lauantai 31. toukokuuta 2014

Kissa tuli taloon



Meillä on kissa hoidossa viikonlopun ajan. Elämä muuttui täysin. Koiraihmiselle silmiinpistävin ero on siinä, että koiralle laitetaan oma paikka ja se mukautuu ja alistuu olosuhteisiin. Kissan osalta taas talon säännöt menevät uusiksi ja ympäristön pitää mukautua kissan toimintaan.

Nyt ollaan sitten ovet ja ikkunat suljettuna, ettei vieras karkaa ulos. Jos itse lähtee ulos pitää seurata, ettei kissa livahda oven raosta pihalle. Ja kun tulee sisälle pitää koputella ja huhuilla, että joku sisällä olija pitää kissan pois ovensuulta.

Kissalle laitettiin ruokakuppi pakastimen päälle. Siellä se käy syömässä kun on nälkä. Teepä sama koiran kanssa: Meidän koira syö kaiken, mitä annetaan ja mitä lattialta löytyy. Laita sille ruokakuppiin evästä niin hetki ja astia on tyhjä. Jos täyttäisin sitä periaatteella ”syö sitten kun nälättää”, poloinen vetäisi itsensä ähkyyn. Ei mitään itsekontrollia.

Mutta ei tämä ole mikään valitusvirsi vaan pelkkiä luontohavaintoja. Kyllä tässä yhden viikonlopun jaksaa kissan ehdoilla helposti. Ja miksei pidempäänkin. Kaikkeen tottuu, kuten kävi kreikankilpikonnankin kanssa.

Kissa toi uudet säännöt taloon: Kissanhiekka on WC:ssä. Tavallisestihan me miehet toimitaan juuri päinvastoin...

perjantai 30. toukokuuta 2014

Pave Maijanen kysyy, Kunnegut vastaa



Kuka on Kunnegut? Mikä hän on miehiään? Mikä häntä ihastuttaa? Mikä häntä vihastuttaa? Mitä hän rakastaa? Mikä sydäntä pakastaa?

No niin, asiaan. Päätin raottaa hieman salaisuuden verhoa ja pyysin avuksi vanhan tuttavani Maijasen Paven. Pave lupasi tehdä syväluotaavan haastattelun ja minä lupasin vastata kysymyksiin rehellisesti. Eli ei muuta kun anna palaa Pave!

P: Jos kirjoittaisin sulle pienen kirjeen ja veisin sen laatikkoon. Avaisitko sen ja lukisitko loppuun, lukisitko loppuun?

K: Kirjeen? Tuota, eks sä käytä sähköpostia? Tai onhan sulla kännykkä? Lähetä mielummin tekstiviesti jos on asiaa. Kirjeet on vähän last season, You know.

P: Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen, o-o-o-o?

K: Nyt en ihan pysy perässä. Minkä kaipauksen?

P: Olisitko valmis mut kohtaamaan?

K: Tässähän me ollaan. Olen valmis, ei kai tuota enää tarvitse kysyä. Kysy jotain fiksumpaa.

P: Tulisitko asemalle mua vastaan, tulisitko vastaan?

K: Mähän tulin. Olin Rissalan lentokentällä vastassa kun tulit Helsinki-Kuopio reittilennolla. Etkö muka muista? Tarjotaanko Finnairin kotimaanlennoilla alkoholia?

P: Lähtisitkö silloin kanssani järvelle?

K: Kalalleko meinaat? Mikäpäs siinä. En olekaan käynyt kalastamassa sitten poikavuosien. Mitäs sä käytät? Virveliä? Vai ootko perhomiehiä? Ai niin, sunhan se piti kysellä eikä minun. Sori.

P: Sulle sukeltaisin helmen valkean

K: Miks? Ja mistäpä luulet löytäväs valkean helmen Kallavedestä? Ei nimittäin ole Raakkuja eli niitä helmisimpukoita Savon järvissä. Eikä sun tartte mulle mitään sukeltaa. Kalallehan me oltiin menossa.

P: Istuisitko kanssani keskipenkille?

K: Keskipenkille? Aika epämukavaa perämoottoriveneessä, jos kaksi raavasta miestä istuu rinnakkain keskellä venettä. Sovitaan mieluummin niin, että minä istun takana ja ajan venettä ja sinä voit sitten istua keskipenkillä tai keulassa miten lystäät.

P: Vastaisitko hellään suudelmaan?

K: Mitä helvettiä? Mullekko sä puhut? Nyt Pave tehdään yksi asia selväksi: Mä olen hetero. Ei sillä, että olisi mitään homoja vastaan. Mulla on myös homoystäviä mutta raja menee tässä. Miehen kanssa en ala imuttelemaan. Ei millään pahalla.

P: Tunnetko sä kuinka syksy lähenee?

K: Vähän aikaista puhua syksystä, kun kesä vasta ovella. Kai se syksykin sieltä tulee, mutta nautitaan nyt kuitenkin tulevasta kesästä ensin.

P: Huomaatko sä ilman viilenneen?

K: Kieltämättä ollu huonot kelit tällä viikolla. Ilmat viileni viime viikosta dramaattisesti. Vielä lauantaina tuli otettua Vänärillä aurinkoa hellelukemissa ja nyt mittari huitelee alle kymmenessä asteessa.

P: Näetkö sä linnut jotka lentää kauas pois?

K: Pois? Ei ne poispäin lennä. Nehän vasta muutti takaisin Suomeen talven jälkeen. Mitä lintuja sä tarkoita? Minne pois?

P: Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen, o-o-o-o?

K. Taas sä jauhat tota samaa. Minkä kaipauksen? Ja mitä hittoa sä nikottelet tuota o-o-o-o? Tämä haastattelu on jotenkin hämärä.

P: Olisitko valmis mut kohtaamaan?

K: Pave, mä sanoin jo sulle että jätetään nuo jutut. Mä olen hetero. Ja vaikken olisi hetero, niin olen varattu. Mulla on vaimo. Tai siis, jos en olis hetero, mulla ei varmaan olisi vaimoa. Koska hän on nainen ja hetero, eikä olis mun kanssa jos mä olisin homo. Mitä ihmettä mä selitän? Sun kysymykset on niin syvältä, että mä menin ihan sekaisin.

P: Tulisitko asemalle mua vastaan, tulisitko vastaan?

K: Voit olla varma, etten tule enää. Pave, Tämän piti olla syvällinen haastattelu joka avaa mun sielunmaisemaa. Ainoa, mitä tämän haastattelun aikana on tullut selväksi on se, että mä olen HETERO.

P: La-la-la-la-laa-laa, uu-uu-vii-ii

K: Ei jumalauta. Mitä sä oikein lallattelet? Mitä tää on? Onko tämä jokin piilokamerablogi? Kuka tämän on järjestänyt? Nyt kokoa ittes Pave ja ole mies! Jätkällä luistaa hihna ihan urakalla. Onko sulla oikeasti kaikki Muumit laaksossa?

P: Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen, o-o-o-o?

K: Kysyt kolmannen kerran. Mä en vastaa tähän. Mä EN vastaa tähän.

P: Olisitko valmis mut kohtaamaan?

K: Musta alkaa tuntua, että nyt sä Pave voit pikkuhiljaa painua ****n täältä. Lähdet nyt, kun ehdit vielä hyvän sään aikana.

P: Tulisitko asemalle mua vastaan, tulisitko vastaan?

K: Nyt Pave oikeesti: Suksi.......

(Pave Maijasen vuorosanat kappaleesta: Lähtisitkö?)


torstai 29. toukokuuta 2014

Perennamyyjän painajainen



Kerroin tarinassa kilo nauloja kokemuksistani rautakauppa-alalta. Samaisella työnantajalla oli myös taimimyymälä. Kesäisin meillä myyjillä oli kiertävä vuoro hoitaa kukkien ja puuntaimien myyntiä. Taimimyymälä sijaitsi hieman syrjässä aidatulla alueella, eikä homma ollut turhan stressaavaa. Olikin mukava päästä aina välillä viikoksi vähän leppoisampaan duuniin rautakaupan kiihkeästä sykkeestä.

Minun viikkovuorolleni sattui pari helteistä päivää. Ihmisten kesälomat olivat alkaneet ja mökkiläiset hakivat uutta istutettavaa. Mutta kun kelit kävivät oikein lämpimäksi, taimimyymälä hiljeni ja ihmiset jäivät rannoille. Niin kävi sinäkin päivänä.

Myymälä oli käytännössä neliön muotoiseksi aidattu, 30 x 30 metriä kokoinen takapiha. Kasvit järjestettiin eri kategorioihin niin, että hedelmäpuut olivat yhdessä nurkassa, koristepuut toisessa, koristepensaat seuraavassa jne. Myymälän käytävä oli sepeliä ja polku kierteli symmetrisesti kaikkien osastojen läpi. Siinä minä sitten päivystin vuorollani, kun aurinko alkoi porottamaan, eikä asiakkaan asiakasta käynyt koko aamupäivän aikana.

Puoliltapäivin laitoin myymälän hetkeksi kiinni (portti lukkoon) ja kävin grillillä syömässä. Kun palasin, lämpömittari oli kivunnut jo hellelukemiin ja ruokailu aiheutti armottoman väsymyksen. Katselin taimimyymälän ympäristöä ja tyhjää asiakasparkkipaikkaa. Ei sitten ketään. Ei ristinsielua. Totesin, että oli turvallinen hetki ottaa vähän rennommin.

Kannoin taitettavan puutarhatuolin alueen takimmaiseen nurkkaan, heitin hiostavan, lyhythihaisen kauluspaidan pois ja otin mukavan asennon tuolissa. Vatsa täynnä lämpimässä auringonpaisteessa. Ja joku hullu maksoi tästä vielä palkkaa! Näissä ajatuksissa vaivuin päiväunille.

En muista, kauanko aikaa kului, mutta herätys oli omituinen. Kuten joskus päiväunien jälkeen, hetkeen en hahmottanut, missä olin. Ennen nukahtamista vedin lippiksen lipan kasvojeni suojaksi, joten näkökenttä oli rajallinen ja hämärä. Kuuloaistini sen sijaan pelasi hyvin ja tajusin, että minun ympärilläni liikutaan. Ja paljon. Kaikkialta kuului askelten aiheuttamaa sepelin rapinaa.

Asia selvisi, kun otin lippiksen pois silmiltä ja nousi vieterinä pystyyn. Myymäläalueella rapisteli menemään joukko eläkeläisiä. Kun sanon joukko, tarkoitan semmoista neljää- viittäkymmentä henkeä. Koko taimimyymälän piha oli kansoitettu. Seniori-ihmiset taapersivat rauhallisesti kasvien lomassa ja puhuivat hiljaisella, rauhallisella äänellä. Muutama heistä käveli juuri ohitseni ja katsoi vähän kummissaan. Katse kysyi: Kukas sinä olet ja missä tämän paikan myyjä on?

Naamani punoitti varmaan enemmän kuin auringonotto olisi antanut olettaa. Siinä minä seisoin: hikisenä, ilman paitaa, lippis päässä, univettä suupielessä ja näytin idiootilta. Ryhdistäydyin, napitin paidan päälleni, pyyhin suuni ja esittelin itseni lähimpänä oleville asiakkaille. Kyselin mitä saisi olla. Sitten opastin, mistä kukkapenkkiin sopivat perennat löytyvät ja sitä rataa seuraavaa asiakasta. Kukaan ei kysellyt mitään enkä saanut koskaan tietää, kauanko tuo bussilastillinen naapuripitäjän veteraaneja oli ehtinyt taimien lomassa hiippailla, ennen kuin aurinkoa ottava myyjä oli palannut untenmailta työtehtäviinsä. Onneksi kukaan ei valittanut työnantajalle.


tiistai 27. toukokuuta 2014

Kolibrit Suomen kesäyössä


Menkääpä alkukesänä ennen keskiyötä kukkivien sireenipuskien luokse, mielellään vielä järven rannalle. Pian alkaa tapahtua kummia. Sireeninkukalle ilmestyy pienen kolibrilinnun kokoinen hyönteinen, jonka siivet pitävät surisevaa ääntä. Olento ei laskeudu kukalle, vaan työntää pitkän imukärsän kukan sisään ja imee mettä lennosta. Tämä hyönteinen on kiitäjä.

Kiitäjä on isokokoinen perhonen. Sillä on paksu, virtaviivainen ruumis ja suipohkot siivet. Eri kiitäjälajeja on tavattu Suomessa 18, maailmalla 1200. Jälleen kerran pohjoinen sijainti tekee meistä hieman luontoköyhempiä mutta ei anneta sen haitata. Kyllä noissa muutamissakin lajeissa on näkemistä ja kokemista.

Horsmakiitäjä

Minun kokemus kiitäjistä on jo kolmenkymmenen vuoden takaa joten voi olla, ettei kaikki tietoni ole enää ajan tasalla. Äsken ilmestyi nimittäin artikkeli jossa kerrottiin, että Suomen päiväperhoset ovat kymmenessä vuodessa levittäytyneet keskimäärin 60 kilometriä pohjoisemmaksi. Syy on ilmeinen: ilmastonmuuton. Ja mitä päiväperhoset edellä, sitä yöperhoset perässä. Kiitäjät lentävät pääasiassa hämärä- ja yöaikaan, eikä niitä juurikaan näe päivällä. Tällöin perhonen lepää suojaisassa paikassa puunrungolla, luolissa, rakennusten räystäiden alla jne.

Matarakiitäjä

80-luvun alussa pyydystin aktiivisesti perhosia. Tuosta kokoelmasta on vain muutama yksilö jäljellä. Jos kamerateknologia olisi ollut nykypäivän tasoa, olisin säästänyt luontokappaleet ja ikuistanut ne filmille. Tuon ajan taskupokkareilla ei vain saanut kuvaa 50 km/ tunnissa lentävästä, peukalon kokoisesta kohteesta. Ei sitten mitenkään. Ei se tosin niin helppoa ole nykyäänkään. Kun perhonen on juomassa mettä, se pysyy paikallaan ilmassa pitkiä aikoja. Silloin on mahdollisuus napata the Vuoden Luontokuva.

Mäntykiitäjä
80-luvulla Savon sireenipuskissa vieraili Horsmakiitäjiä, Matarakiitäjiä ja Mäntykiitäjiä. Järvellä lensi harvinaisempi laji, joka ei minun kokemuksen mukaan tullut koskaan (ainakaan meidän mummon) sireenipensaisiin. Tämä isokokoinen kiitäjä lensi järven yllä rantaviivaa myöten ja suhahti ohitse ennen kuin ehdit tajuta. Kerran huidoin taas villisti haavillani laiturin nokassa ja sain kun sainkin yhden kiinni. Se oli komeasiipinen Poppelikiitäjä. Voi pienen biologin riemua!

Poppelikiitäjä

Otollisin olosuhde kiitäjien bongaamiseen on tyyni alkuyö. Tuulisella kelillä perhoset eivät lennä. Varustaudu itikankestävillä vaatteilla ja siirry hämärän aikaan väijymään sireenipuskien luokse. Jos heti ei tapahdu mitään niin odota kärsivällisesti. Odotus saatetaan palkita ja paikalle surisee perhonen, jonka aika harva on nähnyt luonnossa livenä.


maanantai 26. toukokuuta 2014

Kuolleista palanneet


Jos ette tänään huomanneet/ehtineet/tajunneet katsoa uutta ranskalaista jännityssarjaa Kuolleista palanneet niin ei hätää, jaksot näytetään Yle Areenalla.


Erittäin koukuttava alku. Onnettomuudessa kuolee suuri joukko pienen kylän lapsia ja aikuisia. Kuluu neljä vuotta, ja kylä koettaa jatkaa elämää tragedian jälkeen. Sitten, yön pimeydessä, yksi kuolleista koululaisista palaa kotiin äitinsä luokse. Eikä hän ole ainoa…

Miten reagoit jos tyttäresi, siskosi, vaimosi, poikaystäväsi palaa kuolleista? Ja vielä täsmälleen samanlaisena, kuin hänet kuolinpäivänä muistit? Ei ole yhtä tapaa toimia ja niinpä kuolleiden omaiset ovat hämmentyneen järkytyksen vallassa. Kauhuissaan, kiitollisena, peloissaan. Mistä nämä edesmenneet rakkaat tulevat? Ja ennen kaikkea miksi?

Ainakin avausjaksosta puuttui Hollywoodin yliampuva dramaattisuus. Pelko ja kauhu luodaan pienillä asioilla ja mielikuvitukselle jätetään tilaa myllertää. Ranskalaiset osaavat. Katso itse Areenalta ja/tai Yle Teemalta. Sarja näytetään todella tiiviiseen tahtiin, joten Areena pelastaa ne, joilla ei ole tallentavaa digiboksia (meikäläinen). 



lauantai 24. toukokuuta 2014

Itsetunto-mittari



Tässäpä teille, rakkaat lukijat, kotikutoinen itsetuntomittari. Vastaa toiseen kysymykseen kyllä, ja lue ko. kohtaa koskeva vastaus/lääke.

Jos maailmassa olisi vain sinunlaisia ihmisiä, maailma olisi:

A)    huonompi paikka elää
B)     parempi paikka elää

Vastasit A. Ei haittaa. Maailma olisi varmaan huonompi paikka elää, jos joka paikassa heiluisi sinunlaisia hemmoja/heiloja. Kukaan ei voisi uskoa mihinkään, ei luottaa kehenkään eikä suunnitella mitään. Joku sinunlaisesi K-pää tulisi ja laittasi kaiken romukoppaan. Urakka kusisi, hommat seisoisivat, sinua viilattaisiin linssiin ja vietäisiin kahville. Maailma romahtaisi, kun sinä ja kaltaisesi tuhoaisitte maapallon omalla piittaamattomuudellanne.

Mutta nou hätä: Tämä ei ollut tässä! Sinä voit tehdä/ vaikuttaa/ muuttaa elämää. Kun sinä muutut, otat itseäsi niskasta kiinni, otat ryhtiä, miehistyt, käyttäydyt kuin aikuinen jne. tilanne korjaantuu. Sinä ja kloonisi laitatte tämän maapallon kuntoon, korjaatte ilmastonmuutoksen, eheytätte ihmissuhteet, parannette syövän ja teette kaiken sen, mihin meillä on jo nyt olemassa potentiaali: Muutatte elämän suunnan ja pelastatte planeetan.

Vastasit B. Niinpä niin. Kiva että sinä Vladimir Putin/ Kim-Jong-un tai joku muu viitsit vastata tähän kyselyyn. Kiitos että olit rehellinen. On aika ottaa tuoli alle ja kuunnella tuomio.

Olet joko niin kiltti, että maailma on oikeasti parempi paikka elää kun olet tällä pallolla. Voit onnitella itseäsi. Tämän enempää ei voi ihmiseltä vaatia. Mutta tuohan on vain ruusuinen unelma, eikä johda mihinkään. Toisaalta voit olla myös narsistinen kusipää psykopaatti despootti joka kuvittelee, että kaikki hänen alaiset hymyilevät vuoksesi. Kyllä he hymyilevätkin, mutta eivät ilosta. Sinulle ei voi kuin hymyillä, koska kaikki muut ilmeet on kiellettyjä. Ja pahimmillaan johtavat kuolemaan.

Että semmoinen galluppi. Ai mitä nappia minä painoin? Painoin nappia B, eli minun osaltani voi kaiken toivon heittää.

torstai 22. toukokuuta 2014

Hikinen iltapäivä



Oli tuskainen ilta. Verenpaine nousi, hiki pinnassa ja levottomuutta. Harvoin on ollut näin huono ja tuskainen olo. Tuntui siltä että mikään ei toimi. Kaikki on turhaa. Miksi oi miksi? Tämä on yhtä painajaista.

Tähän on tultu. Kaikki on tästä kiinni. Pakko roikkua, pakko pysyä mukana. Mitä sitten, jos tapahtuu se pahin mahdollinen? Mitä sitten, jos kaikki on ohi? Mitä sitten?

Kun tuska oli pahin, tuli valoa tunnelin päähän. Ehkä sittenkin jotain on tehtävissä. Ehkä kaikki ei olekaan tässä. Jospa ihme tapahtuisi. Ihme, johon en uskonut ennen tätä iltaa enkä uskonut illan kuluessakaan. Ihme, joka muuttaa kaiken.

Kokemattomuus, asennevamma, lepsuilu… mitä vielä? Jos tahti ei muutu, voi kaiken toivon heittää. Minä hikoilen. Minä roikun mukana. Minun tekee mieli huutaa. Mutta tiedän, että se ei auta. Mikään, mitä teen, ei vaikuta lopputulokseen.

Sitten Iiro Pakarinen, Suonenjoen poika, paukauttaa 3-2 ja Suomi siirtyy johtoon! Käsittämätöntä! T-paidastani voi vääntää litran hikeä ja velipoika laittaa tekstareita semmoisella vimmalla että saldorajat paukkuu. Suomi voittaa! Me ollaan jatkossa!! Me pelataan jälleen mitaleista!!! Hyvä Leijonat!!!!


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hurja muodinmuutos



Kyllä minäkin jotain muodista tiedän. Lukekaa vaikka muotiblogi. Muodissa ärsyttää eniten epäkäytännöllisyys, epämukavuus, rahastus ja jatkuva vaihtelu. Eli ei voisi vähemmän kiinnostaa.

Elin ysärillä vielä kasarin hengessä. Puin päälleni olkatoppauspikkutakkeja ja pillifarkkuja. Mitäs sitä vanhaa ja hyväksi havaittua vaihtamaan. Maailma ympärillä muuttui nopeasti ja jätti minut jälkeensä. Tähän saumaan sattui tapaus, joka todellakin ravisteli hereille.

Olimme tulleet maalta kaupunkiin ostoksille (shoppailemaan) ja päätin ostaa uudet farmarihousut (farkut). Torin laidalla sijaitseva osuuskauppa (Sokos) vaikutti paikalle, mistä saa farmarihousuja. Edellisestä käynnistä oli aikaa ja tietenkin kaikki oli sillä välin muuttunut. Rakennus oli remontoitu eikä mikään ollut ennallaan. Taas kerran totesin, että maailma muuttuu liian nopeasti enkä pysy perässä. Ja sekös ärsyttää.

Etsin hengareista housuja ja tapani mukaan koppasin pari ensimmäistä, jotka näyttivät suhtkoht oikean kokoisille. Vaatteiden ostaminen on yhtä helvettiä eli mitä nopeammin koko tilanne on ohi sitä parempi. Sovituskoppiin mars ja sovittamaan.

Ei olleet farkut enää niin kuin kasarilla. Ei sinne päinkään. Kaikki muutokset, valinnan vaikeus, hikinen sovittaminen ja kaupassa pyöriminen kiristi maalaispojan pinnaa oikein tosissaan. Housut eivät miellyttäneet eikä minulla ollut aikomustakaan käydä koko osastoa läpi löytääkseni etsimäni. Tulin ulos sovituskopista ja yhytin myyjän, joka järjesteli vaatehyllyjä.
- Ei teillä satu olemaan sellaisia normifarkkuja? Suoria ja kapeempia lahkeesta? Tavallisia?

Myyjä katsoi minua yllättyneenä mutta kokosi nopeasti itsensä niin kuin asiakaspalvelun ammattilaisen tuleekin. Hän otti ojentamani farkut vastaan, viikkasi niitä tovin ja selitti sitten kärsivälliseen sävyyn:
- Teidän kannattaa varmaan katsoa tuolta miesten osastolta. Tämä on naisten puoli eikä täältä löydy miesten farkkuja. Meidän osastot vaihtoivat paikkaa viime talven remontissa.

Se tunne, kun elimistö pukkaa kaikista huokosista yhtä aikaa litran verran tuskanhikeä. Tunsin, miten puna levisi kaulasta päähän niin, että korvia kuumotti. Sillä hetkellä tajusin, miksi ne muutamat (nais)asiakkaat olivat katsoneet minua niin pitkään, kun painelin sovituskoppiin pari naistenfarkkuja kainalossani. Ja miksi housut olivat tuntuneet niin omituisen kireälle vyötäröstä mutta leveälle lantiosta. Kiitin myyjää opastuksesta, käännyin kannoillani ja palasin takaisin lähtöruutuun kiertämättä miestenosaston kautta.


tiistai 20. toukokuuta 2014

Hiekanjyvästä hautakiveen



Kummallista, minkälaisesta hiekanjyväsestä sitä itse kukin on saanut alkunsa. Alussa ollaan vain persoonatonta sepeliä, josta pikku hiljaa muovautuu omanlaisensa ihminen. Vaikka kuinka sanotaan, että lapsi on ihana, on hän myös välillä vanhemmilleen kivi kengässä. Äidin päätä kivistää, kun joutuu inttämään kivenkovaa juniorin kanssa. Mutta kaikkien onneksi kivikausi päättyy aikanaan.

Odotukset olivat korkealla ja maailma avoinna. Mutta ei minusta tullut Aleksis Kiveä. Eikä Karri Kiveä, ei sen puoleen. Halusin olla järkäle, kuten muutama karismaattinen kaverini, mutta loppujen lopuksi olin vierivä kivi, kuten moni muu. Etsin viisasten kiveä löytämättä mitään, vaikken jättänyt kiveäkään kääntämättä. Ja sitten olikin jo minun vuoro tehdä uusia hiekanjyväsiä.

Perheenisänä pyrin olemaan kallio, johon kaikki voivat luottaa ja turvautua. Elämä ei kuitenkaan aina mene niin. Huomasin olevani vain koristekivi, kun myrskyt alkoivat. Avioero heitti miehen kuin kiven pohjaan ja sitä seurannut jääkausi raastoi minusta yksinäisen siirtolohkareen. Jäin kuin nalli kalliolle. Mutta onneksi sydän ei kivettynyt, vaan löytyi uusi elämänkumppani. Ja tällä kertaa kivi putosi sydämeltä, koska tämä liitto on  kiveen hakattu.

Elämä on nykyään kivempaa. Mutta se, joka väittää elämää helpoksi, heittäköön ensimmäisen kiven. Kyllä jokainen joutuu enemmän tai vähemmän kivitetyksi matkan varrella. Koetan rimpuilla aikaa vastaan, ennen kuin minusta tulee fossiili. Merkkejä siitä on jo olemassa. Mutta toivottavasti menee vielä kauan aikaa siihen, kun olen vain ontto kuori: Dementoitunut muistokivi itsestäni. Mieluimmin jättäisin tuon vaiheen väliin ja siirtyisin suoraan hautakiven varjoon.


maanantai 19. toukokuuta 2014

Where to go in Kuopio: Neulamäki observation tower


Neulamäki observation tower is about 5 km from Kuopio city centrum. Great view, beautiful sight. Put Mahlatie in GPS and follow to the end of road.

My old fashioned GPS


Tower is very solid, so don't fear (like me)



















View from the top is beautiful

Lake Kallavesi


Ski-jumping tower nearby

Nowhere in h.... I could jump from this
You can also see another tower, Puijo, from Neulamäki


































sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Hirviö tuli mua vastaan

Muistaako joku vielä laulava talonmies Sepi Kumpulaista? En minäkään häntä aktiivisesti muistele. Sepi oli kasaritähdenlento, joka lauloi ja säesti itseään kitaralla ja esitti omatekemiä kappaleita. Sepin musiikkia ei voi kehua yksinkertaiseksi, se on jotain paljon vähemmän. Tuli vain mieleen eräs trubaduurin kappale, kun katselin kävelylenkillä otettua kuvaa: 


Hirviö tuli mua vastaan (sanat Sepi Kumpulainen)

Hirviö tuli mua vastaan
tuolla metsätiellä
Hirviö tuli mua vastaan
tuolla metsätiellä

Hirviö vastaan
tuli metsätiellä
Hirviö tuli mua vastaan
tuolla metsätiellä

perjantai 16. toukokuuta 2014

Poliisi tiedottaa: Oletteko nähneet tätä miestä?



Rikollinen urani on ollut lyhyt ja naurettava. Kerran poliisit ajoivat minua takaa, kuten kerroin tarinassa poliisin vanha tuttu, ja kerran jäin kiinni varkaudesta. Molemmilla kerroilla omituisinta oli, että en tiennyt rikkoneeni lakia tai varastaneeni mitään. Enkä saanut minkäänlaista rangaistusta.

Minulla oli takavuosina onni omistaa vokaalilla alkava, saksalainen henkilöauto. Ostin sen käytettynä ja sanonta hyvää ja halpaa ei ole piti tämän menopelin kohdalla enemmän kuin paikkansa.

Olin sitten jälleen kerran hakemassa Oolla alkavaa ajopeliäni huoltamolta huollosta. En muista, mikä sillä kertaa oli vikana. Helpompi olisi luetella asiat, jotka siinä autossa kestivät ehjänä. Joka tapauksessa marssin huoltamon kassalle ja valmistauduin maksamaan visalla. Kellä sitä nyt sellaista rahaa on käteisenä tilillä. Myyjä höyläsi korttiani, höyläsi toisen kerran ja sanoi sitten hitaasti:
- Kone ilmoittaa, että tällä kortilla ei ole katetta.
- Oho.
Hetken pää löi tyhjää ja hoin ääneti ajattele ajattele. Lasku on vasta maksettu, ehkä se ei näy vielä luottokunnan tilillä. Ajattele ajattele.
- Tuota. Mä käyn kotona ja tulen kohta takaisin.
- Selvä.

Kotona kaivoin luottokunnan numeron ja soitin sydän pamppaillen. Minä en saa Opelia koskaan. Mulla ei ole varaa maksaa remonttia. Mutta luottokunnan täti ilmoitti iloisesti, että kyllä kortilla on katetta ja kaikki hyvin. Ilmeisesti yhteyksissä oli ollut jotain vikaa. Kiitos, vastasin täydestä sydämestäni ja marssin takaisin huoltamolle.

Tällä kertaa kone ei ilmoittanut mitään vaan hörppäsi saldon visalta ja minä sain avaimet käteen. Toinen helpotuksen huokaus. Ajoin auton ulos huoltohallista ja kurvasin bensamittarille. Sama visa automaattiin, pistooli kouraan ja menovettä tankkiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Mennään muutama tunti eteenpäin. Olin sinkku, joten mitä sinkkumies tekee lauantaina? Istuu tietenkin kotisohvalla ja valmistautuu katsomaan jalkapalloa. Olut kylmästä, mukava asento, telkkaria kovemmalle ja…puhelin soi. Tuntematon numero. Vastaanko vai en? Jospa joku kaveri soittelee ja pyytää kaveriksi baariin. Eli vastaan.
- Huoltamolta päivää. Oletko sinä auton UUU-123 omistaja.
- Kyllä vain.
- Sinä tankkasit meillä ja jätit maksamatta.
- En kyllä jättänyt.
- Kyllä jätit. Meillä on valvontakamerakuvaa sinusta.
- Mutta minä maksoin. Tankkasin itsepalvelutankilta. Voitte tarkistaa vaikka korttitapahtumista.
- Hetkinen.

Tämäkin vielä. Nyt alkoi kiukuttamaan. Ensin hyppyyttävät minua turhaan kun kortinlukija ei toimi ja nyt ilmeisesti toinenkaan kortinlukija ei toimi. Mikä voi olla todennäköisyys tällaiselle yhteensattumalle? Lottovoitto?
- Kyllä sinä olet korttia käyttänyt, mutta kortilta ei ole veloitettu mitään. Sinä nimittäin tankkasit väärästä mittarista.
- Anteeksi kuinka? Nyt en ymmärrä.
- Niin, sinä laitoit kortin itsepalvelumittariin ja näppäilit tunnusluvun niin kuin pitää, mutta tankkasit sitten vieressä olevasta palvelumittarista, jonka tankkaukset maksetaan huoltamon kassalla.
- No herranjestas!
- Tuletko käymään täällä?
- Tulen. Menee varttitunti.

Kun viimein pääsin huoltamolle, se samainen kaveri odotti minua kassalla. Hän vilkaisi minua kerran ja tokaisi samantien: - Aijaa, se olet sinä.
- Joo, tämä ei ole mun päivä.
- Eipä tunnu olevan.

Seuraavan kerran kun kävin tankkaamassa samalla huoltamolla, huomasin ison lapun palvelumittarin kyljessä. Siinä luki: TÄSTÄ MITTARISTA TANKKAAMINEN MAKSETAAN KASSALLE. 

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Olosuhteisiin nähden hyvä päivä



Tuulta, sadetta, räntää, kylmää = toukokuu

 Tarkoitan että on toukokuu, sataa räntää vaakatasossa, lämpötila on plus kaksi, auto remontissa ja vaimo flunssassa. Mutta tänään oli tentti ja se käänsi päivän plussan puolelle.

Onkohan kukaan koskaan tutkinut, auttaako aamulla tuntia ennen tenttiin lukeminen mitään? Epäilen. Onneksi tuli luettua aikaisemminkin, muuten olisi käynyt kylmät. Koska autoa ei ollut, taapersin keskustan läpi räntäsateessa bussipysäkille ja numero vitosen dösään, niin kuin pääkaupunkiseudulla sanotaan. Ei meillä Savossa.

Bussipysäkin mainos

 Tentti meni hyvin ja olin helpottunut. Lisää helpotusta sain, kun juoksin tentin jälkeen oppilaitoksen vessaan. Vessan kaiuttimista soi Elton John, jonka mielipide tentistä oli It’s not sacrifice. Kaunis kappale mutta nyt ei sir Elton tiennyt, mistä lauloi. On todellakin uhraus lukea tutkintoa varten tällä iällä. Helppohan se on hoilata, kun hankkii kuukaudessa enemmän kuin meikäläinen koko elinikänä.

Tuulen raiskaama sateenvarjoni

Sitten taas ulos tuiskuun ja sateeseen, kuten Eput laulavat. Oli aika käydä hakemassa auto tohtorilta. En ole kovinkaan tottunut joukkoliikenteen käyttäjä, joten minulle kävi vanhanaikaisesti. Seisoskelin pysäkkikatoksessa tuulen suojassa ja tupakansavussa (joku nuori nainen teki meistä muista passiivisia tupakoitsijoita), kun paikalle kurvasi bussi. Katsoin numeroa ja tuumasin, että ei ole minun. Minun kyyti tuli perässä ja pysähtyi ensimmäisen bussin taakse. Oletin, että homma sujuu kuin taksitolpalla: ensimmäinen auto ottaa siihen menijät, lähtee liikkeelle ja perässä oleva ajaa kohdalle ja ottaa minut. Mutta sen sijaan minun bussikuski katsoi, ettei kukaan olekaan tulossa kyytiin, heitti vilkun vasemmalle ja kurvasi takaisin tielle. Siellä se nelonen meni, hämmästyneen katseeni saattelemana.

Kuopionliikenteen kartta


Pikainen silmäys aikatauluun joka kertoi, että seuraava vuoro tulee puolen tunnin päästä. Seisonko tässä puoli tuntia vetämässä henkosia naisen tupakansavusta vai jatkanko matkaa? Päätin jatkaa matkaa ja kävellä pari pysäkinväliä räntäsateessa. Eipä siinä mitään, olin sen verran hyvällä tuulella tentistä että sade, tuuli ja jalassa lonksuvat kumisaappaat eivät pilanneet tunnelmaa. Säikähdin tosin melkein ulosteet housuun, kun takaa saapunut ambulanssi möläytti hälytintään juuri kohdalla. Pääsi yllättämään täysin puskista ja mikä ääni! Puolen kilometrin päässä jäin pysäkille ja hyppäsin seuraavaan neloseen.



Korjaamolle tullessa olin asteen verran märempi ja asteen verran vähemmän hyvällä tuulella. Tunnelmaan sopi hyvin, että myrsky oli katkonut alueen nettiyhteyden ja maksuksi kelpasi vain käteinen. Minulla oli vain pankkikortti. Sovimme, että käyn kurvaamassa läheisellä ostarilla ja nostan rahaa seinästä. Pieni mutka matkaan mutta loppujen lopuksi kaikki hyvin. Paitsi, että korjaamo ei ollut tehnyt kaikkea, mitä pyysin. Katsastuksen korjauslistassa luki selkeästi, että yksi parkkivalo on palanut. Ei ollut korjattu. Asia korjattiin nopeasti ja vielä samaan hintaan, joten loppupeleissä minulle ei jäänyt mitään hampaankoloon.

Bussipysäkin mainos, sopii päivän teemaan

Kauppareissulla näin aivan kotikulmilla pakoputken maantiellä poikittain. Oli helpottavaa huomata, että auto-ongelmia on muillakin. Kaupassa koin päivän toisen säikähdyksen, kun tuntematon rouva avautui äkkiarvaamatta aivan vieressäni ja totesi ”Semmoista se oli, eikö?”. Jäi hämärän peittoon, mikä oli minkälaista ja milloin.

Ongelmia? Joku jätti pakoputken meidän kotikulmille.


Mutta tänä päivänä mikään ei saa mieltä synkkenemään, koska tentti on takana ja (ilmeisesti) läpäistynä. Tosin tulokset tulevat vasta kesäkuussa, joten saatan vielä muokata tätä tekstiä siinä vaiheessa.

Kauppareissulla huomasin, että Men in Yellow olivat saaneet Veljmiespatsaan paikoilleen Kauppahallin kupeeseen.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Lapsellisen helpot lottonumerot



3, 8, 9, 25, 30, 35, 39 + lisänumerot 27 ja 37. Olipas helpot lottonumerot. Miksi en tullut noita ajatelleeksi? Ihan loogisia. Olisi pitänyt arvata.

Lottovoiton osuminen kohdalle on äärettömän epätodennäköistä, mutta ei se estä yrittämästä. Yrittäminen on mennyt jopa niin pitkälle, että vedän työpaikalla pientä lottoporukkaa. Jaettu häviö on pienempi häviö. Aina välillä hekumoimme ajatuksella, että kohdalle napsahtaa se jättipotti ja maanantaina kymmenen henkeä ilmoittaa pomolle, että voit aloittaa rekrytoinnit. Me lähdetään nyt. Joka maanantai on kuitenkin menty nöyrästi töihin.

Mutta helpot nuo numerot oli silti, näin jälkikäteen ajateltuna. Ehkä ensi lauantaina osaan laittaa ne oikeat numerot kuponkiin. Koska numerot kuitenkin menevät väärin, pitäisi käyttää käänteistä logiikkaa ja tehdä toiseen kuponkiin täysin päinvastaiset valinnat. Tosin noita käänteisiä kuponkeja pitäisi tehdä melkoinen nippu, koska veikkaus ilmoittaa todennäköisyyden voitolle olevan 1:15380937.

80-luvulla vaimoni oli töissä lähikaupassa ja hoiti samalla veikkauspistettä. Eräänä perjantaina paikalle tuli vanhempi rouva, joka tarjosi täytettyä lottokuponkia arvontaan. Hän oli rastittanut joka ikisen ruudun, oliko niitä siihen aikaan 40 tai jotain. Tämän ”haravajärjestelmän” hän oli laskenut loogisesti veikkauksen ohjeista ja tullut siihen lopputulokseen, että kupongin hinnaksi tuli 20.000 markkaa. Vaimo ei tietenkään aluksi suostunut ottamaan kuponkia vastaan, mutta kun täti sinnikkäästi vaati ja pyysi veikkaukselta selitystä, hän sai viimein tahtonsa läpi ja kuponki + rahat (jotka olivat käteisenä) jäivät kaupan kassakaappiin. Maanantaina veikkauksesta oltiin häneen yhteydessä ja selitettiin, ettei arvonta tunne rouvan esittämää ”haravaa” ja hänelle annettiin rahat takaisin.

Eilisen arvonnasta sen verran, että sain 3 oikein ilman lisänumeroita, eli ei voittoa. Jos voisin toivoa ihan mitä vaan, valinta olisi helppo. Toivoisin ensi sunnuntain Savon Sanomia, tai pelkkä urheiluosaston sivu riittäisi. Se sivu, jonka yläreunassa on lauantain arvonnan tulos.

PS: Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille.



perjantai 9. toukokuuta 2014

Thank God for Liito-orava



Savon Sanomat (9.05.2014):

”Liito-orava yllätti Kuopion nyt Rautaniemen Keilanrinteessä, josta on keväällä löydetty suojellun eläimen papanoita. Vajaan tuhannen asunnon kerrostaloalueen kaava pitänee uusia. Kunnallistekniikan rakentaminen oli alkamassa syksyllä ja ensimmäiset tontit aiottiin jakaa tänä vuonna. Kaava oli juuri laadittu uudelleen vesinoron vuoksi, koska aluehallintovirasto ei sallinut sen hävittämistä. Korttelin keskelle jätettiin puistoalue.

 - Kaavan kanssa on ollut kiire. Noron jälkeen olisi menty eteenpäin kunnes elylle tuli ilmoitus liito-oravasta, kaavoitusarkkitehti Ulla Korhonen kertoo. Jynkänmäen puolella uudelleen mietittävä alue on 43 hehtaaria. Korvaavia tontteja ei kaupunki tähän hätään löydä. Uusi kaavoitus voi viedä vuoden. - Meillä on tonteista jo pulaa, koska tätä työstettiin pitkään.

Kaupunki neuvottelee uudesta käänteestä ely-keskuksen kanssa maanantaina. Liito-orava työllistää Kuopion kaavoittajia paljon esimerkiksi Lehtoniemessä. Isoja alueita täytyy jättää puistoiksi. – Ne olisivat äärimmäisen hyviä rakentamispaikkoja. Joskus tuntuu, että orava vie parhaimmat paikat. Mutta on sen kanssa totuttu töitä tekemään.”

Ei löytynyt oravan kuvaa. Tämä kelvatkoon.


Kun luin tämän uutisen, mieleni täytti lämmin tunne. Olin niin onnellinen, että oksat pois. Liito-orava teki sen taas: pysäytti ihmiset tekemiset kuin seinään. Kunnioitettava suoritus pieneltä nisäkkäältä, jota kukaan tuntemani ihminen ei ole koskaan nähnyt.

Ja nyt älkää luulko, että tässä on jotain käänteistä sarkasmia. Minä olen vain aina pienen kansan, kaupungin, ihmisen tai oravan asialla. Tosiasiahan on, että me hukumme pikku hiljaa paskaan ja tuhoamme ainoan paikan, missä voimme elää: maapallon. Emme ehkä vielä minun tai minun lasten aikana, mutta lastenlasten tulevaisuus jo vähän heikottaa. Minkälaisen perinnön me jätämme jälkeläisillemme?

Siksi onkin hyvä, että liito-oravat, norpat, maakotkat, sudet, ahmat, karhu, puronnorot, harvinaiset metsäkasvit ja kaikki muutkin metsänelävät laittavat rajat missä mennään, meidän omien lakien puitteissa. Koska loppupeleissä vain ihminen voi pysäyttää ihmisen.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Epäpätevä leffakriitikko vaihtaa osoitetta

Noin kolmekymmentä vuotta sitten tein kavereiden kanssa animaatioelokuvia kaitafilmille. Leffoja esitettiin pari kertaa koulussa ja kerran leffakerhon tiloissa Pieksämäellä. Siihen se meikäläisen elokuvaura sitten jäi. Keskikertaisuudella kun ei pitkälle pötkitä.

Kun et osaa tehdä jotain, ryhdy kriitikoksi. Niinpä olen täällä blogissa arvostellut erinäisiä leffoja, lähinnä Hyvät Kuvat -leffakerhossa nähtyjä. Nyt noita arvostelublogeja on tullut sen verran, että päätin kerätä ne kokoon ja viedä uuteen osoitteeseen. Eli jos kiinnostaa, vanhat ja uudet leffablogit löytyvät nyt osoitteesta:

Tunnetko itsesi onnekkaaksi, punkki?

Tänne en enää arvosteluja kirjoita, muuta aiheeseen liittyvää toki. Säästän kaikkia niitä, joita subjektiiviset arvioni saavat näkemään punaista. Kiitos ja anteeksi.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Punttisalilla eli haluatko turpaan?



Punttisalit ovat paholaisen keksintö. Tai niin ainakin ajattelin vielä kymmenen vuotta sitten. Minulle ei vain mahtunut päähän ajatus, että pitäisi hikoilla sisätiloissa veivaamassa jotain laitteita paikallaan seisten, istuen, kyykkien, maaten. Maisema ei vaihdu, ilma ei vaihdu eikä vierustoverin naama vaihdu. Mieluimmin otin pyörän tai jalat alleni ja lähdin ulos raittiiseen ilmaan.

Sitten sain mahdollisuuden tehdä kuntosalitreeniä ohjatusti. Silloinen työnantaja kustansi meille yhden kevään circuit trainingin, kymmenen käynti kertaa. Lajia tuntemattomalle kerrottakoon, että circuitissa tehdään ohjatusti liikkeitä eri laitteilla n. minuutin verran, pieni siirtymätauko ja heti perään seuraava laite. Välillä käydään polkemassa kuntopyörää vastuksia vaihtamalla. Ylämäkeen, tasaiseen, raskaampaa, nopeammin jne. Kun tämän kaiken suoritti työporukalla ja ammattilaisen piiskaamana, liikunta oli erittäin hikistä, haastavaa ja hauskaa.

