maanantai 26. tammikuuta 2015

Tulin, näin, koisin



Uuden vuoden lupauksista on kohta kuukausi, ja usko alkaa yleisesti horjua. Vuoden alussa kuntosalit täyttyivät kuntoilijoista ja laihduttajista, joista suurin osa on jo heittänyt pyyhkeen kehään. Helvetillinen hikoilu ja raudan kanssa ährääminen ei vain nappaa. Lupaukset rikotaan ja sanat syödään herkkujen lisukkeena.

Tähän saumaan on hyvä iskeä. Kuntosaleja tuntuu olevan joka korttelissa, joten päätin itsekin perustaa kontusalin. Ideologia on erilainen ja mielestäni uraa uurtava. Jumppamasiinat, juoksumatot ja rauta ovat porttikiellossa. Sen sijaan satsaan elämän pieniin iloihin, rentoutumiseen, chillailuun, hölläilyyn ja löhöilyyn.

Saliin sijoitetaan sohvia, divaaneja, patjoja ja riippumattoja. 24/7 buffetpöytä takaa, ettei nälkä pääse yllättämään. Musiikki on mainstreamia: mm. Totoa, Remiä, Stingiä ja Club for Fivea. Taulutv:issä pyörii nonstoppina Frendejä, Pulmusia, Solsidania ja Salattuja Elämiä. Atmosfäärin on tarkoitus olla mahdollisimman stressitön ja huoleton. Kenenkään ei tarvitse tehdä mitään. Oot vaan ja oot onnellinen.

Sain jo muutaman kiinnostuneen sponsorin. Pikaruokaimperiumi, huonekaluliike sekä valtion alkoholimonopolia harjoittava vähittäismyymäläketju. Lisäksi salilla kuvataan pari tositv-sarjaa, jotka näytetään syksyllä kaupallisilla kanavilla: Rakas, sinusta tulee pullukka ja Suurin kurottaja. Ohjelmaan rekrytointi on alkanut ja hakijoita on tuhansia. Odotukset sekä osallistujien paino ovat korkealla.

Vaihdan alaa iloisin mielin. Jotain tällaista on tarvittu jo kauan tässä ylisuorittajien luvatussa maailmassa. Tulen levittämään hölläämisen ilosanomaa ja laskemaan työläisten verenpainetta. Ja luit alussa aivan oikein: Perustan Kontusalin. Idea tuli Taru Sormusten Herra –kirjasta: Kontu on Hobittien kotikylä jossa juhlitaan, nauretaan, syödään, juodaan ja lauletaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti