lauantai 14. maaliskuuta 2015

Neljä Ruusua Kuopion Puikkarissa 13.03.2015


Deja vu. Olen kokenut tämän ennenkin. Hetkinen, melkein tarkalleen vuosi sitten. Neljä Ruusua oli Puikkarissa viimeksi 15.3.2014, eli samassa paikassa 363 päivää sitten. Nyt oli vuorossa uuden Euforia –levyn julkkarikiertue.


Keikka lähti käyntiin Euforian viimeisellä biisillä Rakkauden erämaa. Aivan tolkuttoman hieno biisi ja paras mahdollinen avaus.



Setin alkuosa mentiin uuden levyn tahdeissa. Entuudestaan tuttu oli ainoastaan Sininen Sunnuntai. Hyvin potki muutkin Euforian kappaleet ja aiheuttivat toisen deja vu –tunteen. Bändi on palannut vahvasti 90-luvun konepopin juurille, mikä sopii meikäläiselle kuin nenä päähän. Neljä Ruusua on aina ollut sekoitus poppia ja rockia ja toimii parhaimmillaan eräänlaisena Suomen Depeche Modena. Ei ehkä niin monisävyinen mutta kuitenkin takuuvarman tasainen hittikone.



Kun alkulämpimät oli hypitty, tunnelma muuttui vakavammaksi. Veri veti yleisön perimmäisen asian äärelle enkä voi mitään, että aina tämän kappaleet herkistää. Silmäkulma kosteana lauloin yleisön mukana:

Sun hahmosi häilyy mun unissani
Sun kasvosi säilyy mun kuvissani
Sä annoit kaiken mitä janosin
Vannoit aamenen mut joit rakkauden

Hiljaa lasken seppeleen nukkuvan isäni arkun luo
En turhaan pelkää kuolemaa minutkin myöhemmin luoksesi tuo



Ilkka Alangolla on ilmiömäinen kyky vaihtaa tunnelmasta toiseen. Kun synkkä hautajaislaulu päättyi, verenpunaiset valot muuttuivat kirkkaisiin sävyihin, artisti laittoi aurinkolasit silmilleen ja piiskasi kansan hyppimään Poplaulajan vapaapäivä –tanssibiitin tahdissa. Maestro muutti maiseman hautajaisista riehakkaaseen kansanjuhlaan.



Keikan loppupuoli vedettiin tuttuja latuja. Kohokohtia mm. hitit Valuva taivas, Sun täytyy mennä, Elän vain kerran, Tie ajatuksiin ja Nuori ikäisekseen. ”Viimeisenä” soi Juppihippipunkkari. Hetki vedettiin happea, hakattiin käsiä ja odotettiin, kunnes Ruusut palasivat heittämään encoren. Yllättävää encoressa oli se, että neljästä biisistä kaksi oli uudelta levyltä. Kappalejärjestys oli seuraava: Esirippu, Valopilkku, Missä Vaan, Hunningolla




Joskus ennalta arvattavuus voi olla tylsää, mutta tämä ei päde Neljän Ruusun kohdalla. Bändi polkee omaa latuaan ja pistää bileet pystyyn ilta toisensa jälkeen. 




Puikkarin yleisö oli valtaosin 30+ ikäluokkaa ja kuopiolaisten lisäksi faneja taisi olla ainakin Lieksasta. Pari kaveria huuteli melkein joka biisin väliin: Soittakaa Juovuksissa Lieksassa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti