lauantai 11. lokakuuta 2014

Sain niin halvalla



Lehdessä oli huipputarjous: Kun leikkaan irti kupongin ja kiikutan sen lähikauppaan, pääsen osallistumaan matkalahjakortin arvontaan ja samalla saan puolen kilon kahvipaketin. Hulluhan minä olisin ollut, ellen olisi tarttunut tarjoukseen. Kun palasin kaupasta, minulla oli kaksi muovikassillista ruokatarpeita ostettuna sadalla eurolla plus se ilmainen kahvipaketti. Arvonta oli viime keväänä joten odotan edelleen, koska matkalahjakortti kolahtaa postiluukusta.

Vaimon mielestä tuo oli silkkaa hulluutta, mutta olin toista mieltä. Tarjousten perässä pitää juosta. Esim. muovisen urheilujuomapullon sain marketeilta ilmaiseksi. Piti vain ostaa ensin kuusi litraa kolajuomaa, joiden kylkiäisenä pullo tuli. Samalla reissulla kiersin myymälää toistakymmentä kertaa ja joka kierroksella kävin ottamassa maistiaisia juusto- ja leikkele-esittelystä. Viimeisellä kerralla esittelijä läpsäisi minua sormille. Mutta ei se mitään. Olin jo niin täynnä, ettei minulle suolakeksi valkohomejuustolla olisi enää uponnutkaan.

Kahvista on tullut niin kallista, että harvoin saa ilmaista kahvia. Kunnallis- ym. vaalien aika on poikkeus tähän sääntöön. Silloin voi torilla kulkea teltasta telttaan ja juoda persujen Pauligia, Keskustan mokkaa tai Vihreiden vihreää teetä. Hinnaksi jää vain raskaiden vaalijargonien kuuntelu. Kyllä kyllä, äänestän varmasti teitä. Totta kai. Ja vaalipäivänä käyn sitten kirjoittamassa Aku Ankan äänestyskuponkiin.

Suunnittelen päiväni huolella. Töiden jälkeen pitää ehtiä rautakauppaan katsomaan lehtipuhallinesittelyä, koska tarjolla on myös pullakahvit. Sieltä lähikauppaan, jossa on tarjouksessa Putin–juustoa. Sieltä seuraavaan lähikauppaan ostamaan samaa Putin–juustoa. Ja tätä rallia niin kauan, kunnes kaikki lähikaupat on koluttu ja ”Kaksi per talous” juustot haalittu takakonttiin. Sitten vielä kodinkoneliikkeeseen ostamaan kahdensadan litran pakastinta, koska juustot eivät sovi jääkaappiin ja ehtisivät vanheta, jos niitä ei pakasta. Juustoille tuli hintaa vaivaiset kaksikymmentä euroa plus kahdensadanviidenkymmenen euron pakastin.

Parisuhteemme on alkanut rakoilla. Taisi olla aika lailla paha virhe, kun annoin vaimolle syntymäpäivälahjaksi urheilujuomapullon, pari mustekynää (huoltoaseman logolla) sekä paketin Pirkka-kahvia. Sen jälkeen emme ole puhuneet. Ehkäpä puoliso leppyy, jos keksin jotain mukavampaa. Kävin sitten hautausmaalla keräämässä kukkia, mutta kimppuun unohtui jotain, joka pahensi tilannetta entisestään. Muistoasi kunnioittaen –kortti oli kuulemma kauheinta, mitä hän on koskaan saanut.

Olen yrittänyt päästä eroon tästä tarjousvimmasta, mutta aina välillä sitä retkahtaa. Vaimo on vielä jaksanut mukana mutta taitaa olla vain ajan kysymys, koska ero tulee. Nyt kun vaimo on viikonlopun matkalla, pakkomielteeni karkasi totaalisesti käsistä. Ajoin koko lauantain ympäri kaupunkia ja haalin kaiken, mitä tarjolla oli. Joka ikisen kytkykaupan ja kylkiäisen. Otin jopa pikavippiä ja tartuin Osta kolme, maksa kaksi –tarjoukseen. Nyt olen sitten taloudellisesti vararikossa ja henkisesti syvällä mariaanien haudassa. Kunhan puoliso palaa huomenna matkoilta, voi helvetti revetä valloilleen. En vain mitenkään keksi millä selittäisin, että meillä on kolme maastoautoa pihalla parkissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti