perjantai 26. syyskuuta 2014

Pertti



Syysflunssa iski kunnolla. Jäin pois töistä, makailin sängyssä ja katsoin telkkaria. Puolen päivän aikaan ovikello soi. Oli erittäin vastenmielistä kammeta itseään ylös mutta tein sen kuitenkin. Avasin ulko-oven ja sen takaa paljastui nuorimies, joka oli pukeutunut tummaan pukuun. Taas näitä, ajattelin mielessäni.
-         Saanko tulla kertomaan sinulle Pertistä? hän kysyi.
Vaikka kuulin, mitä hän sanoi, luulin kuulleeni väärin.
-         Haluat siis tulla kertomaan Jeesuksesta?
-         En vaan Pertistä. Saanko kertoa sinulle Pertistä?
-         En taida tuntea Perttiä, mumisin häkeltyneenä.
-         Ei se mitään. Ei Perttikään tuntenut sinua. Saanko tulla sisään?

Päästin hänet sisään. Mitäpä muuta olisin voinut tehdä. Pää kuumeen ja buranan turruttamana järkeni ei ollut ihan terävimmillään. Sitä paitsi jostain kumman syystä halusin kuulla, mitä miekkosella oli sanottavaa. Kuka ihmeen Pertti?
-         Keitätkö meille kahvia? Tulokas otti ohjat käsiinsä ja kysyi kysymyksen, jonka minun olisi pitänyt kysyä.
-         Toki, vastasin ja peittelin orastavaa ärtymystä. Hetken jo kaduin, että päästin tuntemattoman kotiini sen tarkemmin ajattelematta.

Kahvia odotellessa ohjasin kaverin olohuoneeseen ja istutin sohvalle. Itse asetuin yhden istuttavaan tv-tuoliin. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Kuului vain seinäkellon rytmikäs tikitys. Minua väsytti, hieman jo vitutti ja koko ajan enemmän kadutti. Voisin olla nyt sängyn pohjalla ja kääntää kylkeä. Sairastaa rauhassa sairauteni pois.

-         Pertti kuoli eilen. Muukalaisen avaus oli pysäyttävä ja sai aistini terästäytymään.
-         Olen pahoillani. Mutta en todellakaan tunne ketään Perttiä.
-         Kiitos. Ei Perttikään tuntenut sinua ja vaikka olisi tuntenutkin, hän ei olisi välittänyt sinusta pätkääkään.
-         Mitä…
-         Älä loukkaannu. Tässä ei ole mitään henkilökohtaista. Pertti oli vain sellainen ihminen, että hän ei välittänyt paljoakaan kanssaihmisistä. Voisi jopa sanoa, että hän eli järjestäytyneen yhteiskunnan ulkolaidalla. Yksin ja syrjäytyneenä.
-         Vai sillä lailla. Kahvi tuntuukin olevan valmista. Käyn hakemassa meille kupposet. Kermaa? Sokeria?
-         Ihan mustana kiitos.

Kun kaadoin keittiössä kahvit kuppiin mieleni valtasi vahva epäilys, että olohuoneessani istui hullu. Joku, joka oli unohtanut ottaa lääkkeet aamulla. Tai oli ottanut vääriä lääkkeitä. Avohoidon riemuvoitto. Nyt minun piti vain keksiä siisti uloskäynti tilanteesta niin, että kaverille jää hyvä mieli eikä hän palaa uudestaan. Ehkä voisin kuunnella hänen tarinansa, mikäli se ei kestä tuntikausia. Ehkä tässä Pertissä piili joku opetus. Ehkä olin vain totaalinen idiootti, kun menin avaamaan ovea.

-         Kahvi, ole hyvä.
-         Kiitos.
Siinä kuumaa kahvia jäähdytellessä minulla oli aikaa vaivihkaa mittailla miestä. Noin kaksvitonen, siisti kampaus, siisti musta puku, ei partaa, siistit kynnet. Hän oli hulluksi pelottavan siisti. Kenties psykopaatti? Massamurhaaja? Karistelin synkimmät ajatukset mielestäni.

-         Pertti kuoli eilen. Hän jäi auton alle Kalliossa. Oli ylittämässä suojatietä, kun mersu ilmestyi tyhjästä ja jyräsi Pertin yli. Kuolema tuli nopeasti ja varoittamatta. Pertti ei tuntenut kipua.
-         Lohdullista kuulla.
-         Pertti ei tosiaankaan välittänyt muista ihmisistä. Jos olisit tavannut hänet kadulla, hän ei olisi jäänyt mieleesi. Hän ei ottanut liftareita kyytiin, ei auttanut vanhuksia kadun yli, ei pysähtynyt kysymään kadulla makaavalta, onko jotain hätänä.
-         Jaa.
-         Pertti oli jopa tyly aika ajoin. Hän valitti kaupan kassalla vihannestiskin huonoutta, R-kioskilla jonottamista, elokuvateatterissa surkeaa tarjontaa. Hän soitteli palvelupuhelimiin ja reklamoi palvelun laadusta. Hän kirjoitti yleisönosastolle ja kommentoi linja-auto aikataulujen muutoksista, oli niitä vastaan. Hän oli aina muutoksia ja uudistuksia vastaan. Kun joku ränsistynyt autiotalo purettiin ja tilalle rakennettiin uusi, hän oli ensimmäisenä vertailemassa miten kaikki oli ennen paremmin. Miten kaikki entinen olisi pitänyt suojella ja säilyttää, eikä mitään uutta saanut enää rakentaa. Koska uusi oli rumaa paskaa.
-         Sellaistahan se on.

Huomasin kuuntelevani miestä lumoutuneena. Pertti kuulosti tutulta. Kun ihmiseltä, jonka on tuntenut kauan aikaa. Äidissäni oli hieman Perttiä, isässäni vielä enemmän. Setäni oli kuin Pertin kopio. Alakerran naapuri saattoi olla jopa sukua Pertille.

-         Pertin poismeno oli nopea ja ennalta arvaamaton. Hän ei kuollut meidän syntiemme vuoksi. Hän ei kuollut kenenkään vuoksi. Häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, jos joku muu olisi kuollut siinä onnettomuudessa. Sellainen Pertti oli.
-         Otatko lisää kahvia?
-         Ei kiitos. Tiesitkö muuten, että Pertti oli rikas?
-         En tiennyt.
-         Pertti saattoi olla jopa yksi Helsingin rikkaimmista miehistä. Hän säästi joka pennin ja rahanuudistuksen jälkeen joka sentin, joka jäi ylimääräistä. Hän keräsi niitä purkkeihin ja purnukoihin. Ei vienyt koskaan pankkiin, koska siellä rahat olisivat joutuneet kiertoon ja toisten ihmisten käsiin. Ajatus oli Pertille sietämätön. Hän halusi pitää kaiken keräämänsä itsellään, jakamatta mitään kellekään. Rahankerääjille ja joulupadoilla päivystäville hän vastasi tylysti ei.
-         Aika tylyä.

