Vaimoni ehdotti sunnuntaina, että lähtisimme katsomaan Kuopion
Welhojen salibandymatsia. Tähän aikaan vuodesta on meineillään kuumat playoff -kahinat. Lippujen hinta ei päätä huimannut (10 € /8 € bonuskortilla),
joten ei muuta kuin menoksi.
Tapahtumapaikkana oleva Kuopiohalli on reippaan vartin
kävelymatkan päässä kotoamme. Siinä kävelymatkalla pohdimme, pelaako Welhot
pääsarjassa vai divarissa. Tuumin vaimolle, että eiköhän ne pääsarjassa pelaa. Ketähän
vastaan me pelataan? Ei mitään havaintoa. Lipunmyynnistä nappasin
ohjelmalehtisen josta selvisi, että kyseessä oli divarin nousukarsinta
pääsarjaan ja vastassa oli LaSB, eli Lammin Salibandy. Okei, nyt olimme
kartalla.
Kun matsi alkoi, katselin alussa hämmentyneenä kentälle.
Kuiskasin vaimolle niin hiljaa, ettei vieressä olijat kuulleet: Kumpi näistä on Welhot? Vaimo supatti,
että eiköhän ne ole nuo keltamustat. Keltamusta kun on Kuopion joukkueiden väri
niin jääkiekossa kuin jalkapallossakin. Arvaus osui oikeaan, kun ensimmäinen
maali syntyi viiden minuutin pelin jälkeen ja ”tuomittiin” Welhoille. Hei,
mehän johdetaan 1-0!
Ensimmäisessä erässä tuli pari jäähyä, joiden alkusyy meni
itseltä ohi. Kuuluttaja kertoi, että kyseessä oli estäminen tai mailaan
lyöminen. Okei, näillä mennään. Yritin katsoa peliä sillä silmällä, että saisin
kiinni rikkeistä. Ei onnistunut. Peli on pirun nopeaa ja tilanteet aaltoilivat
päästä päähän sillä vauhdilla, että suvantovaiheita ei ollut. Ensimmäisen erän
jälkeen tilanne oli Welhoille 2-0.
Kävimme vaimon kanssa hörppäämässä erätauolla kahvit. Sitten luonto kutsui. Paluumatkalla piipahdin lipunmyyjien luona ja kysäisi,
mikä tässä ottelusarjassa on tilanne. LaSB oli kuulemma voittanut ensimmäisen
pelin ja sarja oli katkolla. Kahdella voitolla pääsee playoffseissa jatkoon.
Eli olimme saapuneet juuri oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan. Welhojen kohtalo
riippui tästä pelistä. Palasin vaimon viereen istumaan ja kerroin
asiantuntevasti, mikä on tilanne. Samalla kerroin omakohtaisen kokemuksen
kauppaopiston ajoilta, kun olin liikuntatunnilla saanut sählypallosta poskeen
ja siihen tuli mustelma. Tarinan kerrottuani tunsi itseni äijäksi.
Toinen erä meni edelleen Welhojen tahdissa ja peli oli 4-0,
kun lähdettiin kolmanteen eli viimeiseen erään. Sitten alkoi tapahtua. Ensin lammilaiset
(vai lampilaiset?) kavensivat 4-1, sitten Welhot tekivät 5-1 maalin. Loppua
kohti vastustaja sai otteen pelistä ja meidän molarille lipsahti pari helpon
näköistä maalia. Kun peliä oli vajaa minuutti jäljellä, LaSB tuli jo maalin
päähän. Viimeinen minuutti oli kauheaa myllytystä, jossa pallo kävi
pahimmillaan kuopiolaisten ylärimassa mutta ei onneksi mennyt maaliin. Peli
päättyi Welhojen voittoon 5-4.
Draaman kaari oli täydellinen ja kotimatkalla mieli
korkealla. Kun Welhot voittivat vielä seuraavan, ratkaisevan pelin 2-3 ja
menivät jatkoon, jäi lisää jännättävää. Ensi sunnuntaina on taas kotiottelu
ja vastassa ykkösdivarin runkosarjavoittaja Steelers Hämeenlinnasta. Ei tätä
lajia ole pakko täysin ymmärtää, eikä edes olla hardcore fani. Livenä koettuna
peli on jotain sellaista, mikä imaisee katsojan positiivisella tavalla
mukaansa ja saa hikoilemaan jännityksestä. Ja tämän sanoo mies, jonka vaimo vei katsomaan salibandya.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti