahtuu muutos, ja voimakas helleaalto saapuu maahamme tuoden trombeja ym. paarmoja ja itikoita. Hellekausi kestää 24.6 – 17.7, jonka jälkeen sää viilenee ja kääntyy syksyiseksi. Elokuussa on enää turha odottaa lämmintä jaksoa.

Että näin. Palaan tähän vuoden päästä jo ennustus toteutuu. Jos ei, unohdetaan tämä kuten ne kaikki muutkin sammakkomiesten ja kansanparantajien tekemät sääprofetiat.

Sääprofeetta nousee taivaalle tutkimaan kumpupilvien muodostumista

perjantai 14. elokuuta 2015

Hyvästi Nalliainen?



Kerroin vuosi sitten, miten Kuopion torille ilmestyi Pekka Kauhasen veistossarja elävöittämään katukuvaa. Teokset joutuivat kovalle koetukselle ja Oksapoikaa vaadittiin jopa poistettavaksi pelottavana ja vahingollisena lapsille. Alkushokin jälkeen savolaiset tottuivat taiteeseen ja veistokset saivat jäädä rauhaan. 

Kunnes pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Kauppakadulla penkkiin ”istutettu” Nalliainen on varastettu. 32 senttiä korkea ruostumattomasta teräksestä tehty menninkäinen on viety. Kukaan ei ole nähnyt tapausta eikä ole tietoa, minne veistos hävisi. Rosvo tuli, näki ja otti.

Yläasteaikaan meidän koulupihan toisella laidalla oli omenapuita. Omenapuut kuuluivat kaupungille ja niiden varastaminen oli kiellettyä. Mitä siis teimme? Menimme syksyisellä välitunnilla omenavarkaisiin. Kaikki päättyi nolosti, kun välituntivalvoja näki meidät ja passitti rehtorinkansliaan. Rehtori jutteli ensin niitä näitä, katsoi sitten vähän säälivästi ja totesi: 

Sovitaanko pojat niin, että ensi kerralla kun teillä tekee mieli omenoita, tulette pyytämään minulta rahaa ja käytte ostamassa niitä kaupasta.

Tuo lause on kummitellut mielessäni siitä asti. Se häpeän tunne kun tajuaa, miten typerää on varastaa jotain pelkän jännityksen ja näyttämisen halun vuoksi. En ole sen koommin varastanut mitään. Jos sinä, Nalliaisvaras, satut lukemaan tämän, ole hyvä ja palauta veistos takaisin meidän kaikkien ihailtavaksi. Ja sovitaan, että tämä oli sitten viimeinen kerta, kun tee jotain noin lapsellista ja typerää.

Missä olet Nalliainen?

tiistai 11. elokuuta 2015

Sään armoilla



Sää on aivan helvetin pelottava nykypäivänä. Aivan oikeasti. En ole koskaan pelännyt ilmoja niin paljon kuin nykyään. Ennen sentään oli turvallisempaa. Kesät olivat kesiä, syksyt syksyjä, talvet talvia ja keväät, no te tiedätte. Tänään Iltalehti otsikoi seuraavasti:

Lämpöputki jatkuu - jopa 30 asteen superhelle matkalla kohti Suomea?

Superhelle? Ei jumalauta! Pakko lähteä kodinkoneliikkeeseen ostamaan tuulettimet joka huoneeseen ja kylmäkalleja pakastin täyteen. Ovet säppiin, verhot ikkunoihin ja toivotaan, että selviämme tästä hengissä. Superhelle kuulostaa niin kohtalokkaalle ja tuhoisalle. Olen vain ihminen, en supermies.

Ei näillä säänmuutoksilla ole mitään tekemistä iltapäivälehtien otsikoinnin kanssa. Meitä vain uhkaa nykyään super-, hyper-, yyber- ja överkovat sääilmiöt. Ne uhkaavat jatkuvasti ja joka päivä. Seuraa vaikka lehtien sääuutisointia.

Syksy hirvittää jo etukäteen. Mitäs sitten, kun säälimätön syys saa verenhimoisine vesisateineen. Alavilla mailla hyperhallan vaara iltaisin, kun aurinko painuu mailleen ja muuttuu inhottavaksi iltaruskoksi. Pahimmillaan teurastava tuulenvire käy lounaasta lyöden viisi metriä sekunnissa päin kasvoja. Eikä mitään ole tehtävissä. Olet sään armoilla, avuttomana ja haavoittuvana kun amputoiva aamukaste saapuu aamukuudelta. Savon sivaltava syksy vihloo kuin hammassärky.

Ja sitten tulee tappava talvi painajaismaisine pakkasineen. Kainuun kammottava kaamos, Lapin yrjöttävät yöttömät yöt. Jopa miinus kymmenen asteen paukkuvat superpakkaset! Lamauttava lumipyry saa aikaan kuolettavan nuoskan, kunnes kiduttava kevättalvi luo rääkkäävää räntää raukkojen niskaan. Talvesta selvinneiden elämää eivät säät sääli. Kevät korjaa heikoimmat manan majoille.

Et ehdi toipua kylmästä kun jo kaakosta saapuu kuumottava kesä armottomine auringonpaisteineen ja kaikki kärähtää karrelle kuin ydinpommin loimussa. Kallavesi kiehuu ja Puijo palaa. Välillä ilma vaihtuu kuin viikatemiehen mieli ja raiskaava raekuuro tuhoaa tuoreen kasvuston. Tähän vielä hirvittävä trombi, joka olisi saattanut uhata satojen ihmisten elämää osuessaan asutuille alueille. On suoranainen ihme, jos näiden luonnonmullistusten jälkeen ihmiskuntaa on enää vuoden päästä olemassa. Tai voihan tietenkin olla, että superhelteet ja hirmupakkaset perutaan. Jälleen kerran.





torstai 6. elokuuta 2015

Nigerialaiskirje



Sain sähköpostia Nigeriasta. Kyllä vain. Lakimies nimeltä Henry Williams lähestyi minua ja kertoi ilouutisen: Olin Lagosissa kuolleen Kerry Kunnegutin kaukainen sukulainen ja ainoa perillinen. ”Ole hyvä ja lähetä oheiselle tilille 3000 €, niin lakiasiantoimistomme järjestelee perintöasian ja voitte pian nauttia perinnöstänne, joka on 1,5 milj $”

Meninkö lankaan? Hell no! Otti niin paljon pannuun, että ajattelin vastata todella vit…kettumaisella meilillä ja uhata roistoja viiden vuoden sähkötuolituomiolla. Sitten tuon kaiken turhautuneen raivon keskellä sain ajatuksen: Entäpä, jos minä tekisin vastaiskun. Lähettäisin samanlaisen meilin ketkulle. Huijaisin huijareita savolaiskirjeellä Nigeriaan. Ajatus oli kutkuttava, nautinnollinen ja pirullisen kiero.




Niinpä panin tuumasta toimeksi. Koska en voinut vain vastata suoraan huijausviestiin huijausviestillä, keksin kiertotien. Kokeilin kepillä jäätä. Nigerialaiskirjeessä oli miehen nimi, joten lähetin seuraavanlaisen viestin osoitteella (etunimi.sukunimi)@nigeria.com 







Dear Mr. Williams



My name is Vort Kunnegut. I’m a layer. Your late uncle Tapio Williams just died and left You a heritage of 500.000 euros. Please send me 5000 euros, so I can tranfer You flighttickets to Kuopio and You can come and get Your money. You find my accountnumber under this message.



Yours sincerely: Lawyer V. Kunnegut

Kuin kirsikkana kakun päälle laitoin viestin loppuun oman tilinumeroni. Mitäpä tuo koijari sillä tiedolla tekisi. Painoin send ja ei muuta kuin kusetusviesti matkaan. Tunsin suurta nautintoa, aivan kuin olisin antanut kiusaajalleni turpaan. Tai ainakin kunnon lumipesun. Eihän tuohon viestiin koskaan vastausta tulisi mutta kuvittelin mielessäni, miten Henry Williams Nigeriasta avaa sähköpostin, lukee kirjeeni ja kiroaa minut alimpaan helvettiin. Tuntien samanlaista vihaa ja pidättelemätöntä raivoa kuin minä. In Your Face Mr. Williams!!

Parin viikon päästä oli jo unohtanut koko episodin, kun olin marketeilla ja piti nostaa seinästä rahaa. Duunarilla ei ole koskaan suuria seteleitä, joten tarkistin ensin tilin saldon. Kun automaatti sylki kuitin ulos, meinasin lentää perseelleni. Saldolappu näytti aivan jotain muuta, kuin odotin. Otin kiireesti tilitapahtumat ja tuijotin hetken kuittia ymmärtämättä mitään: Jostain oli ilmestynyt 5000 €:n pano tililleni.

Virhe, siinä kaikki. En ollut lotonnut, lyönyt VeeVitosta tai saanut rahaa joulupukilta. Tämä piti tietenkin selvittää, joten kauppareissun jälkeen marssin pankkiin kuitti kädessä ja vaadin selitystä. Pankkitoimihenkilö tutki hetken tilitietojani ja ilmoitti sitten, että olen saanut tilisiirron joltain Henry Williamsilta. Raha oli tullut ulkomailta, joten sen enempää hänkään ei voinut minulle kertoa. Henry Williams! JES! Ansa oli lauennut ja näätä jäänyt loukkuun! Kiirehdin kotiin ja avasin läppärin.



Sähköpostissani oli viesti Henry Williamsilta Lagosista, Nigeriasta. Erittäin huonolla englannilla hän kertoi, miten onnelliseksi oli tullut viestistäni. He olivat välittömästi keränneet koko suvun rahat kasaan lentolippua varten. Henry oli erittäin onnellinen ja innokas tulemaan Suomeen, vaikka ei oikeasti tiennyt enonsa Tapio Williamsin asuneen täällä. Itse asiassa hän ei tuntenut Tapiota ollenkaan. Joten raha oli nyt lähetetty, Henry oli valmiina ja odotti näkevänsä minut mahdollisimman pian Kuopiossa.

Mitä minä olin mennyt tekemään! Onneton nigerialainen mies oli mennyt lankaan, kerännyt sukunsa rahat ja lähettänyt ne minulle äkillisen rikastumisen toivossa. Mitä nyt? Mitä minä tekisin? Otan rahan ja juoksen? En. Päätin tehdä kompromissin ja ostin lentoliput. Käytin kaverin rahat ja laitoin vastausviestin, että lennot on varattu. Ja toivoin, että hän ei vastaisi.

Turha toivo. Henry vastasi saman tien, kiitti kaikesta ja kertoi uudestaan, miten innoissaan hän oli päästessään tapaamaan minua. Niinpä niin. Siinä minä olin, Kuopion lentoasemalla odottamassa uppo-outoa ventovierasta miestä Afrikasta, jota olin kussut linssiin savolaiskirjeellä Nigeriaan. Rissalan lentokentällä odotellessa ennakoin, että kaikki päättyy silmittömään väkivaltaan. Henry suuttuu, vetää kassistaan kaksimetrisen viidakkoveitsen ja pilkkoo minut kahdensadan gramman kuutioiksi. Lohdutin itseäni sillä, että olisin kuollut jo paljon aikaisemmin. Sitten palasin painajaisistani maanpinnalle samalla, kun Henryn kone laskeutui maanpinnalle.

Mitä sitten tapahtui? Iloinen, äkkirikastumisesta huumaantunut Henry sai kuulla, että kaikki oli vain harhaa. Vein hänet meidän mökille, saunoimme, otimme parit olut ja keskustelimme henkeviä. Henry oli itse asiassa aika cool tyyppi. Hyvityksenä kaikesta hän suostui jäämään luoksemme kokonaiseksi kuukaudeksi täydellä ylläpidolla. Olinhan vienyt koko hänen suvun rahat, joten vähintä mitä pystyin tekemään, oli korvata jotain takaisin.

Kuukauden jälkeen halasimme toisiamme Rissalan lentokentällä, minä ja Henry. Olin edelleen pahoillani kaikesta mutta hän oli hyvillään kaikesta. Ilman minun huijausviestiä hän ei olisi tullut Suomeen ja kokenut kaikkea mitä koki. Suku oli puilla paljailla mutta so what. Elämä on. Loppupeleissä laskin, että koko lysti kustansi minulle kolme tonnia. Yhteensattuma? Tarina ei kerro.




sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kuopiorock 31.07.2015: Balls to the Wall


Puhutaanpa ensin säästä. Ei nimittäin säät ole suosineet tänä kesänä. Ei ole ilimoja pidellyt. Perjantaina asia oli ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä edessä oli pitkä päivä Kuopiorockissa avoimen taivaan alla. Säiden armoilla.


Alkuviikosta foreca kertoi, että sadetta piisaa koko viikolle. Hienoa… Keskiviikkona foreca kertoi, että perjantaina on poutaa. Hienoa! Torstaiaamuna foreca muutti mieltään ja kertoi, että perjantaina sataa. Kävimme marketeilla ostamassa kumisaappaat ja sadeviitat. Torstai-iltana foreca kertoi, että perjantaipäivä on pilvipoutainen mutta klo 18 jälkeen alkaa sadekuurot. Perjantaina ennen lähtöä katsastimme vielä viime hetken ennusteet. Foreca kertoi, että koko päivän sataa klo 18 saakka ja sen jälkeen on pilvipouta. Kahden aikaan ei kuitenkaan satanut, joten teimme kompromissin: jätimme kumisaappaat kotiin ja pakkasimme sadeviitat reppuun. Näillä mennään.

Kun Happoradio aloitti settinsä Olette kauniita -inrolla klo 14.30, aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Eihän tämä näin pitänyt mennä! Keikka oli aurinkoinen, sää oli aurinkoinen eikä aurinkorasvaa tullut tietenkään mukaan. Aurinko meni pilveen puolen tunnin jälkeen, joten palovammoilta vältyttiin. Aki Tykki orkestereineen oli hyvässä vedossa ja solisti totesi, että viimeksi he ovat esiintyneet Kuopiorockissa kymmenen vuotta sitten. Järjestävä seura voi ryhdistäytyä tässä asiassa, Aki piikitteli. Paras yhteislaulu virisi balladista Puhu äänellä jonka kuulen. Aki ojensi mikkitelineen yleisöön päin ja antoi meidän hoitaa ensimmäisen säkeistön. Encorena esitettiin Pois Kalliosta ja Cha Quevara. Ensiksi mainittu oli kuulemma setin biiseistä ainoa, jonka Happoradio soitti myös kymmenen vuotta sitten. Ainoa pieni harmin aihe oli, että keikalla ei kuultu Itä-Suomessa tuulee.

Aki Tykki

Happoradio
Kaija K



Kaija Koon aikana taivas toimi sitten forecan ohjeiden mukaan ja ripotteli pienen sadekuuron. Minä piilouduin välittömästi sadeviitan suojaan, mutta vaimo nosti vain hupparin hupun päähänsä ja totesi, että ei tämä vielä kastele. Eikä muuten kastellutkaan. Juuri ennen Neljää Ruusua sade lakkasi, joten se siitä forecan ennusteesta. Etanaan ja sammakkomieheenkin voi luottaa enemmän.

Neljä Ruusua

Neljä ruusua aloitti Esiripulla ja jatkoi sitten uuden levyn materiaalilla. Keikalla kuultiin mm. Valopilkku, Paikallinen Paavi, Sininen Sunnuntai, Ajelen ja klassikoista Juppihippipunkkari, Poplaulajan vapaapäivä ja Sun täytyy mennä. Ilkka piti yhden pitkän välispiikin jossa välitti terveisiä Särkiniemen huoltoasemalta, jossa he olivat heittäneet ilmaiskeikan pari tuntia aikaisemmin. Encorena bändi soitti Rakkauden erämaan ja Hunningolla. Kertakaikkisen loistava ja hyväntuulinen setti, jota Ilkka Alanko liidasi tutuilla rockkukon elkeillä. Ainoa pieni harmin aihe oli, että keikalla ei kuultu Valuvaa taivasta. Tuntiin on mahdoton saada mahtumaan kaikkia hittejä.

Lade Laakkonen ja Ilkka Alanko

Rummuissa Kämy Kämäräinen
Von Hertzen Brothers on ollut minulle tuntematon tapaus. Ne muutamat biisit, jotka olen kuullut, ovat vaikuttaneet hieman liian progelle (lue: monimutkaisille) meikäläisen yksinkertaiseen makuun. Mutta jälleen kerran live oli live ja bändi kuulosti pirun hyvälle paikan päällä. Biiseistä ainoa tutun kuuloinen oli Flowers and Rust, jossa on älyttömän koukuttava kertosäe. Troublen synkkä riffi upposi myös heti ensi kuulemalla. Taidan pikkuhiljaa muuttaa mielipidettäni ja alkaa kuunnella bändiä myös jatkossa. Ainakin livenä.
Von Herzen Brothers

Kari Aalto

Koska Pertti Kurikan Nimipäivät ja Apulanta esiintyivät osittain samaan aikaan, suunnistimme ensin puistolavalle bongaamaan PKN ja vartin jälkeen siirryimme stadionlavalle Apulannan aloitukseen. Tuossa varttitunnissa PKN ehti heittää kymmenkunta tiukkaa punkvääntöä ja paikalla oli suuri joukko bändin faneja. Solisti Kari Aalto oli liikkeellä hyvällä huumorilla ja haistatteli valtiovallalle, holhoukselle, yleisölle ja ylipäätään kaikella fuck you:t virne suupielessä. Ja kansa tykkäsi, minä mukaan luettuna.

Pertti Kurikan Nimipäivät
Apulanta
Sipe Santapukki, videotaulun välityksellä

Apulanta oli sitten mittakaavassa ”hieman” isompi show Pertti Kurikkaan verrattuna. Wirtasen Toni uhkui testosteronia ja Sipe Santapukki heitti välispiikeissä sarkastisia kommentteja siitä, miten hän ei nähnyt rumpusetin takaa muuta kuin kaunista järvimaisemaa. Rummut oli laitettu osittain lavan sivuseinä taakse siten, että Sipe näkyi vain vilaukselta. Keikka oli yhtä hittiputkea Mitä kuuluu, Anna mulle piiskaa, Viivakoodit, Koneeseen kadonnut, Zombeja! jne. Mukana oli myös Vain elämää –sarjasta tuttu Wirtasen versio Paula Koivuniemen Sata kesää tuhat yötä –kappaleesta. Toimii kuin goottien lavatansseissa. Ainoa pieni harmin aihe oli, että keikalla ei kuultu Jumalaa.

Santa Cruz

Klo 22.30 olikin edessä dilemma. Täsmälleen samaan aikaan rantalavalla esiintyvän Jenni Vartiaisen kanssa oli puistolavan Santa Cruz. Jake sai minut suostuteltua jälkimmäiseen joten teimme jaon: miehet Santa Cruziin, naiset Jenni Vartiaisen keikalla. En etukäteen tiennyt bändistä muuta kuin nimen ja että tiedossa on kasarihenkistä tukkaheviä. Ja sitähän se. Stadilaiset olivat yllättävän kovassa vedossa ja veivät tällaisen vanhan pierun aikamatkalle takaisin nuoruuden maisemiin jolloin heavy oli ykkösgenre, Eddie Van Halen ja muut kitarajumalat hallitsivat maailmaa ja miehet meikkasivat enemmän kuin naiset. Erittäin siistiä ja korvin kuullen taitavaa musisointia. Samaa kategoriaa kuin kuopiolainen Reckless Love mutta hieman tummemmalla pohjasävyllä. Tämä(kään) tuttavuus ei jää viimeiseksi, sen verran jykevästi kaverit tykittivät annetun tunnin. Lauantaina Santa Cruzilla oli tiedossa keikka Pietarsaaressa Scorpionsin lämppärinä.

Illan pääesiintyjä oli saksalainen Accept. Sarjassamme bändejä, joita en ole kuunnellut 80-luvun jälkeen. Bändin solistina toimii nykyään amerikkalainen Mark Tornillo, joka on hypännyt aika suuriin saappaisiin. Vähän jänskätti, kuinka äijän käy.

Mark Tornillo

Ennen keikkaa kuuntelin youtubesta pari uudempaa biisiä, etten olisi niin kuutamolla keikan aikana. Niinpä tunnistin avausbiisin Stampede, joka on ihan mukiinmenevää kaahausta. Mutta vanhassa vara parempi. Kun 1983 Balls to the Wall –albumin London Leatherboys tärähti käyntiin, väkijoukon mylvintä yltyi kovemmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin. Sama toistui kappaleiden Losers and Winners, Midnight Mover ja Fast as a Sharkin aikana. Meikäläiselle Restless and Wild oli yksi puolentoistatunnin kliimakseista. Biisin kitarariffi on vain sellainen, että vanhankin sydän nousee kananlihalle. Encorena kuultiin loistava Metal Heart, uudempi Teutonic Terror ja itseoikeutettuna loppuna Balls to the Wall, jonka kertosäkeellä Accept vaivutti yleisön metalliseen transsiin. Erittäin upea päätös hyvälle keikalle. Ainoa pieni harmin aihe oli, että Acceptista puuttuu alkuperäinen solisti Udo.

Accept


Nyt on tullut koettua kaksi rokkia saksalaisella pääesiintyjällä (Scorpions 2014 ja Accept 2015), niin ”ei kahta ilman kolmannetta”. Kaino pyyntö järjestäjille: Miten olisi ensivuonna Rammstein?