Äkkiä tarina katkesi ja vieras jäi hiljaa istumaan. Minä odotin tarinan jatkumista kahvikuppi käteen jähmettyneenä. Kun mitään ei tapahtunut, päätin hieman auttaa.
-         Sinä ilmeisesti tunsit Pertin hyvin?
-         En kovinkaan hyvin. Olin tekemisissä hänen kanssaan vain kaksi kertaa. Mutta me asuimme samassa kerrostalossa yli kymmenen vuotta.
-         Mitä tapahtui?
-         Ensimmäisellä kerralla, ennen kuin tiesin Pertistä sen enempää, kävin lainaamassa häneltä sokeria. Se oli semmoinen tavallinen seinänaapurivierailu. Minulla oli sokeri loppu ja hän lainasi sitä minulle.
-         Mutta sinähän taisit kertoa, ettei hän koskaan antanut mitään kenellekään.
-         Melkein aina. Toinen kerta sattui viime keväänä. Olin sairastellut koko talven ja viimein minulla todettiin syöpä, joka vaati leikkausta. Jouduin leikkausjonoon, joka oli kuukausien pituinen. Lääkäri varoitteli, että sairaus voisi kehittyä nopeasti. Minun kannatti harkita nopeampaa vaihtoehtoa yksityispuolelta. Mutta eihän minulla ollut sellaiseen varaa.
-         Oho. Oletko vielä päässyt leikkaukseen?
-         Minut leikattiin toukokuussa. Kasvain poistettiin, se oli hyvälaatuinen ja ennuste on lupaava. Minulla on luultavasti vielä monta elinvuotta jäljellä. Siitä saan kiittää Perttiä.
-         Miten?
-         Kun kävin keväällä lääkärissä, törmäsin Perttiin odotushuoneessa. Meidän piti tietenkin tervehtiä, naapureita kun ollaan. Perttiä ei olisi kiinnostanut keskustella mutta minulla oli tarve purkaa tuntojani. Niinpä kerroin hänelle diagnoosista ja siitä, miltä kaikki tuntuu. Perttiä asia ei tuntunut juuri kiinnostavan, luki lehteä samalla kun kuunteli puolella korvalla. Hän pahoitteli lyhyesti tilannettani mutta siinä kaikki. Olinpahan saanut purkaa sydäntä.

Tässä vaiheessa vilkaisin olohuoneen seinäkelloa. Kaverin tarina oli kestänyt tunnin ja siinä me istuimme kuin vanhat tutut. En minä enää voinut häntä pois ajaa, enkä halunnutkaan. Halusin kuulla, miten kaikki päättyy.

-         Viikko lääkärikäyntini jälkeen sain puhelinsoiton Leikkaus Oy:ltä. Minulle oli varattu tapaamisaika lääkärille. Ihmettelin asiaa mutta sain vastauksen, että kaikki on järjestetty. Minun tarvitsi vain saapua paikalle. Seuraavana päivänä menin sovittuun aikaa yksityiselle lääkäriasemalle jossa minulle kerrottiin, että voisin päästä syöpäleikkaukseen seuraavalla viikolla. Joku oli ollut heihin yhteydessä, kertonut tilanteeni ja tarjoutunut kustantamaan operaation. Tämä hyväntekijä ei halunnut nimeään julki. Riitti, että suostuisin. Totta kai minä suostuin.
-         Uskomatonta.
-         Leikkaus meni hyvin ja minulla on tosiaankin vielä elinvuosia edessä. Yritin käydä kiittämässä Perttiä, mutta hän ei ollut kotona. Hän ei ollut kotonaan koko kesällä. Sitten sain eilen kuulla, että Pertti jäi auton alle ylittäessään suojatietä ja kuoli välittömästi. En päässyt koskaan kiittämään häntä.
-         Oletko ihan varma, että se oli Pertti?
-         Hän oli lääkärin lisäksi ainoa, joka tiesi tilanteestani. Eivätkä terveyskeskuslääkärit kustanna potilaidensa leikkauksia yksityispuolella.

Olohuoneeseen tuli taas hiljaista. Mies nousi sohvasta, kiitti kahvista ja ajastani ja käveli eteiseen. Sitten hän avasi ulko-oven ja astui porraskäytävään. Siinä vaiheessa havahduin.
-         Miksi sinä kerroit tämän tarinan minulle? Kuka tämä Pertti oli?
-         Pertti oli minun naapurini. Ja minä kerron tämän tarinan kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan.
-         Miksi?
-         Onko sinun luonasi käyty kertomassa Jeesuksesta?
-         Totta kai. Joka ikinen vuosi.
-         Minä kerron Pertistä. Pertti ei ollut kukaan erityinen. Hän ei välittänyt kenestäkään, eikä kukaan jäänyt häntä kaipaamaan. Hän ei rakastanut ketään, eikä hän ollut rakastettu. Silti hän ei ollut musta eikä valkoinen. Hän oli harmaan sävyjä. Voit tehdä hyvän teon tänään ja jäädä auton alle huomenna. Ensimmäisen voit itse päättää, toiseen et voi mitenkään vaikuttaa. Kiitos ajastasi ja hyvää päivänjatkoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti