torstai 30. huhtikuuta 2015

Weather in Kuopio Finland in Vappu



You’re coming to Kuopio and wonder, what’s the weather like? Vappu is here, so here’s a forecast for You:

It can be like this...
It could be like that
It can be like this...
It could be like that

It can be like this...

It could be like that
It can be like this...
It could be like that
It can be like this...
It could be like that

And if You’re wondering, why people wear white caps.. Vappu is kind of spring carneval in Finland and we have all kinds of caps: Green, yellow, blue, red..... but they are all covered with white snow.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Reckless Love Kuopion Henry's Pubissa 25.4.2015



Henry’s pubissa jälleen kerran ja nyt käytiin katsomassa, miten oman kylän pojat soittavat heviä. Reckless Love on vuonna 2001 perustettu kuopiolainen glamrock –yhtye. Edellisen kerran näin bändin Kuopiorockissa 2010, eikä tapaus jäänyt mieleen unohtumattomana kokemuksena. Minulla ei siis ollut mitään ennakko-odotuksia, miltä kaverit kuulostavat livenä. Veikkauksen kaveri keikalle –tarjous oli sen verran houkutteleva, että tartuttiin vaimon kanssa tilaisuuteen.


Odotettavissa oli, että keikka tulee olemaan naiskatsojapainotteinen, kiitos tv:stä tuttu Olli Hermannin. Setti polkaistiin tutulla Night on Fire –hitillä ja jo ensi metreistä sai vaikutelman, että Recklessit on hyvässä vedossa. Soitto jyrisi todella massiivisesti, kiitos hyvän äänentoiston ja Henkan pienen keikkatilan. Toisen kappaleen jälkeen Olli kehui yleisöä ja totesi, että meininki on jo nyt parempaa kuin missään muualla. Sanotaan että kukaan ei ole messias omalla maallaan. Paskapuhetta! Olli kehaisi yleisöä suu virneessä. Ja meillä oli hauskaa.


Keikan piti alun perin olla jo 17.1. mutta keikka peruttiin loukkaantumisen takia. Olli kertoi välispiikissä, kuinka basisti oli saanut salibandy matsissa mailasta kasvoihin niin pahasti, että kasvoihin tuli murtuma. Eipä olisi uskonut, että basisti joutuu meistä ensimmäisenä kasvoleikkaukseen, Olli veisteli tapauksesta. Solisti kiitteli myös vuolaasti yleisöä ja totesi, että ilman meitä he eivät voisi elää unelmaansa. Pitää paikkansa.


Ennen Sex –biisiä Olli pyysi, että kaikki tupakoitsijat syttyvät tulitikkunsa niin kuin ennen vanhaa. Kansa toimi käskystä ja muutama sytkäri loi tunnelmaa himmeässä salissa. Näin tekniikan aikakaudella tämä oli mukava tuulahdus 80-luvulta, bändin henkiseltä alkulähteeltä. Reckless Love on kasaritukkahevin tyylipuhdas perillinen ja on tästä ylpeä. Ja ihan aiheesta. Jos viisi vuotta sitten isolla rocklavalla keikka ei ollut niin mieleenpainuva, niin nyt oli. Muutama biisi kuulosti pirun hyvälle rockclubin tiiviissä atmosfäärissä.



Olli piti naisyleisön hyvin hyppysissään riisumalla aika ajoin paitansa ja rokkaamalla sixpäkki paljaana. Encorena rallatettiin kuorossa Hot -biisiä.  Kuopion hevigenre on hyvässä hapessa kun meiltä löytyy Reckless Loven ja Tarotin kaltaisia bändejä.



 

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Irtipäästämisen taide



Katselin tuossa iltana muutamana discovery channelilta, kuinka amerikkalainen kalastaja jahtasi hirviökaloja jossain Amazonin uumenissa. Itse kalastaminen oli sitä samaa ja tuttua, mitä on harrastettu läpi historian. Uutta minulle oli se, että kun vieheeseen sitten tarttui se neljäkymmentäkiloinen jokihirviö, kuvausryhmä nosti saaliin kuvattavaksi ja tämän jälkeen kala päästettiin takaisin veteen. Hei, huippua! Jokihirviö saatiin ikuistettua ja sitten örkki pääsi takaisin kotikonnuilleen kasvamaan entistäkin suuremmaksi.

Ennen kalastuksessa päti kirjoittamaton sääntö että kaikki tapettiin, mitä koukkuun tarttui. Ei sitä pilkkireissulla ihmetelty että kas mitä tuli ja päästetty sitä takaisin järveen. E-hei! Ylimääräiset kalat heiteltiin jäälle lintujen ruuaksi ja loput laitettiin visusti talteen. Sama päti kesäkalastuksessa. Joka ikinen kala, joka tarttui mato-onkeen, oli entinen kala.

Onpa menty kehityksessä harppauksia eteenpäin. Toivottavasti trendi yleistyy niin, että luonnossa elävät eläinlajit saadaan säästettyä myös jälkipolvien ihailtavaksi. Kutsuisin tätä irtipäästämisen taiteeksi. Kun olet saanut saaliin, nautit siitä ja ikuistat hetken ja sitten kaveri päästetään menemään kuin palkintona hyvästä kamppailusta.

Toimisikohan tuo muillakin elämänalueilla? Nykyajan kilpailuyhteiskunta on niin raaka, että vain voittajat muistetaan eikä hävinneille anneta armoa. Entäpä jos kalastaja tässäkin tapauksessa tyytyisi saaliin saatuaan juhlistamaan hetken ja päästäisi sitten saaliin matkoihinsa? Tämä voisi olla saaliillekin opettavainen kokemus, ettei lankea samaan syöttiin seuraavalla kerralla.


Kuvitellaan, että suuryhtiön edustaja on neuvottelemassa jättikauppoja uuden asiakkaan kanssa. Neuvottelut vievät aikaa, osapuolet ovat väsyneitä ja sopimusta sorvataan aamuyön tunneille saakka. Sitten koittaa kliimaksi ja neuvottelijat ovat valmiita allekirjoittamaan molempia tyydyttävän diilin. Ostaja raapustaa nimen paperiin, hymyilee tyytyväisenä ja ojentaa kynän myyjälle. Myyjäpuolen edustaja tarttuu kynään, katselee hetken neuvottelupöydässä ympärilleen ja katkaista rapsauttaa mustekynän poikki. Tyytyväisenä hän ilmoittaa, että kaupanteko oli nautittavaa ja kunnioittaa ostajaa sen verran, että sitovan sopimuksen sijaan hän jättää allekirjoittamatta ja päästää heidät menemään. Laskee ison kalan takaisin jokeen.

Samaa taktiikkaa voi soveltaa myös ihan yksilötasolle. Olen hakemassa töitä ja käyn läpi raskaan ja kuluttavan rekrytointiprosessiin puhelinhaastatteluineen, palikkatesteineen ja henkilökohtaisine haastatteluineen. Jokaisen vaiheen jälkeen porukka karsiutuu pienemmäksi kunnes viimeisessä vaiheessa olen vain minä ja se toinen heppu. Meidät kutsutaan vielä kerran työnantajan roustattavaksi ja vastailemme niihin iänikuisiin Miksi meidän pitäisi valita juuri sinut –kysymyksiin. Lopuksi haastattelija ilmoittaa minulle ilouutisen Olette valittu tehtävään. Kiitän rekrytoijaa, tuuletan hetken, otan hänen kanssaan selfien ja tuumaan, että olipas tuima kisa. Kiitos kokemuksesta mutta minä en ota tätä tehtävää vastaan. Antakaa se sille toiselle kaverille.

Ihmissuhteissa tämä taktiikka on erittäin riskialtis eikä välttämättä niin palkitseva. Vai mitä tuumaat tilanteesta, että olet piirittänyt viikko- tai kuukausitolkulla elämäsi miestä tai naista ja päässyt viimein treffeille hänen kanssaan. Ilta sujuu kuin unelma, viini saa päänne kevyeksi ja vietit pääsevät valloilleen. Kun on aika riisuutua ja sammuttaa makuuhuoneen valot tuumaat sängyn reunalla puolialasti, että kovan vastuksen annoit mutta sainpas sinut viimein lakanoiden väliin. En kuitenkaan aio harrastaa kanssasi seksiä vaan päästän sinut menemään. Tämä hetki tulee olemaan minulle ikimuistoinen. Veikkaan, että jälkeenpäin voittajan on helvetin vaikea hymyillä.

Ja vaikka ilta päättyisikin seksiin ja kehittyisi siitä pikkuhiljaa elämäsi parisuhteeksi, on epävarmuus aina vieraanasi. Entäpä, jos puolisosi onkin kalastaja? Entäs jos hän antaa sinulle välillä siimaa ja vetää sitten taas kelaa kireämmälle, ettet rimpuile karkuun? Jos hän vain väsyttää sinua muutaman vuoden, odottaa rannalla haavin kanssa ja kun viimein uupuneena seisot hänen rinnallaan alttarilla ja sanot papille tahdon, puolisosi repeää hillittömään tuuletukseen ja hihkaisee iloisesti: Mutta minäpä EN tahdo! Olipa pirun hyvä reissu! Kiitos kovasta vastuksesta ja mukavaa loppuelämää sinulle kultaseni.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Avoin kirje puolustusvoimille



Hyvät puolustusvoimien yliherrat. Koen, että olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa maatamme uhataan niin maalta, mereltä kuin ilmasta sekä maanalta. Naapurimaamme käyttäytyvät uhkaavasti tai vähintään epäilyttävästi. Venäläiset vievät rantatonttimme, virolaiset euromme, ruotsalaiset jääkiekon MM-kullan ja norjalaiset hamuavat muut talvikisamitalit. Isänmaa tarvitsee poikiaan ja minä olen valmis vastaamaan huutoon. Tahdon täten ilmoittautua vapaaehtoisena armeijaan. Jälleen kerran.

Arvatenkin puolustusvoimat on muuttunut niistä 80-luvun ajoista, kun minä suoritin asevelvollisuuteni. Haluankin tiedustella, vieläkö manttelikääröä pitää kantaa metsäreissuilla ja saako armeijaan tuoda oman makuupussin? Ennen ei saanut. Entä kuoritetaanko perunat edelleen alokkailla vai käytetäänkö valmiiksi jalostettuja einesperunoita? Onko vessoissa omat kopit vai väännetäänkö aamutortut vieri vieressä tupakaverin kanssa kuten ennen vanhaan? Entä onko varuskuntaan palkattu siivoojia, vai kiillotetaanko kivilattioita edelleen rättiin käärityllä ratakiskon pätkällä, johon on asennettu harjanvarsi? Muistaakseni sitä kutsuttiin mersuksi (onko täällä mersukuskeja, kysyi alikersantti eka aamuna ja laittoi sitten ilmoittautuneet kiillottamaan lattioita). 

 Jotkin asiat lienee säilyneet ennallaan kuten esimerkiksi suojautuminen atomipommia vastaan. Mieleeni on jäänyt pysyvästi opit siitä miten tulee toimia, kun ydinpommi räjähtää muutaman kilometrin päässä. Ensin heittäydytään kiven tai jonkin muun suojan taakse mahalleen ja vedetään sadeviitta päälle. Sitten odotetaan, että paineilma- ja lämpöaalto pyyhkäisee yli. Tämän jälkeen otetaan sadeviitta pois päältä, kopistellaan taistelupareittain radioaktiivinen pöly varusteista havunoksilla ja jatketaan taistelemista. 



Koska olen jo ikämiehiä, eli niin sanotusti nostoväkeä, minut sijoitetaan varmaan johonkin uuteen asemapaikkaan. Olen kuullut, että Suomessa on valtava työttömien armeija. Joukko-osasto olisi muuten mielenkiintoinen, mutta töissäkäyvänä en taida täyttää kriteerejä. Toisaalta työläisten armeija meillä on ollut viimeksi kansalaissotien aikana, eli pitää keksiä jotain muuta. Ehkä voisin hoitaa soppakanuunoita tai suorittaa hakuammuntaa. Vai oliko se tarkka-ammuntaa? Sama se, kunhan ei tarvitse ampua yli kolmenkymmenen metrin päässä olevaan maaliin. En nimittäin näe niin pitkälle.

Nykyaika on luonut aivan uusia taistelujoukkoja, joiden tehtävä on jäänyt minulle hieman hämäräksi. Esimerkiksi trolliarmeija voisi olla mielenkiintoinen jos vain tietäisin, mitä siellä tehdään. Voiko trolliarmeijan suorittaa kahdeksassa kuukaudessa? Pitääkö trolliarmeija kertausharjoituksia? Kuuluuko trolliarmeija maa-, meri- vai ilmavoimiin? Minkälainen trolliarmeijan vahvuus on ja missä heidän varuskunta sijaitsee? Kuka on trolliarmeijan kenraali ja järjestetäänkö itsenäisyyspäivänä trolliarmeijan paraatikatselmuksia? Miten lomat pyörivät trolliarmeijassa? Paljon kysymyksiä joihin toivon vastauksia, ennen kuin teen valintani.

Kirjoittaessani kuulin äsken postiluukun kolahduksen ja kävin katsomassa, kuka minulle lähettää postia. Hämmästykseni oli suuri kun näin, että sain kirjeen puolustusvoimilta. Ihmeellistä! Minä vasta kirjoitan kirjettä teille, ja te ehditte vastata ennen kuin olen entteriä painanut. Ettei vaan pääesikunnan Snowdenit ole pääseet jäljilleni ja lukeneet tekstiä sitä mukaan, kun hakkaan näppistä. On ne eri veitikoita. Kirjeessä on vastaus kaikkeen, mitä olen tässä ehtinyt pohdiskella. Huomaan entisenä jalkaväen jääkärinä ja konekiväärimiehenä, että aselajini on vaihtunut. Kriisitilanteessa minut sijoitetaan Karjalan kannakselle miinanpolkijaksi. Haluan vielä tiedustella, minkälaisen koulutuksen tulen saamaan tähän uuteen tehtävään? Kiitos vastauksesta etukäteen. 


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kansalaiset, medborgare!



Eduskuntavaalit ovat ohi ja poden vaalikrapulaa. Tai ehkä tämä on vain krapulaa. Mutta tiedän, että ainakin yhdellä läpipäässeellä ehdokkaalla on samanlainen olo. Itse asiassa Hakkaraisen Teuvon vaalimenestys sai minutkin innostumaan asiasta. Ehkä neljä vuoden päästä asetun ehdokkaaksi ja koetan onneani. Kuinka vaikeaa se voi muka olla?

Ensinnä pitää ottaa selvää, mistä äänestäjät pitävät. Ja mistä he eivät pidä. Kaikkia ei voi miellyttää, joten pitää tavoitella mahdollisimman suurta yhtenäistä joukkoa. Lähdetään siis ihan perusteista.

Eduskuntavaaleissa valitaan kansanedustajat Suomen kansalle. Otan siis tähtäimeen Suomen kansan. Koska asun täällä Savo-Karjala vaalipiirissä, pitää kohderyhmä supistaa savolaisiin ja karjalaisiin. Mikäs meitä yhdistää? Heimoviha? Kateus? Kierous? Ei nyt kuitenkaan. Mukavia, leppoisia heimoja ollaan molemmat. Elämää eletään kohtuudella eikä keulita turhia. Töitä tehdään, leipää syödään ja sitä rataa.

Mutta entäs sitten se työ? Mitä mieltä itäsuomalainen duunari on työstä? Rakkaudesta lajiin? Vaikka lottovoitto tulisi, niin en minä näitä hommia lopettais? Työ ensin, sitten huvi? Ei sinne päinkään. Itäsuomalainen duunari vihaa esimiestään, inhoaa työtään ja parhaimmillaan sietää työtoveriaan. Työtä kuvaillaan sanoilla: paskaa, syvältä, hanurista ja perseestä. Työntekijöiden mielestä työnantaja ei ymmärrä työntekijöitä, ei anna heidän johtaa työpaikkaa eikä luoda omaa, markkinavoimia haastavaa utopiaa. Koska työntekijät tietävät parhaiten, miten työt pitäisi tehdä.

Tässä on neljän vuoden päästä minun saumani. En vielä tiedä, minkä puolueen listoille lähden vai olenko täysin riippumaton, mutta vaalilauseeni on jo valmis. Se kuuluu:

LISÄÄ LIKSAA, LISÄÄ LOMIA, LYHYEMMÄT TYÖPÄIVÄT!!!

Kysynkin nyt, näin neljä vuotta ennakkoon, mitä tunteita vaalilauseeni herättää? Äänestäisitkö minua? Mitään en lupaa, parhaani lupaan tehdä. Katsotaan sitten, mihin se riittää.


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vain ääni ratkaisee



Sunnuntaina ollaan eduskuntavaaleissa ääni ratkaisee –vaiheessa, mutta edelleenkin on epäselvää, kenelle sen antaisi. Hymy pyllyyn siellä lukijat, tämä on vakava asia. Vaikka minulla ei olekaan Suomen kaunein koti ja oleskelen lähinnä kurjissa kuppiloissa, myös minun äänelläni on merkitys. Paljon on näitä Suomen huutokauppakeisareita, jotka suureen ääneen toitottavat omaa erinomaisuuttaan. Minä kuitenkin etsin ehdokasta joka sanoisi suoraan, että olen kylmäverisesti sinun. Eikä tämä ole mikään uutisvuoto, vaikka en tiedäkään kuuluuko tämä ryhmään hyvät ja huonot uutiset. Kylmä rinki kasvaa enkä halua, että joku tulee vaikuttamaan tai arvostelemaan mun illallisen. Varsinkaan joku viidakon tähtönen, joka rillit huurussa pitää tärkeänä vain pientä pintaremonttia. 


Hymyhuulet saattavat hämätä äänestäjää, vaikka se onkin tabu. Mutapainin ystävät taas etsivät joka paikasta valehtelijoiden klubia, koska eivät luota poliitikkoihin. Tupla tai kuitti, se on pelin henki. Joku ehdokas, joka antaa itsestään kuvan ajankohtaisena kakkosena, saattaa paljastua patakakkoseksi. No, tuskin noista valittavista kukaan on napakymppi. Pakkohan se on vain seurata hittimittareita ja äänestää jotain, ettei ääni mene hukkaan. Ja jos ääni sitten meneekin hukkaan, voi aina seuraavissa vaaleissa tarjota väärälle kingille passia ja hammasharjaa. Sohvaperunalla on se valta tässä vinossa showssa. Putous saattaa tulla asianomaiselle melkoisena yllätyksenä.
  

Ehdokkaan etsiminen on vähän kuin Aatami etsii Eevaa. Täydelliset naiset, kauniit ja rohkeat ovat tällaiselle hurjaa muodonmuutosta karttavalle perusäänestäjämiehelle pelottavia. Joku Tuurin kyläkauppiaskin tuntuu houkuttelevammalle. Kai tämän kaiken äänestysmysteerin keskellä tarvittaisiin myytinmurtaja, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia. Kaiken tämän pohdinnan jälkeen joudun kuitenkin menemään äänestyskoppiin vähän niin kuin ensitreffeille alttarilla. Outoa vai mitä?



maanantai 13. huhtikuuta 2015

Fättness päiväkirja: Tokyo, japanilainen ravintola Kauppakeskus Apaja, Kuopio



Fättness päiväkirja on makujen ja mauttomuuksien juhlaa. Nälkäinen bloggaaja kiertää Kuopion valmiita pöytiä, syö ja arvostelee. Olkaa hyvä.






Kävimme vaimon kanssa Tokyossa. Matka oli paljon lyhyempi kuin kuvittelin. Kävelimme Kuopion torille, sitten torin alle Kauppakeskus Apajaan ja perillä ollaan. Tokyoa vastapäätä on toinen japanilainen ravintola, Ravintola Kunpu. Sen testaaminen ja vertailu jää tulevaisuuteen. 



Japanilaisesta ruuasta minulle tulee ensimmäisenä mieleen kylmät, levään käärityt sushirullat, riisi ja sake. Suomeksi sanottuna en tiedä japanilaisesta ruuasta mitään. Odotuksia ei siis ollut vaan päätin syödä mitä eteen kannetaan. Paikkana Tokyo on mukavan pieni ja intiimi. Ruokailutilat on eroteltu ohuilla paperiverhoilla ja sisustus on sitä itseään. Tilatessa pärjäsi parhaiten englannilla (ja japanilla), sillä tarjoilijatar puhui vain auttavasti suomea. Kun hän olutta tilatessa kysyi with ice piti vähän aikaa kelata, mistä on kyse. Joo, olut, nou ais. Palvelu oli kaiken kaikkiaan ystävällistä ja kohteliasta.

Miso keitto. Ei muodostunut minulle suureksi herkuksi.


Kaverini teki matkan Japaniin ja kertoi hieman paikallisesta ruokakulttuurista. Japanissa tarjoillaan usein Miso keittoa alkuruokana. Tilasin siis sitä koemielessä. Vaimo tilasi kevätrullia. Hinnallisesti mentiin fifty-fifty, sillä molemmat alkupalat maksoivat 4,20 €.


Sydäntäni kylmäsi, kun näin pöydän kattauksen. Onneksi tarjoilija toi pääruuan kanssa haarukan ja veitsen.

Miso keitto on kasviskeitto, joka tarjoillaan pienessä sirossa kupissa. Maun puolesta voin todeta, että tulipahan testattua. Vaimo kehui kevätrulliaan niin paljon, että minunkin piti maistaa. Loistavia! Olen syönyt vastaavia kiinalaisessa mutta nämä japanilaiset kevätrullat olivat kyllä toisesta maailmasta. Tilaa siis alkuruuaksi kevätrullia. Suosittelen.

Sake Gyuniku. On hyvää, ei ole pahaa.


Alkuruuat olivat sananmukaisesti vasta alkutekijöissä, kun pääruoka tuotiin jo pöytään. Täällä ei päässyt valittamaan hitaasta tarjoilusta. Pääruokana söin Sake Gyunikua, eli härän pihviä makeassa sakekastikkeessa, riisiä ja vihanneksia. Vaimo tilasi saman satsin pippurikastikkeella, nyt en muista tarkemmin annoksen nimeä. Vaihdoimme yhdet pihvipalat ja vaikka omani olikin hyvää, paremman puoliskon pippurikastikepihvi oli parempaa. Hinnallisesti mentiin taas samoissa eli pääruuan hinta oli n. 17 €. Pihveistä annan kymmenen pistettä ja sen kuuluisan papukaijamerkin. Näin hyvää häränlihaa en ole syönyt aikoihin.

Friteerattua banaania ja jäätelöä


Jälkiruuan kanssa en ottanut enää riskiä vaan tilasin vaimon vanavedessä saman annoksen eli jäätelöä ja friteerattua banaania. Toimi hyvin. Koko menu alkuruokineen, pihveineen, jälkiruokineen + japanilainen olut maksoi kahdelta 65 €, eli hinta-laatusuhde on kohdillaan. Jos jotain miinusta pitää kaivamalla kaivaa, niin tarjoilija voisi hieman rauhoittaa tahtia ja odottaa, että vierailija ehtii nauttia ruuan rauhassa ennen kuin tuo seuraavaa annosta. Suomenkielentaito karttuu kyllä ajan myötä. Tokyon sijainti on ”pahamaineisessa” Kauppakeskus Apajassa, jota suuri yleisö ei ole löytänyt eivätkä yrittäjät ole ottaneet omakseen. Torinalus liiketiloissa on ollut useampikin ravintolayrittäjä parin vuoden sisällä. Toivottavasti Tokyo saa houkuteltua asiakkaita paremmin kuin edeltäjänsä.


Kaiken kaikkiaan kokemus oli kuopiolaisittain parasta, mitä olemme kokeneet pitkään aikaan. Jopa niin hyvä, että päätimme seuraavalla kerralla, tavoistamme poiketen, käydä uudestaan samassa paikassa eli Tokyossa. On vielä monta annosta maistamatta.


(jälkihuomautus: ravintola lopetti toimintansa 2015/V.K)

Seuraavalla kerralla saatan syödä Oravan.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Vaalikone



Eduskuntavaalit lähestyvät, eikä minulla ole hajuakaan, ketä äänestää. Niinpä päätin kokeilla netin vaalikonetta. Vastasin kysymyksiin, joita tuntui riittävän ja riittävän, kunnes kone kiitti vastauksista ja räväytti eteen parhaiten minun aatteita mätsäävän ehdokkaan. Hämmästykseni oli valtava: Ehdokas oli perussuomalainen!

Seuraavana yönä en saanut unta. Aamulla, väsyneenä unettoman yön jäljiltä menin töihin ja jouduin kahnaukseen kollegani kanssa. Esimieheni otti minut puhutteluun joka johti siihen, että otin yhteen myös hänen kanssaan. Hän uhkasi minua potkuilla, minä liiton lakimiehillä. Päivä ei ollut työurani loisteliaimpia. Illalla, uupuneena kaikesta edellisestä päätin kokeilla vaalikonetta uudestaan. Ja kas, tällä kertaa ehdokkaani oli demari!

Hämmentävää, tuumasin seuraavana aamuna jo hieman rauhallisemman yön jälkeen. Miten voi olla, että sama vaalikone voi muuttaa ehdokastani niin radikaalisti? Mietin tätä matkalla töihin ja työpaikalla pyysin ensimmäisenä anteeksi kollegaltani ja esimieheltäni. Pomo pyysi minut vielä kahdenkeskiseen keskusteluun kahvikupposen ääreen. Yllättäen hän avautui minulle yrittämisen hankaluudesta, Suomen verotuksesta, kilpailutilanteesta ja stressistä, joka koetteli jo kovasti pomoparkaani. Tunsin ensimmäisen kerran sympatiaa häntä kohtaan ja pyytelin vielä kaksin verroin enemmän anteeksi edellisen päivän käytöstäni. Kun sitten illalla taas uteliaisuuttani vastailin samaisen vaalikoneen kyselyyn, ehdokkaani muuttui kokoomuslaiseksi.

Aloin ymmärtää kuvion. Kun keskustelin aamiaispöydässä lasteni kanssa ja luin samalla lehdestä ilmastonmuutoksesta ja saasteista, tunsin valtavaa myötätuntoa ja suojeluhalua jälkipolveani kohtaan. Sinä iltana vaalikone tarjosi minulle Vihreää puoluetta edustavan ehdokkaan. Viikonloppuna sukulaisen hautajaisten ja kahvittelutilaisuuden aikana keskustelimme läheisten kanssa kuolemasta ja mahdollisesta kuoleman jälkeisestä elämästä. Illalla vaalikone ynnäsi vastaukseni ja ehdotti kristillisdemokraattia. Kun Ruotsin puolustusministeri puhui lämpimään sävyyn sotilaallisesta yhteistyöstä Suomen kanssa, valintani muuttui RKP:n ehdokkaaseen. Nähtyäni televisiosta dokumentin maaseudun ahdingosta ja keskusteltuani vaimon kanssa siitä, että jatkossa ostamme vain suomalaista maitoa, vaalikone heitti eteeni Keskustapuolueen kandidaatin. Ja niin edelleen.

Sama vaalikone ja sama mies, niin monta eri vastausta. Tähän vaikutti tietenkin oma muuttuva mielipiteeni asioihin. Kun vaalikoneessa kysyttiin esim. luonnonsuojeluun liittyvää kantaa ja samana päivänä olin lukenut ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta lasteni tulevaisuuteen, muuttui kysymys erityisen painavaksi enkä voinut vastata tyyliin: en tiedä. Totta helvetissä minä ole ilmastonmuutosta vastaan! Ehdottomasti luontoa pitää suojella ja kansallispuistoja lisätä! Ja näillä painotuksilla kone löysi sitten Vihreiden ehdokkaan.

Jos kaikki on näin randomia ja äänestysvalintaani vaikuttaa päivän tapahtumat, mieliala ja ärsykkeet, eikö koko äänestystouhu ole pelkkää lottoamista? Mitä järkeä on edes äänestää, jos olet jos viikon päästä eri mieltä itsesi kanssa? Miksi nähdä vaivaa?

Tämän oivalluksen jälkeen painelin autotalliin ja tein hieman metalli- ja puutöitä. Päätin rakentaa oikean vaalikoneen, Eduskuntavaalikoneen. Esikuvan tähän sain Oy Veikkaus Ab:ltä. Vaalikoneeni on valtava lottoarvontakone, johon ladataan kaikkien n. kahdentuhannen ehdokkaan nimellä varustetut lottopallot. Sitten vaan masiina pyörimään ja arvotaan kaksisataa uutta kansanedustajaa. Erinomaisen kätevää ja näin säästyy myös paljon aikaa, vaivaa ja nimenomaan rahaa koko prosessissa.

Aion kehitellä Vaalikoneesta myös versioita ulkomaanvientiin. Yhdysvalloista on jo tullut kiinnostuneita tiedusteluja, joten tein prototyypin seuraavia USA:n presidentinvaaleja varten. Vaalikone on huomattavasti pienempi kuin eduskuntavaalikone. Siihen laitetaan neljästä viiteen palloa, joista ennen lopullista valintaa poistetaan niin monta, että jäljelle jää vain kaksi. Sitten republikaanien ja demokraattien presidenttivaaliehdokaspalloista arvotaan toinen ja Lady’s and gentlemen: The President of The United States of America!

Myös muutama muu ”demokratia” on tilannut Vaalikoneitani. Valko-Venäjälle, Kazakstaniin ja Turkmenistaniin lähtee hieman tuunattu versio. Näissä maissa Presidentinvaalikoneen eteen ripustetaan verho ja itse masiinaan ei laiteta pallon palloa. Vaalikone pitää vain simuloitua pallojen kolinaa ja lopuksi istuva presidentti julistetaan voittajaksi.

Pohjois-Korean johtaja tilasi myös Vaalikoneen omiin tarpeisiin. Pohjois-Koreassa ei varsinaisesti äänestetä tai valita ketään, mutta Kim Jong-un muokkasi koko prosessista omanlaisensa. Vuosittain Pohjois-Korean Vaalikoneeseen ladataan yksi pallo, jossa on Kim Jong-unin nimi. Sitten Vaalikone pyörittää palloa valtakunnan suorassa tv-lähetyksessä ja arvonnan lopputulokselle hurrataan, riemuitaan ja juhlitaan kautta koko Korean maan.

Ehkä suurin yllätys oli, että sain puhelun Putinin presidentinkansliasta. Vaalikone toimitetaan seuraaviin, vuoden 2018 Venäjän presidentinvaaleihin. Kävin Moskovassa paikan päällä neuvomassa koneen toiminnan ja miten arvonta suoritetaan. Venäjän mallissa Vaalikoneeseen ladataan noin kymmenen palloa, joista arvotaan Venäjän Federaation seuraava presidentti. Kaikissa palloissa tulee lukemaan Vladimir Putinin nimi.

Minua jäi vaivaamaan tuo ensimmäinen kokemukseni netin vaalikoneesta. Aloin muistella, mitä sen päivän aikana tapahtui. Se olikin varsin huono päivä se. Kävin työpäivän aikana lounaalla nepalilaisessa ravintolassa, kun sain valtavia vatsakipuja. Jonkinlainen ruokamyrkytys. Ryntäsin kesken ruokailun ravintolan vessaan, joka oli varattu. Vessaa oli juuri siivoamassa virolainen siivooja. Tuskissani hyppäsin autoon ja ajoin terveyskeskukseen. Terveyskeskuksessa joku intialainen lääkäri tutki minut ja väitti, ettei kyseessä ollutkaan ruokamyrkytys. Olin vain syönyt itselleni liian tulista ja currypitoista ruokaa ja saanut vatsani sekaisin. Tuohduin tästä väitteestä niin, että vihapäissäni peruutin terveyskeskuksen parkkipaikalta suoraan ohi ajavan auton kylkeen. Autokuljettaja oli keski-ikäinen romanimies. Illalla vaalikone sitten tarjosi minulle perussuomalaista vaihtoehtoa.

Varma kevään merkki: Cat Cat cd-levy paljastuu hangen alta. Niinhän se menee vanhassa laulussakin: "Jätkät, Kät Kät, parrunpätkät, sinisellä Saimaalla seilattiin..."


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Katso tai kadu: Viime vuosien parhaita dokumenttielokuvia



Käytän tilaisuuden suositellakseni muutamaa dokumenttielokuvaa. Hyvä dokkari on kuin tuulahdus raikasta ilmaa ummehtuneessa tositv-kellarissa. Dokumentti on jotain syvällisempää kuin ”perustuu tositapahtumiin”. Kunnon dokumenttielokuva menee ihon alle, saa ajattelemaan ja katsomaan maailmaa uudessa valossa. Parhaimmillaan se voi myös käynnistää muutoksen, joka korjaa esitetyt epäkohdat. Dokumentti voi muuttaa maailmaa.


Capitalism: A Love Story (2009) / Michael Moore

Michael Mooren uusin ruotii amerikkalaista elämäntapaa ja kapitalismin riemusanomaa. Yhdysvallat on rikkauksien ja mahdollisuuksien maa, mutta sillä on vakava varjopuolensa. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Pankit, jotka saivat miljardien tukirahat pankkikriisin aikana, ulosmittaavat asuintalon joka 7,5 sekunti. Yritykset tahkoavat miljardeja omistajilleen ja samaan aikaa laittavat työntekijöitä pihalle. Räikeimmillään firmat ovat ottaneet työntekijöilleen henkivakuutuksia näiden tietämättä. Edunsaaja on yritys, eli työntekijä on käytännössä arvokkaampi kuolleena kuin elävänä.

Michael Moore on voittanut oscarin ja cannesin kultaisen palmun aikaisemmilla dokkareillaan. Hänen tyylinsä on häpeämättömän viihteellinen ja jopa populistinen. Näkökulma on pieni ihminen vastaan kasvoton markkinakoneisto. Draaman kaari on hyvin suunniteltu ja lopussa katsojaa palkitaan ja kannustetaan mukaan muutokseen. Vaikka dokumentti on selkeän yksipuolinen, se on kuitenkin tehty sydämellä ja ilmeisen vilpittömällä mielellä. Ohjaajan rohkea naiivius vie mukanaan.



The Cove – meren salaisuus (2009) / Louie Psihoyos


Amerikkalainen kuvausryhmä pääsi kuvaamaan salaa delfiinien joukkoteurastusta Japanissa Taijin kansallispuistossa. Tarina alkaa kuin kunnon agenttileffa. Japanilaiset kalastajat pitävät hallussaan laguunia, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa. Paikasta liikkuu hurjia huhuja. Piilossa pidetään delfiinipeijaisia ja lihat myydään kuluttajille milloin tonnikalana ja milloin minäkin. Eihän kukaan delfiinin lihaa suostu syömään. Eihän.

Täytyy tunnustaa, että tämän kokemuksen jälkeen kesti aikansa, ennen kuin avasin tonnikalapurkin. Totuus on joskus tarua raaempaa. Elokuvan lopussa näytetään, mitä laguunissa todella tapahtuu ja tuodaan kaiken kansan nähtäville. Samalla tehdään hyviä kuvaleikkauksia japanilaisiin poliitikkoihin ja viranomaisiin, jotka kirkkain silmin kiistävät kaiken. Kuvattua materiaalia on vain vaikea kieltää ja paeta.



Searching for Sugar Man (2012) / Malik Bendjelloul


Tämä on ollut ehkä vaikuttavin musiikkidokumentti, jonka olen nähnyt. Elokuva on parasta kokea niin kuin minä tein: Älä ota ennakkoon mitään selvää, älä lue arvosteluja äläkä juonipaljastuksia. Istu elokuvateatteriin tai kotisohvalle ja koe tarina sen kaikessa ihmeellisyydessään.

En paljasta juonta vaan kerron pelkästään lähtökohdat. 70-luvulla Apartheit-politiikan runtelemassa Etelä-Afrikassa yhdeksi suosituimmista levyartisteista nousi Rodriguez. Hänen levynsä Cold Fact oli kuin ääneen laulettu julistus mustan väestön ajatuksista vallassa olevaa rotuerottelujärjestelmää vastaan. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, ruotsalainen dokumentintekijä Malik Bendjelloul lähtee tutkimaan miehestä musiikin takana. Kuka oli Rodriguez? Missä hän eli? Miten hän kuoli? 

VAROITUS: Tämä videoklippi sisältää juonipaljastuksia. Älä siis katso sitä. Katso koko elokuva.



Ei pelkkää hunajaa (2012) / Markus Imhoof


Mitä jos mehiläiset kuolisivat sukupuuttoon? Mitä jos tämä on jo tapahtumassa? Miten meidän kävisi? Miten maailmalle kävisi?

Sveitsiläinen Markus Imhoof pureutuu aiheeseen, josta en todellakaan tiennyt mitään. Ja kertomus on silmiä avaava. Se, miten Yhdysvalloissa mehiläistarhaamisesta on tullut miljoonabisnestä ja mehiläisrekat kiertävät ympäri maata hedelmätarhoilla hoitamassa maksusta kukkien pölytyksen, koska luonnonmehiläisiä ei ole enää riittävästi. Miten Kiinassa on jo alueita, joista mehiläiset ovat kuolleet sukupuuttoon ja kukkien pölytyksen hoitavat lukemattomat ihmistyöläiset työkaluinaan tikapuut, pumpulipuikko ja pussillinen siitepölyä. Maisemat ja maanosat vaihtuvat mutta perusopetus on sama: Mitä enemmän ihminen puuttuu luonnon kiertokulkuun, sitä lähempänä me olemme omaa sukupuuttoamme.



Kovasikajuttu (2012) / Jukka Kärkkäinen, J-P Passi


Kovasikajuttu on nyt ajankohtaisimmillaan, kun elokuvan punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät lähtee Euroviisuihin edustamaan Suomea.

Kovasikajutussa seurataan PKN:n jäsenten arkielämää ja henkilökemiaa palvelutalossa, bändiharjoituksissa ja keikoilla. Dokumentissa riisutaan myytit kehitysvammaisista joko hyväntahtoisina lapsina tai ympäristölleen vaarallisina ”hulluina”. Pertillä ja kumppaneilla on ilonsa ja surunsa kuten meillä muillakin. Välillä asiat menevät hyvin, välillä vituttaa ankarasti. Tiukkaa kritiikkiä saavat niin päättäjät, asuntolaeläminen kuin jalkahoitokin. Ennen kaikkea elokuvan tähdet ovat sympaattisia yksilöitä isolla Y:llä. Lämminhenkinen musiikkidokkari.




Finnsurf (2011) / Aleksi Raij

Finnsurf kertoo eräänlaisista elämäntapaintiaaneista, joiden maailma pyörii surffauksen ympärillä. Yksi pukee talvimyrskyn aikana märkäpuvun, ottaa laudan kainaloon ja lähtee surffaamaan jäätävän kylmälle Suomenlahdelle. Toinen elää talven pakettiautossa, säästää kaiken työssään hankkimansa rahan ja suunnistaa sitten puoleksi vuodeksi Australiaan surffaamaan.

Kiehtova suomalainen dokumentti, joka kertoo tarinaa erilaisista ihmisistä. Tällaiset yhden aatteen nomadit ovat aina omalla tavallaan mielenkiintoisia. Mikä saa jonkun etsimään vuodesta toiseen sitä täydellistä aaltoa? Miten voi elää suunnittelematta tulevaisuutta, vain heräten aamuisin uuteen päivään merenrannalla, lauta kainalossa? Tätä kaikkea elokuva valottaa mutta ei anna kuitenkaan vastauksia. Erikoinen, hyvin tehty tarina.



Katastrofin aineksia (2008) / John Webster

Aina välillä tulee vastaan dokkareita, joissa kerrotaan elämästä valtavirran ulkopuolella. Edellinen Finnsurf kuuluu tähän kategoriaan. Sitten on tarinoita, joissa yritetään elää valtavirran ulkopuolella ja tehdä elämässä jotain, mikä ei kuulu normaaliin arkeen. Noin niin kuin koemielessä ja varta vasten dokumenttia varten. Katastrofin aineksia kuuluu tähän sarjaan.

Ilmastonmuutos on sekoittanut espoolaistuneen John Websterin pään. Katastrofin aineksissa hänen perhe päättää, perheenisän painostamana, tehdä kokeen elämisestä lähestulkoon ilman öljyä. Ajatus voi äkkisestään kuulostaa simppeliltä mutta villakoiran ydin onkin siinä, mihin kaikkeen öljyä ja siitä jalostettua muovia käytetään ja mitä siitä valmistetaan. Pelkkä autolla ajamisen poisjättäminen ei vielä riitä. Ongelma osoittautuukin valtavaksi.

Miten ostaa kaupasta eineksiä ilman muovipakkauksia? Miten korvata hammastahnatuubi ja kaikki muu, missä käytetään muovia? Ihmiskoe kestää vuoden ja tänä aikana perheen äiti ja lapset ovat kovalla koetuksella Johnin idealistisen hankkeen edetessä. Kaikkea kuvataan hauskalla otteella ja lämmöllä, eikä perheenisä säästä itseään. Sanoma menee perille mutta muuttaako se mitään? Websterin opetus on siinä, että muutos on jokaisen meidän itsemme päätettävissä. Pienissä teoissa, jotka esimerkillään saattavat johtaa johonkin suurempaan. 


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Fättness päiväkirja: Kahvila & Konditoria Houkutus, Kuopio



Fättness päiväkirjassa käyn läpi kuopiolaisia syöttölöitä lämmöllä, lemmellä ja kuola suupielellä. Nälkä on loistava tekosyy käydä mässäämässä erilaisia herkkuja valmiissa pöydässä.


Kahviloita ei tullut paljoa harrastettua ennen kuin tapasin vaimoni. Hän sai minut houkuteltua mm. Houkutukseen (lausutaan savolaisittain: Hookutus). Makeista kakuista en pysty paljoa kertomaan, koska en niiden päälle juuri ymmärrä. Suolaiset on sitäkin parempia.



Viikolla kävimme Houkutuksessa lounastamassa piirakkaa ja salaattia. Kinkku-aurajuustopiirakka + salaatti + kahvi teki semmoisen kymmenen egee. Makuasioista sen verran, että vaimolle kinkku-aurajuustopiirakka oli hieman liian vahvan makuista, mulle siinä olisi saanut olla lisää aurajuustoa. Eli keskiarvona piirakka oli ihan jees ja salaatti yllättävän täyttävä. Kyllä tämä lounaasta kävi.

Kinkku-aurajuusto piirakka, salaattia pastalla ja valkosipulikastikkeella + kahvi, noin kympin satsi.

Houkutus muutti Carlsonin kakkoskerroksesta katua vastapäätä Kauppakadun katutasolle, ja siirto oli ilmeisen onnistunut. Kyllä Houkutuksessa riitti ennenkin asiakkaita, mutta nyt otollisempi sijainti ja isommat tilat veti porukkaa jonoksi asti näin pääsiäisenä. Jos metelin ei anna ruuhka-aikana häiritä, paikassa on hyvä pitää hengähdyshetki ja kytätä ikkunan läpi Kauppakadun elämää.

Kahvilan peräseinällä on porraspenkit. Mukulat näyttivät tykkäävän.

Kun haluat maistaa ehtaa savolaista perinneherkkua, kokeile Houkutuksen mustikkakukkoa. Mustikkakukko on leivos, jossa ruisjauhotaikinakuoren sisällä on mustikkasydän. Tarjoillaan vaniljakastikkeen tai jäätelön kera ja on jumalallisen hyvää. Ja tässä korrrostan (Paavo M. Petäjän äänellä) että suosituksen antaa kaveri, joka ei yleensä syön minkäänlaisia kahvileipiä.


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

22-Pistepirkko Kuopio Henry's Pubissa 4.4.2015



Usein ex-tempore keikat ovat niitä parhaita. Vaimo huomasi mainoksen 22-Pistepirkon keikasta Henry’s pubissa. Ensireaktioni oli, että vieläkö ne ovat kasassa? En ole seurannut bändin edesottamuksia ja ainoa biisi, joka tuli mieleen, on tietenkin se 1992 hitti Birdy. Liput kympin, vaikutti asialliselta hinta-laatu suhteelta joten eikun menoksi.


Bändin jäsenet P-K Keränen (kitara, laulu), Espe Haverinen (rummut, laulu) ja Asko Keränen (basso, koskettimet. laulu) ovat keikkailleet jo 35 vuotta. Kunnioitettava saavutus. 22-Pistepirkoilla on kulttibändin maine ja sen huomasi Henkan keikalla. Paikalle oli tullut todella kirjava seurakunta nuorista vanhoihin, rokkareista pukumiehiin. Ja sitten me kaksi ummikkoa, jotka emme tienneet bändistä juuri mitään.



Ensimmäinen biisi oli hitaan psykedeelinen ja koukuttava. Uteliaisuus heräsi ja tuli tunne, että tänä iltana voi tapahtua mitä tahansa. Tunne piti paikkansa. The Doorsmaisista fiilistelyistä mentiin välillä perus kitari-basso-rummut-laulu rock’n rolliin ja sitten taas maisemiin, jotka häilyivät jossain popin ja rockin rajoilla. Asko Keränen loihti koskettimistaan ja ohjelmoinnista hienoja äänivalleja ja –kuvia. Homma toimi jouhevasti mutta ei vaikuttanut kuitenkaan liian suunnitelmalliselle. Mukava kotikutoisuus kuului asiaan.

Espe Haverinen


Välispiikeistä piti pääasiassa huolen Asko Keränen. Keränen innostui saarnaamaan öljystä. Siitä miten autot syrjäyttivät hevoskärryt ja muovi tulee tuhoamaan maailman, joka peittyy tahmeaan öljyyn. Lopuksi hän esitteli seuraavan biisin, johon rumpali Haverinen kuittasi: Hyvä kun kerroit meillekin. Tarinastas ei saanut mitään selvää, mikä kappale on tulossa. Yhdessä vaiheessa Keränen maanitteli Haverisen laulamaan ja tämä tarttuikin mikkiin ja veti pari biisiä ihan tyylikkäästi. Kokoonpano muuttui lennosta, rumpali sai pariin otteeseen nojailla toimettomana kun Keräset hoitivat homman duona. 



Keikan lopulla tuli sitten viimein Birdy. Upea rock-klassikko, jota seurasi Onion Soup ja encore. Encorebiisejä en tunnistanut, niin kuin en itse asiassa paljon muitakaan keikan kappaleita. Yleisön reaktioista päätelleen alussa tuli vähän uudempaa kamaa ja loppupuolella klassikoita. Laulajakitaristi P-K Keräsen habitus ja ääni toi mieleen Neil Youngin. Kaikista vaikutteista huolimatta 22-Pistepirkko on todellakin ainutlaatuinen orkesteri. Jäi arvoitukseksi, kuinka paljon keikka kulki improvisoiden ja mikä oli huolellisesti suunniteltua. Intiimi ja hauska akti. Rennot välispiikit sekä yleisöltä pyydetyt biisitoiveet loivat tunnelman, että nyt nähtiin ja kuultiin jotain ainutkertaista. 


P-K Keränen

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Suomen kesän (omituiset) maailmanmestaruuskisat



Suomi, kesä, kärpäset ja MM-kisat. Erottamaton kombinaatio. Suomen suvi on täynnä mitä omituisimpia kisailuja, joissa jaetaan vaatimattomasti lajin maailmanmestaruuksia. Listaan tähän muutaman tapahtuman, paljon jää varmasti luettelon ulkopuolelle.

Joukossa on muutama ihan oikea MM-kisa, joihin ei ole asiaa kuin ammattilaisilla. Suurimpaan osaan voi kuitenkin ilmoittautua jokamies joko yksin tai kaveriporukalla kyhätyllä joukkueella. Hop hop mitalinmetsästykseen, sohvaperunat!


Klassisen voimannoston MM-kilpailut Salossa 5. – 14.6.

Klassiseen voimannostoon kuuluu kolme lajia: Jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastanosto. Rautaa nousee yhteistuloksissa 400 – 850 kg, riippuen nostajan painoluokasta. Eli tämä ei ole jokamieslaji vaan ihan oikea kisa ja virallinen kilpamuoto. Ei muuta kun katsomaan jännittämään, kun isot miehet tappelevat painovoimaa vastaan.

 
Kurlauksen MM-kisat Kuopio Rauhanlahti 6.6.

Kurlauksen säännöissä sanotaan mm, näin:

Joukkueiden kapteenit heittävät vapaaheiton. Lähimmäksi nänniä päässyt saa valita viimeisen pallon edun. Viimeisen pallon etu siirtyy tappiolla olevalle joukkueelle. Tasatilanteessa etu on vapaaheiton voittajalla. Harjata saa pesän ulkopuolella. Pesän sisäpuolisesta harjauksesta poistetaan kaksi nänniä lähinnä olevaa palloa. Jos pallo on harjaushetkellä urassa, katsotaan sen olevan pesässä eli kyseessä on sisäharjaus.

Kurlausta, nännejä ja pesiä. Kuulostaa erotiikkamessujen ohjelmaesitteelle. Härskiydestä huolimatta tällä lajilla ei ole ikärajaa ja paikalle pyydetään jopa työporukoita. Eli ei muuta kun kaveriporukka kokoon ja kisoihin poistamaan palloja nännin läheltä ja pesää harjaamaan.


Pöllinparkkuun MM-kilpailut Jokijärvellä 13.6.

Pöllinparkkuun perinne: Pohjois-Suomessa Iijoki ja Kemijoki ovat olleet merkittäviä uittoväyliä, joissa on uitettu vuosittain irtouittona miljoonia kuutioita puuta Perämeren erottelupaikoille. Pöllinparkkuulla tarkoitetaan sitä, että kuori poistetaan puusta parkkuu- eli kuorimaraudalla. Ennen koneellistumista ja massa- /paperitehtaiden kuorimoita tämä työvaihe työllisti tuhansia pöllinparkkaajia ympäri Pohjois-Suomea.

Kuulostaa perinteikkäälle ja työläälle mutta ilmeisen kiinnostava tapahtuma, koska tämä järjestetään jo viidettä kertaa. Tapahtuma aloitettiin vuonna 2010 SM-kisoina mutta jo seuraavana vuonna taisteltiin maailmanmestaruuksista.



Purjelennon MM-kisat Lopen Räyskälän lentokeskuksessa 22.6.- 6.7

Kanta-Hämeessä Lopella sijaitseva Räyskälän lentokeskus isännöi ensi kesänä purjelennon 33. maailmanmestaruuskilpailut kolmessa koneluokassa. Harrasteilmailun kaikkien aikojen suurimpaan kotimaiseen kilpailutapahtumaan on ilmoittautunut kaikkiaan 122 lentäjää 27 maasta.

Purjelentokone hyödyntää moottorivoimaa ainoastaan lentoon lähdössä, kun purjekone hinataan maanpinnalta noin puolen kilometrin korkeuteen. Muun ajan purjelentäjä pitää koneen ilmassa nousevien ilmavirtausten avulla.


Eukonkannon MM-kisat Sonkajärvellä 3  -4.7.

Tämä tapahtuma ei esittelyjä kaipaa. Kisat täyttävät 20 vuotta ja taas paikalla on kymmeniä tiedotusvälineiden edustajia ympäri maailmaa. Tässäpä tilaisuus hankkia se oma ”15 minuuttia kuuluisuutta” –hetki. Ei muuta nimi ilmoittautumislomakkeeseen, eukon perse olalle ja menoksi. Tosin kisoihin pääsee vasta karsintojen kautta. Kilpailun karsintoja järjestetään myös mm. Yhdysvalloissa, Australiassa, Etelä-Koreassa, Saksassa, Englannissa, Irlannissa, Israelissa ja Virossa.



Järvisählyn MM-kisat Tammelassa 4.7.

Kyllä, Tammelassa pelataan sählyä järvessä. Miten? Älä minulta kysy, käy katsomassa. Järvisählyn säännöissä kerrotaan seuraavaa:

- Pelikenttä 8x16 metriä, rajattu kelluvalla materiaalilla
- Joukkueessa korkeintaan kahdeksan pelaajaa, kentällä joukkueesta max. neljä pelaajaa, ei maalivahtia
- Jalkineet pakolliset, ei piikkareita tai nappulakenkiä
- Pelivälineenä salibandymaila, pallona kelluva salibandypallo
- Peliaika 2x5 minuuttia
- Rikkeestä maalintekotilanteessa tuomitaan rangaistulaukaus tyhjään maalin kentän keskeltä
- Maali syntyy kun pallo on ylittänyt kokonaan maalilinjan, potkumaaleja ei hyväksytä
- Jalalla saa ohjata pallon omaan mailaan, muttei kanssapelaajalle
- Rikkeistä voidaan tuomita minuutin jäähy
- Pallon ilmakuljetus on kielletty
- Vastustajan mailan sitominen ja painaminen kielletty
- Taklaaminen, kiinipitäminen ja estäminen kielletty
- Selvästi päihtyneet pelaajat tai joukkue voidaan poistaa kentältä ja sulkea turnauksesta


Rullakiekon MM-kisat Tampereella 5-11.7.

Rullakiekon MM-kisat pelattiin Kuopiossa 2005 ja kävin katsomassa yhden pelin. Jäähallilla keskellä hellekesää oli jo sinällään aika eksoottinen kokemus. Paikalla oli kourallinen katsojia ja ottelupari oli muistaakseni Brasilia – Itävalta. Kourallinen kannattajia oli pukeutunut Brasilia-paitoihin ja pitivät pientä sambakarnevaalia pelin aikana. Hauska kokemus.

Suomen Rullaleijonat puolustavat kisoissa maailmanmestaruutta. Asia, joka ei viime vuonna ylittänyt uutiskynnystä.



 Suopotkupallon MM-kisat Hyrynsalmella 17-18.7.

Tämän lajin maailmanmestaruudesta on pelattu Hyrynsalmella jo vuodesta 2000. Kuuluu myös sarjaan Suomen tunnetuimmat kesätapahtumat maailmalla. Säännöt kertovat seuraavaa:

Kentän koko on 60x35 metriä ja maalit 2x5 metriä. Peliaika on 2x10 minuuttia. Kulmapotkut, rangaistuslaukaukset ja "sivurajaheitot" suoritetaan käsistä potkaisemalla. Paitsiosääntö ei ole voimassa. Suoraan maalivahdin käsistä lähteneestä avauksesta tullutta maalia ei hyväksytä (ellei joku muu koske palloon ennen maalin syntyä). Kaikki vapaapotkut, sivurajat ja kulmapotkut ovat epäsuoria. Kentällä on yhtä aikaa 1 + 5 pelaajaa.



Löylynheiton MM-kisat 17.7 ja Vihdanteon MM-kisat 18.7. Ikaalisten kylpylässä

Minulle oli yllätys, että tämä kisa on edelleen olemassa. Viittaan tietenkin vuoteen 2010, kun kahdelle finalistille kävi huonosti. Hengissä selvinnyt mutta pahoin palanut voittaja sai loppuelämäkseen lempinimen Sauna-Timo. Venäläinen hopeamitalisti kuoli kisassa saamiinsa vammoihin.

Kisa on varmaan muuttanut muotoaan noista ajoista. Vihdanteon MM-kisoissa kilpailija tekee kaksi vihtaa (meillä Savossa sanotaan vastaa) joista arvostellaan sidonta, ladonta, mitat, siisteys ja vihdottavuus.


Reiska-MM Vesannolla 23-25.7.

Vesannolla pelataan taas yhden jalkapalloversion MM-kisat. Pelijalkineina saa olla vain aidot Reinot ja Ainot. Pelikenttä on nuorten jalkapallokentän mitat 30 x 40 m, pallona kevyt lasten muovinen jalkapallo ja peliaika 1 x 15 min. Joukkueeseen kentällä kuuluu 4 kenttäpelaajaa + maalivahti. 



Hiekkasählyn MM Kalajoki 1.8.

Palloilulajien MM-turnauksista sähly taitaa tulla erilaisten jalkapalloversioiden jälkeen toisena. Kalajoella pelataan Hiekkasählyä 3 vastaa 3 ilman maalivahtia. Liekö sitten helpompaa kuin järvessä pelaaminen, tiedä häntä. Kuulostaa joka tapauksessa hauskalle.


2.4 mR -luokan MM-purjehduskisa Raumalla 8 – 15.8.

Tämä kuuluu sarjaan oikeat maailmanmestaruuskisat. En ole purjehtinut enkä seuraa lajia mitenkään, joten päätän kommenttini täältä tähän näihin tunnelmiin.

MM-Mölkky Lahdessa 15-16.8.

Mölkyn maailmanmestaruudesta kilpaillaan tänä vuonna Lahdessa. Sattuneista syistä MM-kisoja ei järjestetä Suomen rajojen ulkopuolella. Myös säännöt kertovat, että kyseinen heittolaji on supisuomalainen:

Turnauksessa edellytetään hyvää urheiluhenkeä ja -mieltä, kanssakilpailijoiden huomioimista sekä pidättäytymistä karkeasta kielenkäytöstä ja alkoholin nauttimisesta kilpailualueella. Tupakointi on kielletty heittosuorituksen aikana pelikentällä. Lisäksi pelaaja ei saa esiintyä ilman paitaa. Mikäli näitä ohjeita ei noudateta, voi se pahimmassa tapauksessa johtaa turnauksesta poissulkemiseen.
Pelikentille alkoholipitoisten juomien tuonti on ehdottomasti kielletty. Joukkueet eivät saa nauttia pelin aikana alkoholijuomia.


Norsupallon MM-kilpailut Savonlinnassa 21-23.8.

Norsupallo pelinä muistuttaa hieman jalkapalloa. Suurin eroavaisuus jalkapalloon verrattuna on norsupallossa käytettävä pallo, joka on 45-75 cm halkaisijaltaan oleva jumppapallo. Peliväline tekeekin pelistä mielenkiintoisen ja lisäksi pallon koko poistaa suuret taitotasoerot, joita esimerkiksi jalkapallossa ilmenee. Samalla se tekee pelistä hauskan ja monipuolisen, jota voi pelata niin miehet kuin naisetkin. Norsupalloiluun kuuluukin, että joukkueet ovat sekajoukkueita.


Ilmakitaran MM-kisat Oulussa 26-28.8.

Tämä laji on taas sarjassamme suomalainen hulluus ylittää rajoja. Tänä vuonna vietetään kisojen 20-vuotisjuhlia. Ilmakitarakarsintoja pidetään ympäri maailmaa ja viime vuoden finaalissa japanilainen Nanami Nagura löi yhdysvaltalaiset, kanadalaiset, tanskalaiset, hollantilaiset, belgialaiset, taiwanilaiset ja englantilaiset kilpakumppaninsa. Huomionarvoista on, että vaikka kisat on suomalainen keksintö ja MM ratkotaan aina Oulussa, ei viime vuoden kuudentoista parhaan joukossa ollut yhtään suomalaista!