Sunnuntaina ollaan eduskuntavaaleissa ääni ratkaisee –vaiheessa, mutta
edelleenkin on epäselvää, kenelle sen antaisi. Hymy pyllyyn siellä
lukijat, tämä on vakava asia. Vaikka minulla ei olekaan Suomen kaunein koti ja
oleskelen lähinnä kurjissa kuppiloissa, myös minun äänelläni on merkitys.
Paljon on näitä Suomen huutokauppakeisareita, jotka suureen ääneen toitottavat
omaa erinomaisuuttaan. Minä kuitenkin etsin ehdokasta joka sanoisi suoraan,
että olen kylmäverisesti sinun. Eikä tämä ole mikään uutisvuoto, vaikka en
tiedäkään kuuluuko tämä ryhmään hyvät ja huonot uutiset. Kylmä rinki kasvaa
enkä halua, että joku tulee vaikuttamaan tai arvostelemaan mun illallisen.
Varsinkaan joku viidakon tähtönen, joka rillit huurussa pitää tärkeänä vain
pientä pintaremonttia.
Hymyhuulet saattavat hämätä äänestäjää, vaikka se onkin
tabu. Mutapainin ystävät taas etsivät joka paikasta valehtelijoiden klubia, koska
eivät luota poliitikkoihin. Tupla tai kuitti, se on pelin henki. Joku ehdokas,
joka antaa itsestään kuvan ajankohtaisena kakkosena, saattaa paljastua
patakakkoseksi. No, tuskin noista valittavista kukaan on napakymppi. Pakkohan
se on vain seurata hittimittareita ja äänestää jotain, ettei ääni mene hukkaan.
Ja jos ääni sitten meneekin hukkaan, voi aina seuraavissa vaaleissa tarjota väärälle kingille
passia ja hammasharjaa. Sohvaperunalla on se valta tässä vinossa showssa.
Putous saattaa tulla asianomaiselle melkoisena yllätyksenä.
Ehdokkaan etsiminen on vähän kuin Aatami etsii Eevaa.
Täydelliset naiset, kauniit ja rohkeat ovat tällaiselle hurjaa muodonmuutosta karttavalle perusäänestäjämiehelle
pelottavia. Joku Tuurin kyläkauppiaskin tuntuu houkuttelevammalle. Kai tämän
kaiken äänestysmysteerin keskellä tarvittaisiin myytinmurtaja, jonka kanssa
voisi vaihtaa ajatuksia. Kaiken tämän pohdinnan jälkeen joudun kuitenkin menemään äänestyskoppiin
vähän niin kuin ensitreffeille alttarilla. Outoa vai mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti