Tinasotamies

Kerrottiin tänään työkavereiden kanssa armeijajuttuja. Onhan noita tullut kerrottua täälläkin tarinoissa You’re in the army now ja Minkä värinen on kantapääsi. Karskia touhua. Ennen oli miehet rautaa ja sitä rataa. Kasarilla osa varusteista oli vielä melkein mallia Cajander eli harjoituksissa saatiin ampua toisen maailmansodan aikaisella maxim-konekiväärillä, pukeuduttiin sarkapukuun ja kannettiin manttelikääröä mukana. En ala näitä juttuja suomentamaan. Kyllä google tietää.

Tuli siinä mieleen, kun kaverit kertoivat armeijaan menosta, että olihan tuo itselläkin ikimuistoinen päivä. Jännitti niin pirusti eikä ollut oikein mitään tietoa, minne oli joutumassa. Vain joukko toistaan hurjempia legendoja ja juttuja, jotka oma kokemus osoitti myöhemmin aika paksuksi pajunköydeksi. Mutta mistäpä noita silloin olisi voinut tietää. Jotkut jutut olivat niin arveluttavia, että pajunköysi paljastui heti. Kuten isän kertoma kauhutarina armeijan lääkärintarkastuksesta. Isä väitti vakavalla naamalla, että hänen aikanaan kynsimätää ehkäistiin seuraavasti: Armeijan lekuri laittoi rokotuspiikin ukkovarpaan kynnen alle ja käski alokasta potkaisemaan seinään. Ei nyt sentään. En minä ihan kaikkea uskonut.

Matkustin Mikkelin Karkialammelle junalla. Istuin parin tunnin junamatkan jännityksestä jäykkänä ja seurasin vakavana, kun Pieksämäen asemalla junaan nousi pari sotapoliisia, jotka tarkastivat junavaunut. Tarkoitus oli lähinnä pitää huolta, etteivät uudet tulokkaat juoneet itseään liian känniin ensimmäisenä päivänä. Minä en ottanut mitään. Halusin olla pää selvänä, kun armeijan portit aukesivat.

Juuri ennen Mikkelin asemaa tutkin vielä putkikassini, että kaikki tarpeellinen oli tullut pakattua mukaan. Kun avasin kassin, ensimmäisenä silmiini osui riemunkirjava Brio-auto. Mitä helvettiä? Minulla oli lasten lelu varustekassissa! Tiesinhän minä, mistä se oli sinne joutunut. Olin nuori isä ja parivuotias poikani oli päättänyt pakata iskälle mukaan vähän ajanvietettä. Sain siis kotoa tuliaisiksi ison muovisen leikkiauton. Tunsin miten puna levisi kaulasta naamalle ja tuskanhiki pukkasi pintaan hetkessä. Ajatukset kiersivät kehää: Mitä sitten, jos perillä tehdään ensimmäiseksi laukkutarkastus? Joku kapiainen levittää tavarani pitkälle pöydälle kaikkien nähtäville ja nostaa esiin Brio-auton. Mitäs alokas meinasi tällä tehdä? Tänne ei tulla leikkimään!

Siinä mielentilassa en keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa, kuin laittaa auto junan penkin alle piiloon. Sinne se jäi, kun nousin junasta Mikkelin asemalla. Anteeksi poikani, tätä en ole kertonut ennen. Iskä ostaa sulle uuden kun käy kaupassa. Ai niin, sinähän olet jo melkein kolmekymppinen. Unohda koko juttu.