lauantai 30. toukokuuta 2015

Joko joutui armas aika? Vai suvi suloinen?



Käytiin aamulla koiran kanssa ulkona ja vastaan käveli nuoria ihmisiä puvuissa ja juhlamekoissa. Tosiaan, koulujen päättäjäisethän ne tänään, tuumasin verkkareissa ja virttyneessä t-paidassa. Ihan tuli nostalginen olo ja muistelin, minkälaista se oli itsellä silloin 1900-luvulla.

Muistan vielä hyvin, miten valmistuin ylioppilaaksi ja kuinka muiden valkolakkisten kanssa astelimme ulos opinahjosta ja lähdimme kesän viettoon helteisessä Helsingissä. Tai hetkinen, eihän se Helsingissä ollut. No, joka tapauksessa ysäri oli vasta alussa ja elämä edessä. Valkolakki päässä sitä tunsi, että kaikki on mahdollista. Ja samalla kaikki muuttui ja hieman jännitti. Että mitäs nyt?

Hetkinen. Enhän minä 90-luvulla saanut valkolakkia. Kyllä se tapahtui jo 80-luvulla. Onko siitä jo niin kauan? Enkä minä Helsingissä valmistunut vaan Mikkelissä. Olen syntynyt Helsingissä mutta siitä onkin sitten jo kauemmin aikaa. Kun meikäläinen parkaisi ensimmäisen kerran, The Beatles oli listakärjessä, Kekkonen presidentti ja jenkit sotivat Vietnamissa. Kasarilla listakärjessä oli Dingo, Mauno Koivisto presidenttinä ja Neuvostoliitto soti Afganistanissa. Niin se meni. Muistan hyvin.

Hetkinen. Enhän minä Mikkelissä kirjoittanut. Mikkelissä kävin kopiksen, mutta se tapahtui monta vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Valmistuin ylioppilaaksi Suonenjoella! No niin, nythän se alkaa palata mieleen. Suonenjoen lukio joskus 80-luvulla, vuosilukua en tarkemmin muista. Suomi oli voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden joten sinä keväänä oli mitä juhlia. Me mentiin koko porukalla Kuopion keskustaan valkolakit päässä ja ajelimme karvarallia torin ympäri torvet soiden ja Suomen liput liehuen. Oli se hienoa!

Hetkinen. Suomihan voitti jääkiekon MM-kisat joskus ysärillä. Jokin tässä ei täsmää. Ja koska minä sain valkolakin Suonenjoella, ei juhlia pidetty Kuopiossa. Eli valmistuin ylioppilaaksi paljon ennen tuota ensimmäistä MM-kultaa. Sotken nyt varmaan lakkiaiset siihen, että sain kultaisen kypärän voitettuani kisojen maalikuninkuuden. Tein kymmenen häkkiä ja jokaisessa oli syöttäjänä Jari Kurri. Taisi siinä Teemu Selännekin antaa pari lättyä lapaan.

Hetkinen. En minä sitä kultaista kypärää jääkiekon MM-kisoista saanut. Enhän minä ollut koko joukkueessa. Itse asiassa en osaa edes luistella! Hassu minä. Kultaisen kypärän sain tietenkin lakkiaisissa, koska kirjoitin kuusi ällää. Voitin siis ylioppilaskirjoitusten maalikuninkuuden ja sen kunniaksi sain kultaisen ylioppilaslakin sekä kisojen parhaan pelaajan palkinnon. Muistan vielä, miten rehtorina toiminut Atik Ismail onnitteli minua kädestä pitäen ja totesi, että minua odottaa loistava tulevaisuus asfaltinlevitysalalla. Että minusta tulisi vielä jotain suurta. Ainakin yli satakiloinen.

Hetkinen. Nythän minä horisen ihan omiani. En minä mitään kuutta ällää kirjoittanut. Valmistuin Seinäjoen katsastusasemalta 1983 ja sain katsastuksesta neljät kesärenkaat. Äiti ja isä olivat todella ylpeitä. Jari Litmanen ojensi minulle kisapallon ja potkaisin sen pilkulta maaliin. Oli se hieno hetki. Vaan nyt tämä muistelo saa riittää, askareet kutsuvat. Pitää lähteä laittamaan astia pyykkikoneeseen ja silittää matot. Samalla pitää silittää kauluspaita kuntoon. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka Tarja Haloselta sattuisi tulemaan kutsu sinne linnanjuhliin. Voisiko joku muuten vielä laittaa minulle viestiä, että kirjoittelenko täällä useinkin?


torstai 28. toukokuuta 2015

Liitukauden Homo Sapiens



Iltalehti uutisoi aiheesta, joka sopii mainiosta World is a Weired –aihepiiriin. Se kuuluu näin:

”Sosiaalisessa mediassa on kuohuttanut tapaus, jossa jyväskyläläisen taloyhtiön alaoveen oli viime viikonloppuna ilmestynyt lasten katupiirtelyä paheksunut lappu. Viestin kirjoittaja oli kehottanut taloyhtiön asvalttiin katuliiduilla piirtäneitä henkilöitä poistamaan tekemänsä piirrokset.

Vastavetona katuliitupiirtelyn aiheuttamalle mielipahalle on Facebookiin perustettu Kansallinen katuliitupäivä -tapahtuma, jonka tarkoituksena on haastaa aikuiset ja lapset piirtämään kaduille lauantaina. Torstai-iltapäivään mennessä tapahtumaan oli ilmoittanut osallistuvansa 11 000 Facebook-käyttäjää.”

Uutisessa hämmästytti kaksi asiaa. Ensimmäisenä se, miten maailmaan mahtuu mielensäpahoittajia, joille kaikki normaalista poikkeava on kuin punainen vaate. Suoranainen hyökkäys lakia ja järjestystä kohtaan. Aikuisella on aikaa nostaa meteli pikkulapsen tekemästä väriliitupiirroksesta. Seuraavaksi lienee paikallaan kieltää lumiukot, hiekkakakut ja saippuakuplat. Ainakin pitää vaatia tekijöitä maksamaan lumiukon poistamisesta aiheutuneet kustannukset. Eihän ne siirtämättä mihinkään häviä.

Toinen hämmentävä asia on tästä kaikesta noussut kohu ja sen seuraukset. Lauantaina kaupunkien kadut täyttyvät pienistä ja vähän isommista Picassoista, jotka purkavat luomisvimmaa mustaan asfalttiin. Kieltämättä hauska ja kutkuttava ajatus. Pitääkin kierrellä viikonloppuna kaupungilla kameran kanssa ja ikuistaa parhaat palat, ennen kuin sadevesi tekee tehtävänsä.

Mistä tämä valta some-energia oikein kumpuaa? Miten yksi facessa julkaistu kuva lapusta taloyhtiön rappukäytävässä voi aiheuttaa tällaisen massatapahtuman? Varmaan vastaus on paljon simppelimpi kuin kysymys. Aikuisen ylimitoitetun vihamielinen reaktio pientä lasta kohtaan saa tavallisen kansan oikeustajun kiehahtamaan ja koska vastaisku on kekseliäs, harmiton ja hauska, siihen on helppo lähteä mukaan. Näitä kaivattaisiin oikeastaan lisää. Positiivista pöhinää, joka muuttaa elinympäristön miellyttävämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi paikaksi elää. Ainakin hetkeksi.

Ajattelinkin tehtailla muutamat laput ja kiinnitellä niitä rappukäytäviin ympäri kaupunkia. Aion valittaa siitä, että kerrostalon pihoilla on nähty ihmisiä siivoamassa oman taloyhtiön pihapiiriä ja laittamassa istutuksia. Siivouksen aiheuttama meteli aiheuttaa päänsärkyä. Valitan myös siitä, miten autoilijana en saa ajaa keskeytyksettä, vaan joudun aina pysähtymään suojateiden eteen. Vaadin, että autoilijat saavat jyrätä kaupungilla keskeytyksettä ja jalankulkijoiden pitää vain odottaa turvallista, autotonta aukkoa kadunylitykseen. Lopuksi laitan vielä lähikauppojen ilmoitustauluille A-neloset joissa puran kiukkuani ihmisiä kohtaan, jotka julkeavat ostaa ryppyisiä omenoita, tummentuneita banaaneja ja ylikypsiä tomaatteja. Vaadin, että kaikki alle ykkös- tai A-luokan ruokaraaka-aineet pitää välittömästi heittää jätteisiin ja viedä pois. Mitä siitäkin tulisi, jos me kaikki söisimme sinänsä pilaantumatonta ja vaaratonta ruokaa, joka kuitenkin on ulkonäöllisesti ohittanut parhaat päivänsä. Kyllä sitä ruokaa riittää kaikille. Tai ainakin meille. 


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Tapahtumakalenteri Suomen kesän karskeimpiin kekkereihin



Kesä ja kärpäset on ovella. Usko pois, katso vaikka ovesta ulos. Jos talvi ja kevät ovat olleet pitkä, kuiva kausi, nyt on hyvä aika aloittaa kunnon putki. On nimittäin tiedossa niin kosteita kinkereitä, että oksut pois. Tässäpä kooste Suomen suven hienoihin aperitiivihetkiin.

Heti kesäkuun toisella viikolla alkaa viikon kestävä Kuopio Tanssii ja Joi –kaupunkitapahtuma. Tapahtuman suojelijana toimii Jorma Uotinen, joka karsii poliisin avustuksella pois harha-askeleet, chaseet ja huonon ryhdin. Parhaille tanssijoille on tiedossa vientiä ja kovimmille juojille ilmainen yöpyminen valtionhotellissa.

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetään maailmankuulut Sonkajärven Ukonkantokisat. Säännöt ovat kaikille tutut: Kilpailupariskunnat aloittavat paikallisessa ravintolassa. Ukkojen on tarkoitus vetää kunnon kumarat mahdollisimman lyhyessä ajassa. Kun portsari on arvioinut kilpailijan kunnon tarpeeksi huonoksi, hänet heitetään niska-perseotteella pihalle. Tästä alkaa varsinainen kilpailu, eli eukkojen tulee kantaa ukkonsa baarista kotiin. Tyyli vapaa ja nopein pari voittaa.

Kesä-heinäkuun taitteessa Savonmuan piäkaupunkia ilahduttaa Kuopion Viinajuhlat. Tämän vuoden teemamaana on Viro, elikkäns Eesti. Viikon aikana viinajuhla-alueella voi tutustua virolaisiin viinoihin, Viru Valgeaan ja Standard Vodkaan. Päälavalla on esiintyjiä joka päivä ja viimeisenä iltana estradille astuu Matti Nykänen & Tauski –Duo. Maailmantähdet esittävät tuttuja iskelmiä vuosien varrelta kuten Taidan olla susta vähän hellä, Pääni rinnoilles sammuu, Et voi tulla bajamajan taa ja Litkisitkö pullosta.

Heti Viinajuhlien jälkeen onkin hyvä suunnistaa Kuopiosta 50 kilometriä etelään Suonenjoelle, jossa vietetään Mansikkaliköörikarnevaalien 45-vuotisjuhlaa. Tiedossa on keskikesän lämpöä ja rentoa kylämeininkiä sisäsavolaiseen tyyliin. Juhlavuonna yritetään myös uutta Guinnessin maailmanennätystä, kun kaupunki kerää parhaat voimansa maailman pisimpään vanhalle viinalle haisevaan kulkueeseen. Nykyistä ennätystä pitää hallussaan Moskovan punaisen torin vappukulkue vuodelta 1978.

Ei unohdeta länsirannikkoa. Heti Mansikkaliköörikarnevaalien jälkeen on vuorossa Porin Fizz. Tämä siisti kaappijuoppojen kokoontumisajo kerää paikalle väkeä, joilla ”ei ole alkoholiongelmaa” eikä ”viinipullo päivässä ole paljon mitään”. Kirjurinluodolla kuunnellaan pienessä sidukkapöhnässä käsittämätöntä fuusiojazzia, riidellään ja erotaan kymmeniä vuosia kestäneistä parisuhteista. Joku saattaa eksyä uimaan Pohjanlahdelle ja ilmestyy seuraavan kerran tarjolle rantaruotsalaisten rapujuhlien buffetpöytään ravunlihaksi muuntuneena.

Heinä-elokuun taitteessa pidetään perinteiset kaupunkifestarit Turuus. Turku on kulttuurikaupunki ja festari jatkaa samalla linjalla, eli tiedossa on hienostuneita ensikännejä sekä sivistynyttä tissuttelua. Koska tapahtuma suosii amatöörejä, on tämä otettu huomioon myös juomatarjonnassa. Raakoja viinoja ei tyrkytetä, vaan listalta löytyy mietoja juomasekoituksia sekä pehmeitä coctaileja. Fesarin nimi onkin kuvaavasti Down by the Lantrinki. 


lauantai 23. toukokuuta 2015

Juonipaljastus: Illan Euroviisujen voittaja 2015

Tein matemaattisen kaavan jolla laskin 2015 Euroviisujen voittajan ja muiden esitysten järjestyksen tulevien äänien perusteella. Eli jos haluat jännittää illan lähetykseen, pistä silmät kiinni ja vedä töpseli pois seinästä:

Euroviisujen 2015 voittaja on.... RUOTSI. 

Tämän vuoden viisuissa ainoa erikoisuus on Australia, joka saattaa vetää äänestäjiä puoleensa. Koska maa ei ole osallistunut ennen, ei matemaattinen kaavani taipunut ennustamaan Australian sijoitusta.

Seuraavat kymmenen sijaa menevät näin:


2. Venäjä
3. Azerbaidzan                      
4. Itävalta                             
5. Norja                               
6. Italia                                 
7. Kreikka                           
8. Unkari                             
9. Armenia                           
10. Serbia                            
  
Miksi vaivauduin tähän? Hyvä kysymys. Joutavalla teetättää. Toisaalta olen sitä ikäpolvea, joka on saanut Euroviisut äidinmaidossa ja lapsuus meni perheen kanssa olohuoneessa jännätessä, miten Suomi pärjää. Ja tulos oli yleensä se Finland - Zero points. Kuten tänä vuonnakin.


maanantai 18. toukokuuta 2015

Kännissä työhaastatteluun



Olen ollut jo pitkään työttömänä ja vaikka olenkin hakenut useisiin paikkoihin, en vain pääse töihin. Ehkä työhakutaidoissani on hieman hiomista tai sitten pärstäni ei vain miellytä haastattelijoita. Niin tai näin, lopputuloksena on ollut jo pitkään ruskea kirjekuori, jonka sisällä olevassa kirjeessä lukee: ”Kiitos käynnistä. Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun…”

Jatkuvat pakit saavat karskimmankin uroon masentumaan, saatikka sitten minut. Niinpä olinkin aidosti yllättynyt, kun eräässä rekryprosessissa pääsin ensimmäisen vaiheen läpi ja minut pyydettiin henkilökohtaiseen haastatteluun. Hittolainen! Tätä pitää juhlia! Ja niinhän me pojat juhlittiin. Haastattelu oli vasta tiistaina, joten pörräsin kavereiden kanssa koko viikonlopun ja sunnuntaina vielä tasoiteltiin kaupungin puistossa. Maanantaiaamuna tulikin sitten ikävämpi yllätys, kun haastattelija soitti ja kertoi, että aikani oli muutettu maanantaille klo 12.00! Sopii minulle, lupasi reippaasti ja puin parasta päälle.

Odotushuoneessa sain kirkastuksen. Tunsin, että aamuinen pirteys ei johtunutkaan mistään muusta kuin tukevasta humalatilasta. Mutta haastatteluun oli enää kymmenen minuuttia aikaa, joten perääntyä ei voinut. Kävin wc:ssä huuhtelemassa kasvoni ja etsin jotain henkeä raikastavaa. Huomasin wc:n peilin edessä olevalla hyllyllä avaamattoman wc-raikastimen…

Miten kaikki meni? Hyvin huonosti. Heti haastattelun alussa kaveri huomasi humalatilani ja siitä alkoi alamäki. Tällä kertaa minun ei tarvinnut odottaa viikkokausia sitä ruskeaa kirjekuorta. Haastattelija sanoi suoraan, että painu v*****n. Kiitin ajasta ja painelin lähimpään pubiin hukuttamaan murheeni.

Otin minä tuosta opikseni. Kun seuraavan kerran sain haastattelukutsun, olin vesiselvänä koko edellisen viikon. Kutsu tuli suureen yritykseen, joka haki varastotyöntekijöitä. Sopii mulle. Haastattelutilaisuus lähti leppoisasti käyntiin ja tunnelma oli hyvä. Sain rekrytoijalta jopa positiivista palautetta huumorintajustani. Tästä innostuneena kerroin hänelle pari vitsiä, ihan noin niin kuin osoittaakseni, että olen työyhteisössä pidetty kaveri. Heittelin herjaa mustalaisista, virolaisista, venepakolaisista ja venäläisistä. Rekrytoija piti pokkansa vaikka tiesin, että jutut varmasti osuivat ja upposivat. Olin väärässä. Kävi nimittäin ilmi, että haastattelijani oli puoleksi virolainen, puoleksi suomalainen. Hänellä oli tytär, joka seurusteli somalialaisen maahanmuuttajan kanssa. Vaimo oli Thaimaasta. Koin kummallisen deja vu –kokemuksen, kun kaveri pyysi minua painumaan v******n.

Jos ei onnea rahassa, niin sitten rakkaudessa. Oli kesä ja terassikausi, joten pörräsin tiukasti kaupungin yöelämässä ja koetin verkostoitua. Jututin naisia ja pyytelin heidän yhteystietoja. Sitten aamuyön yksinäisinä tunteina tekstailin heille rakkaudenrunoja, helliä sanoja ja suoria pyyntöjä päästä pa….rittelemaan ja pian. Useimmat naisista eivät vastanneet mitään mutta ne joilta sain vastauksen, se oli aina se sama painu v****n.

Koska naisrintamalla ei natsannut, jätin ahdisteltavani rauhaan ja yritin taas kerran päästä leivänsyrjään kiinni. Minua onnisti, sillä eräs multikansallinen yritys etsi aluemyyntiedustajaa ja kiinnostui hakemuksestani. Pääsin haastatteluun jonka suoritin puhtain paperein. Minulle kerrottiin, että rekryn tässä vaiheessa meitä hakijoita oli enää kaksi ja toinen meistä tullaan palkkaamaan duuniin. Lopullisen päätöksen tekee aluemyyntipäällikkö, joka haastattelisi molemmat henkilökohtaisesti. Eli taas parasta päälle, kravattia kaulaan ja hiukset jakaukselle. Olin täynnä itseluottamusta ja taistelutahtoa. Tämä paikka tulisi olemaan minun. Pommin varmasti. Kun astuin vuorollani sisään aluemyyntipäällikön huoneeseen, tiesin ensi silmäyksellä, että en tulisi saamaan paikkaa. Aluemyyntipäällikkö oli yksi niistä naisista, joita olin ahdistellut tekstiviestein ja joka oli käskenyt minun painua…. Nyt hän pääsi esittämään pyyntönsä kasvotusten.

Entäpä sitten? Elämä heittelee mutta ei hylkää, sanotaan. Tänä keväänä sain kuningasidean ja päätin toteuttaa sen. Laitoin hakemuksen vetämään ja pistin itseni likoon. Olin täysin rinnoin mukana, tein kaikkeni, annoin haastatteluja ja kiersin paikkoja. Kun valinnan hetki tuli, odotin tulosta täydessä kännissä ja kun paikkani varmistui, lähdin torille uimaan alasti suhkulähteeseen ja lähettelin rivoja panoviestejä joka ikiselle tuntemalleni naiselle. Aamulla kiittelin valitsijoita ja totesin, että maahanmuuttajat ovat perseestä ja Suomi suomalaisille. Valitsijani hymyilivät minulle leveästi ja toivottivat onnea.

Ja niin minä aloitan ensimmäisen kauteni kansanedustajana. Yritän olla täysistunnoissa selvin päin mutta jos en onnistu, ei se ole niin vaarallista. Luistaapahan juttu paremmin. Ai että minkä puolueen kansanedustaja olen? Ryyppään ja rällään, vihaan vierasmaalaisia ja tekstailen panoehdotuksia vieraille naisille. Älä viitsi. Kyllä sinä tiedät.


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Fättness päiväkirja: King’s Crown Music Cafe, Kuopio


 
Fättness päiväkirjan motivaattorina toimii nälkä ja rakkaus hyvään ruokaan. Minulla on nälkä joka päivä ja rakastan hyvää ruokaa. Nälkä ajaa minut syömään ja joskus saan eteeni hyvää ruokaa, joskus vähän parempaa ja joskus aivan mahtavaa. Toki joukkoon lipsahtaa välillä muutama kehityskohde, kuten heikosta ja surkeista suorituksista nykyään sanotaan.


Aion tehdä rikosilmoituksen King’s Crownin lauantaibrunssista. Se on rikollisen hyvää, vaihtoehtoja on laittoman paljon ja makujen kirjo ylittää kohtuullisuuden rajan. Kaikki tämä yhdessä sai meidät tuhlaamaan 19 € ja syömään itsemme ähkyyn. Kerron teille tämän varoittavan tarinan.



King’s Crown sijaitsee n. kolmensadan metrin päässä torilta. Lähde kävelemään Anttilan nurkalta rännikatua alaspäin ja parin korttelin jälkeen löydät paikan vasemmalla kädellä. Miljöö on mukava ja paikassa esiintyy erilaisia jazz- ym. bändejä ja artisteja. Esim. ensi perjantaina paikalla musisoi Pepe Ahlqvist.

Nälkäisiä kun olimme, eksyimme vaimon kanssa King’s Crownin ovesta sisään ja kas: oli lauantai klo 11 – 14 ja lauantaibrunssin aika. Pelkkä seisovapöytä olisi maksanut 12 € mutta me tilasimme lisukkeeksi lämpimän ruuan, joten brunssille tuli hintaa 19 € /henkilö. Hullut. Pelkkä seisovapöytä olisi riittänyt hyvin. Mutta en valita. Tilasin lämpimäksi ruuaksi parsarisoton ja vaimolle tuli pulledpork –hampurilainen. Risotto vei voiton. 


Joskus syömisessä, kuten elämässäkin, tulee ylilyöntejä. Näin kävi meillekin. Söin risoton ja lautasellisen noutopöydän antimia kunnes vatsani vihelsi pelin poikki. Ei tilaa –kyltti syttyi silmiini ja tunsin, miten suu meni kiinni. Olimme molemmat hiljaa, totaalisen ruokahumalan vallassa. Brunssi otti meistä niskalenkin.

Parsarisotto

12 €:n brunssiin kuului lämpimästä makkaraa ja pekonia, kylmiä salaatteja, ananasta, hunajamelonia, karjalanpiirakoita, valkohomejuustoa, leikkeleitä, juustokakkua, muffinsseja, vettä, mehua, kahvia… Pahoittelen, että en muista läheskään kaikkea, mitä tarjolla oli. Jälkikäteen muistan vain maksaneeni ruokamme raukea hymy huulilla ja sitten raahauduimme takaisin kotiin. Ylilyönnin seurauksena vatsani vihelsi minut jäähylle. Jouduin ottamaan kahdenkymmenen minuutin päiväunet. Syy: Ruuan liiallinen nauttiminen ja ylensyönti.



Eli King’s Crownin brunssi on lauantaisin klo 11 – 14. Jos tilaat menulta, testaa alkuruokana rapu- ja etanapannuja. Toimii.


lauantai 16. toukokuuta 2015

Suomi on uusi Maailmankeisari



Jokakeväinen karnevaali, jääkiekon MM-kisat, on sitten Suomen osalta finaalissa. Ei tullut mitalia, ei mainetta, ei kunniaa. Ei tavata torilla, ei lauleta me ollaan sankareita kaikki eikä halata Presidenttiä juhlalavalla. Se siitä.

Taas meitä sorsi suuremmat. Pahat jääkiekon pimeyden voimat, jotka ovat päättäneet ottaa leijonat silmätikukseen. Vääriä jäähyjä, vääriä rangaistuksia, vääriä vaihtoja, vääriä kommentteja, vääriä vastustajia. Yleisö, tuomarit ja maalikamera on kaikki meitä vastaan. Meillä ei ole mahdollisuutta voittaa rehellisillä keinolla. Rötösherrat vievät vilungilla meidän pokaalin.

Muistan muutama vuosi sitten, miten Ruotsin jääkiekkojoukkueelle ilkuttiin, kun he putosivat jatkosta ja itkivät suuren vääryyden tapahtuneen. Kukahan se nyt itkee? Olisiko sittenkin niin, että meidät voitti nälkäisempi, parempi ja voitontahtoisempi joukkue? Ehkä peli ei sittenkään ratkennut sen kyseenalaisen kaksiminuuttisen aikana, kun Kontiola joutui jäähylle. Meillä oli loput 58 minuuttia aikaa ratkaista peli. Ehkä paikoista olisi vain pitänyt tehdä maali, eikä jäädä odottamaan mitä vastustaja tekee.

Tällaistahan tämä on. Meillä on jo kaikki mahdollinen elektroniikka tilanteiden läpikäymiseksi. Kymmenet hidastuskuvat paljastavat nanosekunnissa tapahtuneen rikkeen, jota ei puhalleta tai puhalletaan väärin. Pitäisikö joka ainoa vihellys tarkistaa videotuomarilta? Ei. Jos yhden maalin tarkistamisessa voi kestää varttitunti, miten kauan kestää jonkun laitataklauksen edestakaisin kelaaminen ja tarkistaminen? Ja miten kauan tulisi kestämään yksittäinen peli, jossa vihelletään toistakymmentä jäähyä?

Lisäksi, vaikka se välillä niin vääryydelle tuntuukin, pelissä pitää olla se inhimillinen random –tekijä. Jokin, joka saattaa keikauttaa momenttumin vastustajalle ja tehdä pelistä äkkiä mielenkiintoisemman. Tuomarit ovat ihmisiä, tekevät virheitä ja ovat vaikutuksille alttiita. Pahimmillaan he voivat pilata yksittäisen matsin, mutta parhaimmillaan tasoittaa voimasuhteita rötöstelevän joukkueen ja puhdasta kiekkoa yrittävän vastustajan välillä. Eli jatketaan kiroilua, hikoilua ja sadattelua. Annetaan seepralle heiniä ja puusilmälle menolippu Siperiaan. Kyllä ne joskus vielä puhaltavat meillekin, kun vain jaksetaan olla kärsivällisiä.

Ja sitten vaihdetaan suosikkia. Venäjä voitti viime vuonna, joten ei kannua Venäjälle. Usassa ja Kanadassa MM-kisat on yksi turnaus muiden joukossa, heitä kiinnostaa vain NHL. Joten alanpa kannustamaan Tsekkiä. Kotikisat, yleisöennätys ja Jaromir Jagr. Go Czech!!


perjantai 15. toukokuuta 2015

Maalaiset maailmalla: Riika, Latvia. 3. matkapäivä



Yhä ylös yrittää, tv-torniin kiipeää…

Kolmantena reissupäivänä piti päästä korkeammalle. Aivan ultimate-ylös katsomaan Riian maisemia. Siksipä hyppäsimme linja-autoon ja matkustimme Riian radio- ja televisiotornille. 


Riian radio- ja televisiotorni on 368,5 metriä korkea ja valmistunut vuonna 1986. Se on Euroopan kolmanneksi korkein rakennus. Torni sijaitsee Zakusalan saarella hieman kaupungin ulkopuolella. Näköalatasanne sijaitsee 97 metrin korkeudessa.

Matka tornille ei ollutkaan ihan mutkaton. Bussista piti hypätä pois saarelle vievän sillan jälkeen ja sitten vielä yli kilometri kävelymatkaa perille. Asfaltoitu kävelytie tornille oli kasvanut osittain umpeen heinistä ja pensaista ja mitä lähemmäksi tornia tulimme, sitä ränsistyneemmälle ympäristö näytti. Paikka vaikutti enemmänkin hylkivät kuin vetävän turisteja puoleensa. Perillä oli kyltti jossa luki, että torni on avoinna 10 – 16.00. Olipa hyvä. Olisi vähän sylettänyt, jos kävelyreissu olisi ollut turha.

Kun saavuimme perille,
 tornista alkoi kuulua tasaista jyrinää...
...vaimo tuumasi, että nyt ne käynnistävä moottoreita.

Tv-torni huokui neuvostoaikaista meininkiä ja jopa lipunmyyjänä toiminut vanha rouva tuntui tupsahtaneen tiskin taakse suoraan 80-luvulta. Hän puhui meille latviaa emmekä ymmärtäneet mitään. Sitten hän vaihtoi saksaan ja kyseli, mistä tulemme. Finland, vastasimme englanniksi. Rouva hiljeni hetkeksi, sai sitten ajatuksen ja sanoi meille iloisesti: Päivä! Tämän jälkeen hän jatkoi tornin esittelyä saksaksi, eikä me ymmärretty mitään. Liput torniin maksoivat 3,40 € kpl.

Näköalatasanteelle menee hissi, joka kulkee tornin kaarevan jalan sisällä. Hississä kaarevuutta ei huomannut, mutta matkalla oli kyllä muutama ”ilmakuoppa”. Tunsin taas korkeanpaikankammon hiipivän pääkoppaan. Itse näköalapaikka palkitsi hissimatkan ruhtinaallisesti. Näkymät olivat kuin lentokoneen ikkunasta. Tunsin jaloissani hienoista huojuntaa ja meinasin jo mainita asiasta vaimolle mutta sitten tajusin, että huojuja olinkin minä, ei torni. En sanonut sanaakaan, kylvin vain kylmässä hiessä koko vierailun ajan.

Tv-tornin näköalatasanne ja näköaloja


Loppupäivän bongasimme vanhankaupungin kohteita. Riian linna, kirkkoja, kolme veljestä, kasarmitalo, Ruotsalaisportti. Välillä piti tankata leikkelelautasella ja tuopillisella olutta. Olut on muuten latviaksi alus. Oluttuoppi voisi siis olla alusastia...



Riian linna, Latvian presidentin asunto. Linna oli remontissa, joten presidentti oli lähtenyt evakkoon.

Kolme veljestä. Valkoinen talo on Riian vanhin säilynyt asuinrakennus 1400-luvulta. Keskimmäinen talo on vuodelta 1646 ja vihreä 1600-luvun lopulta. Rakennukset on tehty ennen vatupassin keksimistä.


Kristaps
Riian legenda: 
Olipa kerran mies nimeltä Kristaps, joka asui Daugava-joen rannalla. Hänen tehtävänsä oli kuljettaa ihmisiä joen yli. Koska Kristaps oli pitkä ja kookas, hän laittoi kyytiläisen harteilleen ja käveli joen yli samalla, kun "matkustaja" ihaili maalauksellisia maisemia. Eräänä iltana Kristaps oli menossa yöpuulle kuljettuaan koko päivän edestakaisin yli Daugava-joen. Sää oli erittäin huono. Äkkiä hän kuuli lapsen itkua. Kristaps lähti kotoa, ylitti joen ja löysi vastarannalta vauvan. Kristaps vei vauvan kotiinsa ja ryhtyi nukkumaan. Seuraavana aamuna Kristaps hämmästyi, sillä vauva oli poissa ja tilalla kasa kultaisia kolikoita. Hän käytti rahat sillan rakentamiseen Daugava-joen yli ja pääsi vihdoin eläkkeelle. Ilmeisesti rahaa oli paljon, koska Kristapsin kuoleman jälkeen niillä rakennettiin koko Riika.




Vanhaa kaupunginmuuria
Välipalaksi syöty leikkelelautanen. Mustaa leipää, makkaraa, mustaamakkaraa, juustoa ja sipulirenkaita. Leikkelelautanen + leipälautanen + kaksi olutta = 13 €. Paikallinen mustamakkara kepitti Tapolan 6-0. Oli aivan mahtavaa!

 
Ruotsalaisportti on ainoa Riian vanhasta kaupunginmuurista säilynyt portti vuodelta 1698. Se on rakennettu aikoinaan juhlistamaan ruotsalaisten kaupunginvalloitusta.
1300-luvulta peräisin oleva Ruutitorni


Vanhakaupungin vieressä virtaa pieni joki, joka kulkee puiston läpi. Joen rannalla oli turistivene parkissa. Tunnin risteily olisi kustantanut 18 €, eli aivan liian kallista meille. Pienen kaarisillan kaide oli täynnä lemmenlukkoja. Mekin ripustimme omamme. Tosin meidän rihkamalukko taisi olla sillan pienin. Tapahan se on tuokin erottautua massasta.

Meidän vaatimaton lemmelukko. Savolainen ei lemmellä leveile





Viimeisenä iltana päätimme tutustua paikalliseen keittiöön ja törsätä hieman. Vanhassa kaupungissa sijaitseva Piejura mainosti olevansa traditional latvian, lithuanian and estonian cuisine. Piti paikkansa. Aperitiiviksi tarjoilija suositteli Black Balsam Curanttia. Alkuruuaksi juustolautanen makealla puolukkahillolla ja pääruuaksi minulle lohta ja vaimolle taimenta. Ruokajuomana latvialaiset oluet. Koko hoito maksoi 50 €, eli ei juuri häviä Suomen hinnoille mutta ruoka oli kyllä hyvää.

Alkupala lautanen juustoja ja hilloa
Lohta
Taimenta
Tuliaiset ostimme keskustorilta. Latvialaista saippuaa, meripihkaa, hunajavahakynttilöitä ja tietenkin Black Balsamia. Vanhassa kaupungissa sijaitsee myös suuri Galerija Centrsin ostoskatu, mutta sieltä on turha etsiä paikallisia tuotteita. Ostoskeskus on täynnä kansainvälisiä vaate- ja muotikauppoja ja hinnat pilvissä. Kaupungin muut kauppakeskukset jäivät seuraavalle käyntireissulle.

Latvialaista saippuaa

Meripihkakoruja

Ja Black Balsamia
Esittelen vielä hotellimme: Hotel Monte Cristo. Siisti, pieni hotelli vanhan kaupungin laidalla. Lyhyt matka keskustaan sekä keskustorille. Kolme yötä kahden hengen huoneessa vapun aikaan maksoi 198 €. Edullisemminkin voi yöpyä mutta sitten pitää tinkiä hieman sijainnista.






tiistai 12. toukokuuta 2015

Maalaiset maailmalla: Riika, Latvia. 2. matkapäivä



Toinen reissupäivä alkoi shoppailulla. Kävelimme Stockmannille, kuljimme sen ohi ja muutama sata metriä myöhemmin olimme keskustorilla. Keskustori käsittää viisi valtavaa hallia sekä ulkotorin. Hallit ovat olleet alun perin saksalaisia Zeppelin-ilmalaivahalleja, jotka on muutettu kauppahalleiksi 1930. Tori on yksi Euroopan suurimpia. Päivä näytti pilviselle ja taivaalta ripeksi vettä, joten sisähalleissa vaeltelu vaikutti hyvälle vaihtoehdolle.


Lihahalli

Saisiko olla edullista suolenpätkää?

Hallit ovat valtavia! Aivan kuin viisi Kuopiohallia vieri viereen pystytettynä. Tämä vertaus ei varmaan sano ei-kuopiolaisille mitään, mutta katso valkokuvaa niin saat hieman tuntumaan. Torilla on lihahalli, vihanneshalli, kauppatavarahalli, eineshalli ja kalahalli. Kaikki raaka-aineet vaikuttivat tuoreille. Koska tori on lähinnä paikallisille, on hintataso edullinen. 

Tähän hintaan saa kotisuomessa pari kakunpalaa

Onko suomi ja latvia sukulaiskieliä? Välillä vaikutti siltä...

Vihanneshalli


Eineshallista ostimme vielä lämpöiset, pizzan näköiset piirakat. Hintaa lätyllä 0,57 € ja oli yllättävän hyvää. Kannattaa maistella, sillä ruuat olivat hyviä ja jos jostain et satu pitämään, et heitä kun euron menemään. Ostin myyjämummelilta hunajavahakynttilän ja sitten jäin hetkeksi selaamaan sanakirjaa. Löytyihän se kiitos sieltä viimein: Paldies! huikkasin rouvalle ja tätä nauratti. 

Kalanpäitä kaupan

Liha- ja kalahallissa pisti silmään, että kaikki mahdolliset kalan- ja ruhonosat olivat kaupan. Oli suolenpätkää, suuria kalanruotoja fileerausperkeineen, rasvaeviä, kalanpäitä ja erinäisiä sisäelimiä. Ihastelimme, miten latvialaiset osaavat käyttää ruuanlaitossa kaikki mahdolliset raaka-aineet hyödyksi. Tosin on toinenkin syy, miksi nämä ”kalanperkeet” ovat myytävänä. Latvia on köyhin euromaa, jossa keskipalkka on vain 700 € /kuussa. Ei ihme, että 2 € / kilo maksavat merikalanruodot lihoineen käyvät kaupaksi.  

 
Nämä kalat pääsivät yllättämään: Olivat nimittäin elossa!!

Kaveri kauhoi kaloja altaasta suoraan tiskille. Tämän fressimmäksi ei food voi tulla.




Keskustorin takana häämötti vanha pilvenpiirtäjä, joka kutsui meitä seuraavaksi puoleensa. Matkaa kertyi taas noin puolisen kilometriä, eli kaikki keskustan nähtävyydet ovat mukavan kävelymatkan päässä toisistaan. Latvian tiedeakatemian rakennus on ehtaa neuvostoarkkitehtuuria vuodelta 1960. 107 metriä korkea, 21 kerrosta. Näitä Stalinin hampaita löytyy mm. Moskovasta. Pilvenpiirtäjän 17. kerroksessa oli näköalatasanne ja sinnehän piti ehdottomasti päästä. Pääsylippu on kohtuullinen 4 euroa. 15 kerrosta hissillä ylös ja loput kaksi kerrosta portaita pitkin. Näköalatasanteelta on hulppeat maisemat yli koko Riian. Ja koska tasanne on avoin (kaiteet toki on) korkeanpaikankammoista pelotti, että tuuli tai satunnainen mielenvikainen todellakin pääsevät tyrkkäämään parvelta alas. 

Latvian tiedeakatemia, Stalinin hammas


maisemia pilvenpiirtäjän näköalatasanteelta

Keskustori tällä kertaa toisesta näkövinkkelistä

Kuvassa edellisen päivän näköalapaikka, Pyhän Pietarin kirkon torni.

Riian Vapaudenpatsas

Jotta korkean paikan koettelemukset eivät loppuisi tähän, päätimme vielä käydä tutkimassa Radisson Blu Hotellissa sijaitsevan Skybarin näköaloja. Kävelymatkalla bongasimme Vapaudenpatsaan, joka muistutti aika lailla Budapestissa sijaitsevaa kaimaansa. Itä-Euroopan maiden ihmisille vapaudenpatsailla on aivan toisenlainen merkitys kuin meille länsimaalaisille. Patsaita vartioidaan, niille kannetaan kukkia ja tunnelma on harras ja arvokas. Ei mikään ihme kun muistaa, että Latviakin oli vielä kaksikymmentäviisi vuotta sitten osa Neuvostoliittoa. 

Muistolaatta Baltian ketjusta. 23. elokuuta 1989 tapahtunut mielenosoitus Baltian itsenäisyyden puolesta. Noin kaksi miljoonaa toisiaan kädestä kiinni pitävää ihmistä muodosti 600 kilometriä pitkän ihmisketjun Tallinnasta Riian kautta Vilnaan.

Laima on Latvian suurin makeisvalmistaja


Kristuksen syntymän ortodoksinen katedraali

Vapaudenpatsaan ja Radisson Hotellin välissä sijaitsee Kristuksen syntymän ortodoksinen katedraali, joka on todella näkemisen arvoinen. Rakennus itsessään on kuin taideteos ja lisää löytyy sisältä. Valitettavasti kirkkosalissa oli valokuvauskielto. Vuonna 1884 rakennettu katedraali on Baltian suurin ortodoksinen kirkko. Sisällä salissa on ortodoksityyliin kulta- ja hopeakoristeluja, ikoneja, patsaita ja tietenkin valtava ikonostaasi kirkon peräseinällä. Ainoa omituinen yksityiskohta oli kirkon peräseinälle laitettu punainen ”neonvalomainos”, jossa luki Христос jotain. Kummallisen mauton yksityiskohta niin kauniissa paikassa. Oli mielenkiintoista seurata sivusta, kun ihmiset kävivät suutelemassa ikoneja ja tekivät ristinmerkkejä. Harras usko oli näin maallistuneen turistin silmissä konkreettista ja jotenkin aitoa.

Näköala Skybaarin miesten vessassa
Mutta sitten unohdettiin uskonasiat ja painuttiin rahan alttarille Radisson Blu Hotellin Skybaariin. Hotellin ylimmässä, 26:ssa kerroksessa sijaitsee baari, josta on mahtavat näköalat. Matka ylös taittuu panoraamahissillä ja jopa miesten vessassa voit lorotella pisuaariin samalla, kun ihailet maisemia. Jos olet pienen budjetin matkailija, on tämä edullisin paikka tarkastella Riikaa yläilmoista käsin. Baariin ei ole pääsymaksua joten koko näköalakierros kustantaa tasan sen verran, mitä satut baarin tiskiltä tilaamaan.

Baareista puheen ollen illalla tsekkasimme pari vanhankaupungin paikkaa. Donegan’s on irkkupaikka, jossa useaa eri hanaolutta turistihintaan (3 – 5 €) ja monta taulutv:tä. Kaikissa pyöri eri matsi: Parissa oli jääkiekon MM-kisojen pelejä, parissa muussa jalkapalloa, snookkeria jne. Kun Latvian matsi alkoi, peli näkyi joka ruudusta. Tunnelma oli valitettavan vaisu koska, kuten aikaisemmin totesin, paikalliset eivät tule vanhaankaupunkiin. Latvia hävisi Tsekille 4-2.


 
Tällä kertaa vanhankaupungin kadut täytti Hare Krishna -kulkue

Kokeilimme tällaista ruokapaikkaa. Halpaa mutta ei niinkään hyvää ruokaa. En voi suositella.

Toinen paikka kuulosti uhkaavan tutulle: Karjala. Kyllä, kyseessä on pesunkestävä Suomibaari syrjäisellä sivukadulla. Baari oli hämyinen ja tv:ssä pyöri Suomi – Tanska MM-kisamatsi. Paikalla vain muutama turisti, kaikki suomalaisia. Sisustus toi mieleen vodkaturismin kulta-ajan viime vuosituhannelta. Eikös tuo ole jo mennyttä maailmaa, vai onko tämäkin buumi tulossa takaisin retroilun aallonharjalla? En tiedä, mutta meille lyhyt käynti riitti. En oikein ymmärrä, miksi lähteä ulkomaille vain mennäkseen Suomibaariin juomaan halpaa viinaa. Mutta en tuomitse. Jokainen muokatkoon matkansa mieleisekseen.

Tule tänne Suomipoika. Tule tule.

Karjalabaarin seinällä oli jotain tuttua...