lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kun minulta melkein varastettiin polkupyörä



Kävimme eilen vaimon kanssa terassilla ja sillä reissulla ”unohdin” polkupyörän keskustaan. Aamulla muistin asian ja säikähdin. Ei muuta kun vaatteet päälle ja välittömästi hakemaan kulkuneuvoa. Pyörä jäi Anttilan viereen vilkkaimman kävelykadun varteen. On kesä, monenlaista kulkijaa ja perjantai yö. Odotusarvo pyörän löytymiselle ei ollut korkealla.

Kävelin keskustaan ja ennen kuin käännyin nurkalta, jonka taakse olin pyörän jättänyt, lietsoi mielessäni itseni raivoon. A: Pyörä on viety. B: Pyörä on rikottu. C: Pyörä on tuhrittu erinäisillä ulosteilla. Olin niin täynnä kiukkua että kihisin. Kun saisin varkaat/tihutyöntekijät kiinni, näyttäisin heille taivaanmerkit. Se olisi aivan varma.

Mutta kuinka ollakaan, nurkan takana odotti polkupyöräni nätisti siinä, mihin sen jätinkin. Tarkistin renkaat, niissä oli edelleen ilmaa eikä mihinkään ollut koskettu. Pyörä oli yön parkissa, eikä ketään kiinnostanut tehdä sille mitään. Kiukkuni hävisi ja tunsin pienen, omituisen pettymyksen. Olin niin varma, etten enää ajaisi Soliferillani. Olin kehittänyt jo aivan toisenlaisen tarinan tätä blogia varten mutta kaikki olikin turhaa. En voi laittaa tähän, miten ennen kaikki oli paremmin ja turvallisempaa. Miten ihmiset kunnioittivat toistensa omaisuutta, eikä tarvinnut pelätä. Että nykyään kaikki on huonommin eikä nykynuorilla ole mitään kunnioitusta toisia kohtaan.

En sitten kirjoita tähän tuollaista. Olen pettynyt.Mihinkään ei näköjään voi luottaa nykypäivänä. Ei edes vandaaleihin.




torstai 26. kesäkuuta 2014

Ostaisitko tältä mieheltä lomaosakkeen?



Parikymmentä vuotta sitten työtilanteeni oli niin epätoivoinen, että hain kaikkia mahdollisia töitä, mitä oli tarjolla. Niinpä huomasin sanomalehden avoimia työpaikkoja –palstalla, että Kuopioon oli tulossa rekrytointifirma etsimään myyntimiehiä. Tilaisuus järjestettiin hotellin koulutustilassa sunnuntaina ja minähän tartuin heti tilaisuuteen. Soitin ilmoituksessa olevaan numeroon, kehuin ja myin itseni ja sain kutsun haastatteluun.

Sunnuntaina puolilta päivin saavuin hotellille. Minut ohjattiin kabinettiin, jossa odotti jo parikymmentä muuta hakijaa. Istuin paikalleni ja jäin odottamaan. Viimein saliin saapui siististi pukeutunut pukumies joka ”kääri hihansa”, noin niin kuin kuvaannollisesti, ja aloitti päivän epistolan.

Esitys kesti kokonaista kaksi tuntia. Piirtoheittimelle heitettiin kalvoa kalvon perään. Firma oli tunnettu kaikkialla, lomaosakkeita oli ympäri maailmaa ja asiakkaita tulvi ovista ja ikkunoista. Firman myyntimiehet nostivat kovaa palkkaa, olivat alansa huippuja ja elivät leveästi. Rahaa tuli kuin rännistä. Pohjapalkkaa ei ollut mutta sitäkin muhkeammat provisiot. Riitti kun myi pari lomaosaketta per viikko. Helppoa kuin heinänteko. Miksi kukaan ei ollut kertonut tästä minulle aikaisemmin?

Toisella tunnilla lyötiin faktoja pöytään. Asiakastapaaminen kesti keskimäärin 3 – 5 tuntia. Tässä ajassa ihminen, jolla ei ennen tapaamista ollut mitään aikomusta ostaa itselleen parikymmentä tuhatta markkaa maksavaa lomaosaketta, piti käännyttää uskoon. Kymmenestä tapaamisesta noin pari-kolme johti kauppaan. Ei muuta kuin nimi paperiin ja kättä päälle. Hymyillään kun tavataan.

Mutta asia ei ollut vielä sillä selvä. Vuorokauden mietittyään joka neljäs ostaja tuli toisiin aatoksiin ja perui kaupat. Siihen heillä oli kuluttajasuojalain takaama oikeus. Seuraavana aamuna sai siis pelätä, piriseekö lankapuhelin (kännyköitä ei ollut) vai ei. Jos vuorokauden jälkeen ei tule perumista, oli asiakkaalla vielä pari viikkoa aikaa. Eli jälkiperuutuksia saattoi tulla myöhemminkin.

Tämän kaiken jälkeen minulla oli yksi elämäni vahvimpia tunteita, että olin täysin väärässä paikassa väärään aikaan. Tilaisuus oli järjestetty niin pirullisesti, ettei kabinetista päässyt lähtemään herättämättä huomiota. Meille tarjottiin kahvia ja välipalaa, joten olisi ollut todella noloa luovuttaa kesken. Niinpä pidin paikkani ja jäin odottamaan, mitä tuleman pitää.

Kun esitelmä päättyi, rekrytointifirman mies jakoi meidät ryhmiin ja ohjeisti varsinaista työhaastattelua varten. Haastattelijoita oli kolme ja haastattelut järjestettiin kabinetin vieressä olevissa huoneissa. Odotin vuoroani ja aikaisempi tunne voimistui ja voimistui. Ajattelin, että rekrytoija näkisi helposti otsaani ilmestyneen, syvän V-kirjaimen.

Mutta ei hän huomannut. Haastattelu käytiin hyvässä hengessä ja tuttuja polkuja pitkin. Mikä on koulutuksesi? Mitä olet tehnyt? Mitkä ovat tavoitteesi? Mitä ajattelet lomaosakkeista? Vastasin kohteliaasti mutta tunsin, että väsymys ja alhainen verensokeri veisivät voiton. Keskittymiseni herpaantui ja tajusin, että minun ei tarvitse pingottaa. Ei ollut mitään hävittävää. Sillä hetkellä haastattelija heitti sen klassisimman kysymyksen:
-         Miksi juuri sinut pitäisi valita tähän tehtävään?
Ennen kuin ehdin ajatella asiaan sen syvällisemmin, kuulin itseni sanovan hitaalla ja ripauksen kyllästyneellä äänellä:
-         Kuule, en todellakaan tiedä.
Näin jälkikäteen tiedän, että hiljaisuus kesti varmasti vain sekunteja, mutta aika tuntui iäisyydelle. Haastattelijan konseptit ja systeemi hajosi vastauksestani täysi. Hän ei sanonut mitään. Hypisteli ja järjesteli vain hetken papereitaan ja sai sitten sanottua:
-         Kiitos. Me soitamme sinulle.
Jostain syystä soittoa ei ole kuulunut.



keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kaikki messissä?



Onhan tämä pirun rankkaa, pakko tunnustaa. Valvominen vienyt rytmin sekaisin ja töissä väsyttää armottomasti. Päivät on aika tahmeita ja ajatus samea. Mutta aina illan tullen sitä virkistyy ja taas mennään. Kesä on hienoa aikaa.

Eikä kelit haittaa mitään, päinvastoin. Kylmä ilma on hyvä tekosyy nyhjöttää kotona sohvan pohjalla. Lähikaupasta mässyä ja limpparia, viikonloppuna hieman vahvempaa. Puolessa välissä mennään ja päivä päivältä on jännempää. Tästä kärsii kaikki muu, myös tämän blogin kirjoittaminen.

Tulosvedossa olen reippaasti plussan puolella. Mukavasti ovat pelit napsahtaneet kohdalleen. Ei tässä vielä päivätyötä kannata jättää, mutta lisäähän se mielenkiintoa kun pikkuvoitto kilahtaa tilille. Ai jai…

Perjantaina olisi ensimmäinen huilipäivä, kun MM-kisoissa on välipäivä. Tiedä vaikka saisi nukuttua kerrankin kunnolla ja kerättyä voimia. Lauantaina taas mennään. Futis on hieno asia. Go Uruguay!!

Runkosarjan viimeisellä kierroksella tulee kaksi peliä yhtä aikaa. Mikä neuvoksi? Ei hätää. Taustalla menee Argentiina - Nigeria matsi telkkarissa ja etualalla Bosnia-Herzegovina ryöpyttää Irania Yle Areenalla

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Isojalan jäljillä


Kaikki kai tuntevat Bigfootin. Amerikkalainen myyttinen olento, joka asuu metsissä, syö lihaa, näyttää gorillalta ja jota kukaan ei ole nähnyt. Satuin katsomaan Discovery channelin dokkarin Isojalan jäljillä ja olen myyty. Isojalka on olemassa.

Ohjelmassa joukko tutkijoita saapui maatilalle, jonka mailla Isojalat ovat asuneet jo parinkymmenen vuoden ajan. Ranchin isäntä kertoi ryhmälle, että Isojalat ruokailevat aina samassa paikassa, joten tästä olikin helppo lähteä suunnittelemaan bongausreissua erämaahan. Koska Isojalat liikkuvat öisin, myös tutkijaryhmä päätti lähteä metsään yöllä. Mukaan pakattiin otsalamppuja, yökiikareita, infrapunakameroita ja koiria. Edessä oli kaikkien aikojen Isojalka-yö.

Ensimmäisen tunnin aikana joukkio löysi villisian leukaluun. Asiantuntija kertoi, että Isojaloille villisika on helppo saalis ja luu todisti, että oltiin lähellä. Isojalat nukkuivat kuulemma pusikoissa. Maasto antoikin viitteitä siitä, että oltiin Bigfootien mailla. Nyt oli aika laittaa koirat töihin.

Seuraavalla hetkellä koirat villiintyivät ja tutkijat perässä. Kameraryhmään kuuluva nainen kysyi typerästi, eikö koirien reaktioon voi vaikuttaa jonkin muun eläimen läheisyys. Koirien omistaja tyrmäsi tämän toteamalla, että koirat ovat koulutettuja reagoimaan vain kädellisiin. Siitäs sai vääräuskoinen!

Kuvausryhmä haravoi metsää yökiikareilla ja koirat räkyttivät. Missään ei näkynyt yhtään ainutta elollista olentoa. Tutkijaryhmä ei tästä masentunut. Yksi miehistä, joka muistutti lippispäistä Isojalkaa, huusi metsään kutsuhuudon. Metsä vastasi välittömästi oudolla ulvaisulla. Mies totesi ensin, että kuulosti aivan minulta, mutta ääni oli varmaan Isojalan. Päätelmä johtui siitä, ettei ulvonta muistuttanut minkään eläimen ääntä.

Jahti päättyi, kun taivaalta alkoi ripeksimään vettä. Tutkijat totesivat olevansa vaarassa, koska salama voi iskeä helposti heidän elektronisiin laitteisiin. Ei muuta kun kamat kasaan ja mars autoille. Kaverit totesivat vielä lopputekstien pyöriessä, että reissu oli ollut hyvä ja antoi lisäuskoa, että he löytävät maatilan mailta Isojalka-populaation. Maltan tuskin odottaa seuraavaa jaksoa.

Iso jalanjäljillä

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannuksen kymmenen käskyvä



Näitä kun nouvatatte, ei oo mittää hättää mittumaarin aekaan:

  1. Elä nuku eläkä huku
  2. Elä sauno nuapurin emännän kanssa, jos out mies. Ja sama toesinpäen
  3. Elä örvellä seleväpäesten juhlissa. Huomijoi muut humalassa. Piä suu säpissä ja mölyt mahassa, vaekka kossu korvissa suhisis
  4. Elä käännistä moottoria saunakaljan jäläkeen. Elä pyöräile piä pyörryksissä. Elä juoksentele munasillas immeisten ilimoilla
  5. Elä vie toesen karahvia, koskenkorvoo, kaljoja eläkä kiljuja. Tulloo vuan nenä kippeeks ja mieli sekä silimä mustaks
  6. Elä ruppee remontoemaan kun muut naattii rannan raahasta. Elä käännistä moottorsahhaa eläkä ruohonleikkuria. Elä paakuta eläkä porroo.Työt seis, nyt on juhannus
  7. Elä räplää kännykköö. Laeta tapletti taskuun. Huastele iäneen vierustoverin kanssa
  8. Elä unoha syyvä hyvin. Rilloo aena kun mahollista. Muista tankata nestettä siännöllisin väliajoin
  9. Elä ruppee paenimaan nuapurin kanssa. Pelloo ennemminkin mustoo maijoo, seiskoo tae kontroo. Heittäkee mökkitikkoo. Varokee, ettei kukkaan sua tikkoo silimään
  10. Elä, elä, elä….aekamies. Mieti ensin.
                                                          HAUSKAA  JUHANNUSTA!


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Reissun päällä: Tallinnaan ja takaisin

Kirjoittelen pitkästä aikaa matkablogin. Käytiin nimittäin pitkästä aikaa reissussa. On siis jotain, mistä kirjoittaa.

Noin kuukausi sitten saimme vaimon kanssa idean, että irtaudutaan Kuopiosta viikonlopun ajaksi. Vertailujen jälkeen junaliput osoittautuivat halvimmaksi vaihtoehdoksi. Samalla säästyimme arpomiselta, kuka on kuski ja kuka voi vaihtaa vapaalle. Kun veturi nytkähti matkaan Kuopion asemalta, me nytkähdimme ravintolavaunuun.


Alkumatkalla ahdisti hieman, koska ravintolavaunun maksupääte ei hyväksynyt pankkikorttiani. Olenko unohtanut tunnusluvun? Eikö lomarahat olekaan tulleet tilille? Tilanne selvisi, kun sama ongelma jatkui muidenkin asiakkaiden kanssa. VR-myyjärouva otti tilanteen haltuun hurtilla huumorilla ja käänsi negatiivisen asian positiiviseksi. Hänen kommentit: ”Mitä saisi olla? Olutta? Jaa, olutta ja mennyttä.” ”Kouvolan jälkeen olen tässä yksin, joten lämmin ruoka saattaa kestää”. ”Otan sun pankkikortin pantiksi. Voit tulla vaikka tiskaamaan” saivat aikaan röhönauruja.

Yöpaikka buukattiin Scandic Simonkentästä. Respa pahoitteli, että meille ei ollut standard –huonetta saatavilla, vaan joutuisimme ottamaan ensimmäiseksi yöksi saunallisen huoneen. Sopiiko meille? Totta hitossa! Loppu peleissä sauna jäi korkkaamatta, mutta ajatuksena se tietenkin lämmitti. Ainakin mieltä.

Perjantai-ilta isolla kirkolla ja jalkapallon MM-kisat. Toimiva yhtälö. Vaimoni serkku toimi alkuasukasoppaana, kun suunnistimme Sport PubChelseaan Töölönlahdenkadulle. Ovella oli nimellinen kahden euron pääsymaksu, mutta se ei saanut meitä pysymään ulkopuolella. Paikka oli kohtuullisen täyteen pakattu. Nurkasta löytyi yksi pöytä, jonka valloitimme välittömästi. Nykyaikana on mukavaa, että sporttibaareissa on töllöttimiä vähän joka nurkassa. Näin kukaan ei ole sen ainoan teeveen edessä eikä katsojille tule katvealueita, mistä peliä ei näkisi.

Sport Pub Chelsea
 Illan pelinä oli neljän vuoden takainen MM-finaalipari Espanja ja Hollanti. Ennen matsia valitsimme suosikin puhtaasti tunteella ja intuitiolla. Päädyimme Hollantiin, koska Espanja on jo voittanut sekä MM- että EM-kultaa neljän vuoden sisällä. Alussa kävi kylmät, kun Espanja teki rangaistuspotkusta 1-0. Mutta sitten alkoi Hollanti-show, espanjan kannattajat hiljenivät ja huutosakki vaihtui. Hollantilaisfanit metelöivät, kun hallitsevat mestarit nuijittiin maanrakoon maalein 5-1. Peli oli täydellistä Arjen juhlaa: Arjen Robben teki Hollannille kaksi maalia. Huikea matsi, huikea tunnelma!

Yökerho Tiger, parvekkeelta kuvattuna

Yöunet jäivät lyhyeksi ja niitä säesti vastapäätä Yökerho Tigerin junnaava tanssimusa. Jos en olisi ollut lomalla, olisin hermostunut moisesta. Nyt en siis hermostunut. Lauantain aamusauna jäi väliin, kun hyppäsimme suoraan aamupalalta taksiin ja Länsiterminaaliin. Siitä laivalla rapakon yli päiväksi Tallinnaan.
Kuinka lintu muuttuu nisäkkääksi? Nämä lokit olivat jäniksenä laivassa.

Raitiovaunu 1 Kadriorgiin
Tallinnassa on tullut käytyä lukuisia kertoja, mutta aina sieltä löytyy jotain uutta katsottavaa. Tällä kertaa vuorossa oli Kadriorginpuisto ja palatsi. Kadriorgiin pääsee keskustasta kätevästi numero ykkösen raitiovaunulla. Ratikkalipun hinta on 1,60 €. Menomatkalla hyppäsimme ensimmäiseen vaunuun ja jäimme eurot kädessä seisomaan kuskin kopin eteen. Ovi oli suljettu, eikä kuljettaja tehnyt elettäkään myydäkseen lippua. Keskustelimme tilanteesta toisen suomalaisturistin kanssa ja totesimme, että ilmeisesti tämä on salajuoni. Kuski ei myy lippua ja seuraavalla asemalla kyytiin loikkaa tarkastajat, jotka veloittavat meiltä viisikymppiä tarkastusmaksua. Tarkastajia ei kuitenkaan kuulunut ja niinpä matkustimme pummilla perille asti.

Kadriorgin puiston perusti tsaari Pietari Suuri 300-vuotta sitten. Alueella on joutsenlampi, erilaisia istutuksia ja ulkoilualueita. Taidemuseo sijaitsee Kadriorgin barokkilinnassa, jonka Pietari Suuri rakennettu vaimolleen keisarinna Katariinalle  vuonna 1718. Museorouva käski minun jättää repun säilytykseen, etten vain saisi päähäni pistää arvoesineitä kapsäkkiin. Vaikuttavan näköinen paikka, suosittelen lämpimästi. Suuret salit olivat täynnä tauluja, patsaita ja taide-esineitä 1600-luvulta 1900-luvulle. Takapihan istutukset oli tehty monimutkaisiin symmetriseen muotoihin.


Alueella oli oravavaara. Emme tavanneet yhtään vaarallista oravaa.

Kadriorgin puistoa. Joutsenlampi


Kadriorgin palatsi. Sisällä sijaitsi taidemuseo

Aulassa vastaan tuli kopio Louvressa sijaitsevasta Milon Venuksesta

Suuren salin kattomaalaus




Huoneissa oli koristeellisia kaakeliuuneja

Erittäin miehekäs maljakko





Takapihan Ahti

Palatsin puutarha

Seinäkoriste. Tehty ilmeisesti meijerivoista

Tullessa raitiovaunun arvoitus ratkesi. Kuskin ovessa oli punainen luukku, johon raha laitettiin. Luukku kiinni, kuski otti maksun ja laittoi luukkuun tilalle matkaliput. Yksinkertaista! Emme varmasti olleet ensimmäiset turistit, jotka eivät heti ymmärtäneet systeemiä.



African Kitchenin luolasali

Ruokapaikaksi valitsimme vanhassa kaupungissa sijaitseva African Kitchenin. Paikka on aika syrjässä eikä houkuttele ulkonäöllä, mutta sisätila on sisustettu teemaan kuuluvasti ja tunnelma on hämyisen mukava. Istuimme ensin salissa, jossa pöydällinen suomalaisia nuoria naisia piti kohtuullisen kovaa ääntä. Sitten äkkäsimme takana olevan luolamaisen salin, joka oli maalattu lattiasta kattoon afrikkalaisilla teemoilla. Mikä rauha! Ehdimme juuri tilata ruuat, kun toinen seurueellinen suomalaisia nuoria naisia istuutui vieruspöytään. Päivän kävely, nälkä ja väsymys saivat kovaäänisen keskustelun kuulostamaan ”hieman” ärsyttävälle. Varsinkin nainen, joka kertoi asuneensa Australiassa, tuntui lisäävän äänensä volumea sitä mukaan, kun muu seurue yritti puhua hänen yli. Onneksi ruoka ja olut tulivat nopeasti ja annokset olivat hyviä. Hyvä ruoka, parempi mieli, niin kuin mainoksessa luvataan.


Alkuruoka + pääruoka + olut = 16 €. Suosittelen.


Loppu päivä meni perinteisesti vanhaa kaupunkia kierrellessä. DM-baarista ostimme mukaan DM-avaimenperän, DM-mukin ja DM-sormuksen. Olemmehan Depeche Mode –faneja. Parin tuopin jälkeen hevosajelukin tuntui hyvälle idealle eikä 25 euron hinta 20 minuutin matkasta tuntunut missään. Reissulle ei lähdetä säästämään, itketään rahan menoa sitten kotona.

Heppakyytiä vanhassa kaupungissa



Tuuli äityi illasta niin puuskaiseksi että päätimme matkata taksilla laivaterminaaliin. Matka ei ollut pitkän pitkä mutta ei ollut hintakaan: Kahdelta hengeltä Viru hotellista satamaan 4,40 €. Varo kuitenkin pimeitä takseja. Niiden taksat saattavat olla mitä tahansa.

Paluumatkalla laivalla oli bileet pystyssä. DJ:nä heiluva, tukevahko nuori mies soitti tunteella 70- ja 80-luvun diskoa ja movesit olivat sen mukaiset. Meillä ei tossu paljoa vippassut. Vaimon askelmittari näytti 15 kilometriä ja suurin osa tästä oli taivallettu mukulakivikaduilla. Jalat olivat aivan poikki. Laivassa oli mennen tullen polttariporukkaa, joilla bileet jatkuivat all day long. Kadehdittavaa nuoruutta.

Lauantaipäivän aikana tapasimme vaimon entisen koulukaverin, jonka hän oli nähnyt viimeksi 80-luvulla. Illalla tapasimme sitten minun luokkakaverin, jonka olin nähnyt viimeksi 80-luvulla. Hauskoja tapaamisia. Tuli jälkikäteen mieleen, että ystäviä jää liian helposti unholaan elämän varrella, eikä tule pidettyä yhteyksiä. Onneksi facebook on keksitty.



Toinen yö Scandicissa yövyttiin saunattomassa huoneessa. Sunnuntaina olisi aamusauna maistunut. Hotellin aamupalalla kiinnitimme vaimon kanssa huomioita pariin keski-ikäiseen naiseen, joiden keskustelu tarjoilupöydän ääressä kulki näin:
- Tässä ei ole tomaatteja. Mikä ihmeen aamupala se tällainen on? (tomaatit olivat hetkellisesti loppu. Tarjotin täytettiin melkein saman tien).
- Nuo balkan-makkarat ovat väärässä paikassa. Tässä on lappu balkanista, mutta ne ovat tuossa vieressä (tämän säesti pienempi rouva, joka oli selvästi jonkinlainen adjutantti ja myötäili toisen rouvan kiukkua).
- Juustot eivät irtoa toisistaan. Tosi hankalaa.
- Nämä nakit ovat liukkaita. Ei niistä saa otetta näillä ottimilla. Pitäisi olla iso haarukka.
- Niin pitäisi.

Kun lomalla ollaan tuolla menttaliteetilla liikkeellä, on aamupalapöydästäkin helppo löytää kymmenen virhettä. Toisaalta hymyilytti, toisaalta teki mieli kaataa se tomaattivati narisijoiden niskaan. En tehnyt kumpaakaan.

Paluumatkalla junassa jäi mieleen tarina, jonka kakskymppinen mies kertoi kaverilleen. Se meni näin:

- Pate (nimi muutettu) oli ottanut viime perjantaina kunnon kännit ja soittanut yöllä pomolleen. Kaveri haukkui pomon puhelimessa ja sanoi että hän v****u ottaa lopputilin. Sitten aamulla Pate muisti puhelinsoiton, pirautti pomolle ja pyyteli nöyrästi anteeksi. Kyseli, että onko kaikki ok ja ei hän tarkoittanut. Pomo oli tuumannut että sattuuhan näitä, ei mitään hätää.Samaisena lauantaina Pate oli alkanut loiventelemaan, mennyt baariin ja taas aamuyöstä soittanut pomolle. Haukkui tämän pystyy, haistatteli ja otti lopputilin. Sunnuntaina Pate ei muistanut puhelua ennen kuin pomo soitti ja muistutti viimeöisestä. Pomo oli vähän näreissään ja tokaisi: Ootko sinä nyt tulossa maanantaina töihin vai et?

Reissulla kannattaa pitää silmät ja korvat auki.


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Den glider in!!!



Huomenna sitten lapa jäähän Kroatia ja nimi lehteen. Kun Brasilia laukoo ylämummoon niin täällä soi den glider in. Argentiina antaa passia verkolle ja iskulyöntejä kenttään. Siinä on Bosnia, ja miksei myös Hertsegovina, helisemässä.

Jos ei Kreikkaa muu auta niin sitten otetaan haava, etteivät kaverit pala pesille. Meksikon mahikset ovat hole in onessa, mutta aika mahdottomalle tuntuu. Ranskan kämmenlyönti on vahva, mutta Saksan rystylyönti sekä ykkössyötöt purevat ehkä paremmin. Jos Italia pussittaa kolmosen sisään ja hoitaa vielä vapaaheitot, niin kaverit ovat pitkällä. Iranin pitäisi laittaa kivi pesään vaikka kierre ei välttämättä irtoa yhtä hyvin kuin vastustajilta.

Usan toivo lepää puhtaasti siinä, että he onnistuvat ensimmäisessä erässä antamaan tyrmäysiskun vihulaisen leukaan, niin ettei tämä nouse enää kanveesista. Mutta Portugalilla ei ole lasileukaa ja heidän laukaukset ampumapaikalla osuvat usein keskelle. Eikä varapatruunoita tarvita. Mene tiedä. Hollanti voi luistella viimeisessä kaarteessa Espanjalta karkuun, mikäli nämä ovat liikkeellä yhden pysähdyksen taktiikalla.

Algerialle taitaa tulla ajolähtö ja vuoropari vaihtuu. Japani tarvitsee pari ipponin tasoista suoritusta, jotta playoffsit edes hieman häämöttäisivät. Englannilla on aina sama ongelma: Jos tikka kimpoaa häränsilmästä on turha itkeä, kun kaveri heittää tripla kakskymppisen. Uruguay nostaa rimaa hyppy hypyltä. Putoaako rima vai tuleeko maailmanennätys?

Onhan tämä jännää. Ennen kisojen alkua ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Fanit ovat haltioissaan eikä sähköä puutu ilmasta. Tunnelma on käsin kosketeltava. Samba soi, marssi raikaa, Vuvuzelat ulvovat ja kansallislaulut kajahtavat. Mikään ei voi kansoja yhdistää enemmän kuin tämä. Pitkä odotus on ohi, katsomot täyttyvät, tuomari puhaltaa pilliin ja puoliajalla myyntikojusta saa kahvia ja pullaa. Ja tietenkin grillimakkaraa sekä trippimehua.

Kuka eukonkantokisan lopulta voittaa? Se jää nähtäväksi. Tässä on koko kesä kuumaa kisakiimaa ja pelaajat punnitaan neuvolan vaa’alla. Jos et pidä kuumuudesta, tule pois keittiöstä. Paras mies voittakoon eikä hoppee oo häppee. Edessä on fantastinen kuukausi ja nämä veljet tulevat tekemään kaikkensa, että poika tulee kotiin. Sillä vain voitto merkitsee, toisella puoliajalla peli kääntyy ja vastustaja tulee lujaa päälle. Jos puolustus pitää, pallo pomppii, tolpat ovat maalivahdin parhaat ystävät ja tuomarit ovat puolueellisia, kaikki on mahdollista. 

Mutta kaikesta huolimatta pitää muistaa kunnioittaa vastustajaa. Altavastaajalla ei ole mitään menetettävää. Tämä on once in a lifetime situation ja se, jolla on momentum, vie peliä. Joukkue on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki. Yksi mies ei sotaa kaipaa, yksi pääsky ei kesää tee eikä yksikään puu kasva taivaisiin. Sillä se parhaiten nauraa, joka nauraa paremmin kuin toiseksi paras.

Koemme yllätysvoittoja, romahtamisia, taktiikan riemuvoittoja ja selkärangan katkeamisia. Lopussa kiitos seisoo, oikeus voittaa, torilla tavataan ja nyt grillataan. Taivas varjele mitä sieltä tulee.



sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestari on....



Tämä blogi sisältää juonipaljatuksen: Tulen kertomaan, mikä maa voittaa tämän vuoden jalkapallon MM-kisat. Ennustus pohjautuu puhtaasti kisojen historiasta kumpuaviin faktoihin. Näin se menee.

Vuosi 1982 oli käänteentekevä jalkapallon MM-kisoissa. Voiton vei Italia, ja sen jälkeen historia alkoi toistamaan itseään.

1986 mestari oli Argentiina, aivan kuten neljä vuotta ennen Italian mestaruutta vuonna 1978.

1990 mestari oli Saksa, aivan kuten kahdeksan vuotta ennen Italian mestaruutta vuonna 1974

1994 mestari oli Brasilia ja vuonna 1970 mestari oli…. Aivan oikein: Brasilia

1998 mestaruuden vei ensimmäisen kerran Ranska omissa kotikisoissaan. 1966 mestaruuden vei ensimmäisen kerran Englanti omissa kotikisoissaan.

2002 mestaruuden vei Brasilia. Aivan kuten vuonna 1962.

Sitten tuleekin ryppy logiikkaan. 2006 mestaruuden otti Italia, kun taas 1958 mestari oli Brasilia. Tämä ei nyt sovi tähän teoriaan, mutta menköön se tilastotappiona.

2010 mestaruuden otti ensimmäistä kertaa Espanja. Löyhän loogisesti ajateltuna vuoden 1954 mestari Saksa oli samassa tilanteessa. Se voitti kautta aikojen ensimmäisen mestaruutensa Sveitsin kisoissa.

Ja nyt tullaankin sitten tämän vuoden kisoihin ja rumpujen pärinää. Mestari vuonna 2014 on………….Uruguay!!

Ja tämä ennustus pohjaa edelleen historialliseen faktaan. Tänä vuonna kisat pidetään Brasiliassa, aivan kuten vuonna 1950. Yksikään eurooppalainen joukkue ei ole voittanut mestaruutta Amerikan mantereella, eikä voita nytkään. Vuoden 1950 loppuottelussa Brasiliassa kohtasivat Uruguay ja Brasilia, ja Uruguay otti mestaruuden maalein 2-1. Tämän jälkeen Uruguay ei ole mestaruuksilla juhlinut.

Kisat Vuosiluku/mestari

            -> 1982:  Italia  ->

1978: Argentiina   -> 1986: Argentiina
1974: Saksa           ->  1990: Saksa
1970: Brasilia        -> 1994:  Brasilia
1966: Englanti       -> 1998:  Ranska
1962:  Brasilia       -> 2002:  Brasilia
1958:  Brasilia       -> 2006:  Italia
1954:  Saksa          -> 2010:  Espanja
1950: Uruguay      -> 2014:  ?
            

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Menkää ulos!

Menkää ulos hyvät ihmiset, siellä on kesä! Älkää istuko sisällä lukemassa blogeja, vaan ottakaa aurinkoa. Mitä minä teen täällä sisällä blogia päivittämässä? Hyvä kysymys....

Olen vierivä kivi. Ainakin omasta mielestäni.

Tämä pilvi näytti Abraham Lincolnille juuri ennen kuin sain otettua siitä kuva.

Väinölänniemen terassi. Suosittelen.

Oltiin tänään vaimon kanssa sävy sävyyn.

Kuopion Väinölänniemen hellettä. Yllättävän vähän porukkaa. Ei haitannut yhtään.

Väinölänniemen terassi.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Maailmanloppu alkaa huomenna




Aika ajoin tulee mietiskeltyä syvällisempiä. Kuten maailmanloppua. Joskus nuorempana ajatus oli hyvinkin pinnalla ja konkreettinen, kun kaksi supervaltaa miekkaili sanoilla ja uhkasivat tuhota toisensa ydinaseilla. Silloisella ohjusarsenaalilla se olisi onnistunut helposti. Pommeja riitti tuhoamaan viisi maapalloa.

Kun Irak hyökkäsi Kuwaitiin ja miehitti sen elokuussa 1990, seurasin uutisia ja ajatus nousi jälleen pintaan. Yhdysvallat liittolaisineen ottivat yhteen Saddamin armeijan ja taistelut olivat ohi yllättävän nopeasti. Maailman ei loppunutkaan, Sillä kertaa.


Sotien tilalle maailmanlopun merkeiksi ovat nousseet luonnon ja talouden hälytysmerkit. Ilmasto muuttuu, sen on varmaan huomannut jo jokainen, eikä paluuta entiseen taida enää olla. Napajäätiköt sulavat, merenpinta nousee ja uhkaa hukuttaa alleen suuria rannikkoalueita. Päiväntasaajan seutu kuumenee ja aavikoituu. Ihminen parturoi sademetsiä kiihtyvällä tahdilla ja maaperä köyhtyy.

Katsokaa vaikka dokumenttielokuva Ei pelkkää hunajaa. Kiinassa on jo suuria alueita, joilta mehiläiset ovat kuolleet sukupuuttoon. Aivan oikein: sukupuuttoon. Koska mehiläisiä ei niin vain saada takaisin, kukkien pölytyksen suorittaa ihminen. Tuhannet maatyöläiset kiipeilevät hedelmäpuissa ja tupsuttavat pussitettua siitepölyä kukinnoille. Dokumentti ei kertonut, miten tehokasta tämä on, mutta mehiläistä ihminen ei taatusti pysty korvaamaan. Kukat eivät pölyty, kasvit eivät kanna siemeniä ja kuolevat pois ilman uutta kasvustoa. Pelottavia kuvia.

Taloudessa ahneus saavutti jonkinlaisen huipun viime vuosikymmenellä ja suuri kupla puhkesi. Täysin absurdille järjestelmälle, jossa rahaa luodaan tyhjästä, on ensimmäistä kertaa tullut realiteetin rajat vastaan. Jos osakkeiden ja johdannaisten yksi ratkaisevin osatekijä on puhdas usko niiden arvon kohoamiseen, miten käy kun usko horjuu? Tai usko loppuu? Miten käy bitcoinseille, jotka ovat bittiavaruuteen luotua ilmarahaa? Miten käy taloudelle, jossa konkreettinen työnteko on alempi arvoisten heiniä ja aatelisto spekuloi talonpoikien asuntolainoilla? Ei kai tämäkään kestä ikuisesti, niin kuin ei mikään tässä maailmassa.

Jos noiden kaikkien uhkakuvien jälkeen jaksoin vielä ministi uskoa, että meillä on toivoa, tuli viimeinen isku. Tämän uutisen jälkeen tiedän, että olemme lopun alussa eikä paluuta ole. Maailma sellaisena, kuin olemme sen tunteneet, on tullut tiensä päähän. Kapitalismi luhistuu ja länsimainen sivilisaatio kokee oman jääkautensa. Me olemme tuomittuja, mutta me emme ole yksin. Tuho lähtee Suomesta ja leviää ensin Eu-alueelle ja siitä koko maailmaa.



Mikä on vienyt toivoni ja saanut minut näin synkkiin tunnelmiin? Uutinen on tämä: TV 5:llä alkaa huomenna uusi realitysarja Tauski – Afrikan tähti. Sarjaa puffataan näin:

”Dokumentissa seurataan Tauski Peltosen elämää ja häävalmisteluja Gambiassa. Tunnettu iskelmätähti asuu vuokraamassaan linnassa ja etsii kuumeisesti sopivaa hääpaikkaa, jossa voi solmia avioliiton kauniin 21-vuotiaan Saffiatoun kanssa. Myös morsiamen perheen tapaaminen jännittää, sillä tuleva vaimo kuuluu hyvin uskonnolliseen muslimisukuun ja Tauskin on ensin saatava morsiamen isältä lupa avioliittoon. Tauski on ollut maan listaykkönen monta kuukautta ja neuvottelee Sinä vain -hittibiisin levyttämisestä englanniksi. Saako Tauski luvan avioitumiseen rakkaansa kanssa, ja minkälaisia yllätyksiä afrikkalainen hääseremonia tuokaan mukanaan?”

Teitä on varoitettu: Maailmanloppu on täällä ja se alkaa huomenna.