Erään tällaisen tunnin jälkeen menimme taas pukuhuoneen kautta saunaan. Pieni hikoilu hikoilun päälle teki terää. Siirryin suihkuhuoneen puolelle ja aloitin peseytymisen kun työkaveri Simo tokaisi, että hän unohti suihkusaippuan matkasta. Ennen kuin ehdin tarjota omaani, hän nappasi hyllyllä olevan pullon ja turautti saippuaa kämmenelle. Samalla saunan ovi avautui ja joku tuli suihkuhuoneen puolelle. Tuo joku sanoi: Se on mun saippua.

Tulokas oli sen näköinen, että oli syntynyt salilla. Enkä nyt tarkoita synnytyssalia. Kaveri oli nuoresta iästään huolimatta ehtinyt nostella jo varmaan yhden laivatelakallisen verran metallia ja vaikutti aika ärsyyntyneelle. Simo pahoitteli sattunutta, antoi suihkusaippuan takaisin ja selitteli luulleensa sen jäänneen joltain. Bodari tyytyi tarinaan eikä kiinnittänyt meihin enää huomiota vaan paineli suihkuun. Minä ja Simo painelimme pukuhuoneen puolelle.

Siinä me sitten kuivailimme itseämme ja hihittelimme sattumalle. Olipas se lähellä. Istuimme hetken pukukaappien edessä olevalla pitkällä penkillä, kun tuo lihaskimppu ilmestyi ovelle ja katsoi hetken ympärilleen. Sitten hän huomasi minua ja ilme synkkeni. Hän osoitti minua sormella ja sanoi: Se on muuten mun pyyhe.

Äsken liikunnan ja saunomisen punakka meikäläinen taisi valahtaa valkoiseksi sillä sekunnilla. Katsoin hämmentyneenä vyötärölleni kietomaa pyyhettä ja tarkemmin tarkasteltuna huomasin, että se oli vaaleansininen. Minun vaaleanharmaa pyyhe oli edelleen suihkuhuoneen puolella pyyhkeitä varten järjestetyissä koukuissa.

Silmissäni ei pyörähtänyt elämänfilmi vaan luontodokumentti erämiehestä, joka kohtaa metsässä karhun. Nuo ohjeet olivat nyt tarpeen. Älä käännä selkää, älä juokse äläkä pakene. Ei vaaraa pakenemisesta. Ainoa ulospääsytie pukuhuoneesta kulki tuon järkäleen vierestä, joten olin umpikujassa. Enkä ollut ihan varma auttaisiko, jos leikkisin kuollutta. Oli siis aika avata suuni, ennen kuin tuo ärsytetty uros tukkisi turpani lopullisesti.

Selitin hänelle, että olen värisokea, kuten kerroin aikaisemmin tarinassa Värisokea maalari. Tämä oli luonnollinen syy siihen, etten aina erota lähellä olevia värisävyjä toisistaan. Pyyhkeet olivat todellakin samanlaiset ja yksiväriset, mutta minulle ne olivat sen lisäksi vielä samanväriset. Pahoittelin tapahtunutta ja pyysin, että kaveri käyttäisi minun pyyhettä. Se oli puhdas, joten tämä tahaton pyyhkeiden vaihto voitaisiin kuitata puolin ja toisin.

Koska tämä tarina on tosi, se ei pääty nyrkkitappeluun eikä Daavid vrs. Goljat –tyyppiseen loppuratkaisuun. Sain bodarin vakuutettua, että kaikki tapahtui bona fide ilman kettuilun häivää. Käytimme toistemme pyyhkeitä, annoimme ne takaisin ja sanoimme vaivautuneet heipat erotessamme. Tulin seuraavankin kerran salille mutta pidin huolta, että minulla oli aina matkassa riemunkirjava ja kuviollinen pyyhe.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kaksikyttyräinen dromedaari



Joskus ysärillä tv:ssä ilmoitettiin mahdollisuudesta osallistua mainoskuvaukseen. Kyseessä oli kotimaisen mehunvalmistajan kampanja, johon pääsi ainoastaan alle kymmenvuotiaat lapset. Mainosspottia kuvattiin marketeissa ympäri maata ja parhaat palat siitä oli tarkoitus esittää lauantaiaamun lastenohjelmien lomassa. Ei tuo mitään intohimoja herättänyt, joten unohdin sen saman tien.

Olimme paikallisessa automarketissa perheen kanssa kun huomasimme kuvausryhmän ja suuren kulissiseinän, jossa oli mehuvalmistajan logo. Hei, tuollahan kuvataan sitä mainosta! Uteliaina menimme lähemmäksi ja seurasimme, kun pieni tyttö lauloi jotain lastenlaulua. Tyttäreni oli tuolloin alle kouluikäinen joten heitin hänelle, että haluatko mainokseen. Totta kai tyttö halusi.

Ilmoitin tytön kuvauksiin ja kyselin vähän kupletin juonta. Lapset saivat esittää mitä itse halusivat: laulaa, kertoa juttuja, lähettää terveisiä. Kaikki eivät pääse itse mainokseen mutta parhaat palat näytetään lauantaisin lastenohjelmien mainostauoilla. Kuvaaja kysyi, että mitäs se tämä tyttö haluaa esittää. Tyttäreni sanoi reippaasti, että hän kertoo mummiltaan kuulemansa vitsin. Sehän kuulosti mukavalle. Ei muuta kun tyttö kulissiseinän eteen juttua kertomaan.

Kun lupa oli annettu, tytärtä alkoi silminnähden jännittämään. Hän aloitti kuitenkin tarinan jämäkästi ja kertoi sen hyvin loppuun asti. Mummin kertoma vitsi meni näin:

”Mies ja nainen istuivat junavaunussa vastakkaisilla puolilla. Mies katsoi aikansa naista ja kysyi sitten, että mistäs rouva on saanut noin hienon takin. En ole ennen moista nähnyt. Nainen vastasi, että hän on ostanut sen kaupasta. Se oli kamelinkarvatakki. Silloin mies sanoi: Totta kai. Olisihan minun pitänyt se tajuta jo noista kyttyröistä.”

Esityksen jälkeen kameramies oli hämmentyneen oloinen, kiitti vain lyhyesti. En tiedä tänäkään päivänä, pääsikö kyseinen esitys mehutehtaan tv-mainokseen. Jostain syystä vähän epäilen.


Tentti tulee, olenko valmis.



Edessä olisi taas tentti. Ammattia tukevaa koulutusta, johon kuuluu itseopiskelua ja kymmenen tenttipäivää. Neljä takana, kuusi edessä, kaksi vuotta valmistumiseen.

En muista enää, miten vaikeaa se opiskelu oli nuoremmalla iällä, mutta näin kypsässä keski-iässä tämä on kohtuullisen tuskallista. Jo pelkkien tenttikirjojen läpikahlaaminen on työtä. Tänään ehdin lukea reilun tunnin kun alkoi hiukomaan ja eikun keittiöön. Sen jälkeen silmät luppasivat lukiessa niin, että piti ottaa päikkärit. Ei tämä oikein näin edisty.

Kaikki muu on mielenkiintoisempaa, jopa astioiden tiskaaminen. Kun otan tenttikirjan käteen, huomaan jossain vaiheessa olevani keittiössä keittämässä kahvia, viemässä roskia, lukemassa Paasilinnan Ukkosen jumalan poikaa tai notkumassa täällä netissä. Pitää luottaa, että hiljaa hyvä tulee. Tenttipäivä on 14.05. eli aikaa on vielä. Tosin näin tuumasin jo helmikuussa ja päätin, että pääsiäisestä alkaa lukeminen. Pääsiäinen tuli ja meni ja päätin, että vapun jälkeen sitten. Nyt on vappu ohi…

Ei kai se auta. Pois päätteeltä ja kirja kauniisti käteen. Oman alan lakiteksti on vain semmoista luokkaa, että kelpaisi hyvin iltasaduksi ennen yöunia. Tuskin pääsee paria sivua eteenpäin kun jo nukuttaa.


lauantai 3. toukokuuta 2014

Iron Maiden Kuopiossa? MaidenFest feat. Coverslave Puikkarissa 2.05.2014



Ei aivan Iron Maiden mutta mukiinmenevä cover(slaves) tuli koettua eilen Puikkarissa MaidenFestissä. Ihan tanakkaa vääntöä. Kymmenen euron arvoinen suoritus.


 Iron Maiden on niitä teini-iän rakkauksia, joka aika ajoin nousee mieleen ja levylautaselle. Kaikki alkoi aikoinaan Piece of Mind –albumista. Kuulin levyä ensimmäisen kerran kaverini Jaken luona. Jake opetteli soittamaan kitaraa ja teki sen sitten vaikeamman kautta, eli harjoitteli The Trooperin kitarariffiä. Hyvinhän se loppujen lopuksi sujui ja samalla tuli älppäri tutuksi itsellekin. 

Lassi Vääränen


Kasari meni Maidenia kuunnellessa. Powerslave, Somewhere in Time ja Seventh Son of the Seventh Sonin jälkeen kiinnostus lopahti. Meni melkein kaksikymmentä vuotta ilman rautaneitsyttä. Sitten koitti kesä 2008 ja Olympiastadionin Somewhere Back on Tour –keikka. Olin poikaporukalla reissussa ja rakastuin brittimetalliin uudestaan. Nimenomaan siihen kasari-maideniin. Jossain vaiheessa keikkaa soi minulle tuntemattomampi biisi ja kysyinkin Peteltä, onko tämä uudempaa Maiden –tuotantoa. Kaveri katsoi minua vähän hitaasti ja vastasi, että biisi oli Fear of the Dark ja tehty vuonna 1992. 


Marcus Lång

Keikan jälkeen vannottiin Peten ja Mikon kanssa, että mennään aina katsomaan bändiä, kun he tulevat Suomeen. Petin lupauksen heti 2010, enkä ole vieläkään käynyt uudestaan keikalla. Mahdollisuuksia kyllä olisi ollut. Bändihän vierailee täällä noin parin vuoden välein.

Ei meidän eilen pitänyt lähteä minnekään. Mutta kun oli perjantai, lapset pois kotoa, kavereita menossa keikalle jne jne. Huomasimme olevamme noin sadan hengen seurassa kuuntelemassa Coverslavea. Tapahtuma oli MaidenFest ja bändillä kolme vierailevaa laulajaa. Pieni pettymys, että Taage Laiho (Kilven laulaja) sairastui ja jäi pois keikalta. Muut kaverit paikkasivat Taagen mentävän aukon suhtkoht mukavasti. Lassi Vääränen, Pekka Snellman, Timo Heinonen ja Marcus Lång olivat minulle uusia tuttavuuksia. 

Pekka Snellman


Keikan aloitti Vääränen, joka heitti sitä minulle uudempaa Maidenia, eli ohi meni. Snellman veti Wrathchildin todella komean Di’annomaisesti. Suosikkilevyni Piece of Mindilta lohkaistu Still Life oli illan ehdottomia kohokohtia. Kertosäkeen ”Nightmares” tuli parkaistua sydämen pohjalta. The Evil That Men Do ja The Clairvoyant olivat hunajaa vanhan pierun korvissa. 

Eddiekin kävi lavalla


Välillä mentiin tuntemattomille vesille, mutta onneksi kokoonpano palasi takaisin kasarille ja hittien pariin. Stranger in a Strange Land, Children of the Damned ja Powerslave veivät nuoruustripille. Pieni nukke-Eddie vieraili Snellmanin sylissä. Tällä kertaa tunnistin myös Fear of the Darkin. Keikka päättyi Wasted Yearsiin. Ainoan miinuksen laulusta antaisin Heinoselle, jonka esityksen aikana vokalistin ääni nostettiin jostain syystä käsittämättömän kovalle ja saundi vihloi fyysisesti korvia. 

Timo Heinonen

Mietiskelin mistä johtuu, että Iron Maidenin musiikki on kestänyt aikaa paremmin kuin useamman kasarikollegan tuotokset. Ehkä syy on siinä, ettei Maiden ole koskaan tyytynyt menemään sieltä, missä aita on matalin. Iron Maiden on aina ottanut itsensä enemmän tai vähemmän vakavasti, ja niin tekevät fanitkin.





perjantai 2. toukokuuta 2014

Koko kesän 2014 sääennuste



Oletko kyllästynyt ennustajiin? Sammakkomiehiin, tarot –korttien lukijoihin, selvännäkijöihin? Tuli vain mieleen kun kesä lähestyy ja lööpeissä luki, että tulossa on lämmin kesä. Minkä perusteella? Jos joku lukee vuosikymmeniä vanhoja päiväkirjamerkintöjä ja vetää niistä johtopäätöksiä niin metsään menee. Meneillään on semmoinen pieni muuttuja kuin ilmastonmuutos. Että se niistä lapsuuden kesistä.

Päätin kuitenkin laittaa oman lusikkani soppaan, eli ennustan teille kesäkuun ja heinäkuun sään. Eikä mitään ympäripyöreää roskaa tyyliin ”jos on juhannuksena lunta katolla niin on sitä myös ojassa”. Tämä ennustus on tehty kirurgin tarkkuudella ja kertoo kulloinkin tapahtuvista sään ääri-ilmiöstä, ja muustakin. En siis kiertele ja kaartele, vaan otin tähän kirjoitukseen ennusmerkit muuttolinnuista, muurahaisista, muropaketeista ja muurareista. Tässäpä tulos:


VKO 23 (2.6 – 8.6.2014)

Toukokuu lupasi lämmintä kesän alkua mutta mitä vielä, ei oo ei tuu. Vesannolla koetaan jopa yöpakkasia. Pakkanen panee muttei tapa, sanoisin, eli kasvit selviävät kyllä tästä voittajana. Kuopiossa Kallavesi tuo oman haasteensa. Tuulet tuovat kylmää ilmaa ja torilla näkyy lämpimiin vaatteisiin tälläytyneitä ihmisiä. Loppuviikosta hieman hellittää mutta ei savossa vielä shortseja jalkaa laiteta. Pois lukien nuoret miehet, jotka ovat syntyneet 90-luvulla. Eritoten Oksasten pojat.

VKO 24 (9.6 – 15.6.2014)

Sää kääntyy parempaan päin, mutta tuo tullessaan ukkosmyrskyn. Päijänteellä Kellokoskien moottorivene irtoaa poijusta ja runnoutuu torstaiyönä rantakallioon ja menee lunastukseen. Kuopiossa ukkonen kiertää kaupungin ja paukuttelee torstai-perjantai välisenä yönä Kallaveden yllä. Perjantaina ilma on raikkaampi ja viikonlopuksi virtaa lämmintä ilmaan. Jopa sen verran, että Väinölänniemen rannalle uskaltautuu auringonottajia. Hurjimmat käyvät uimassa järvessä. En minä.

VKO 25 (16.6 – 22.6.2014)

Vihdoinkin alkuviikosta lämpömittarit kiipeävät hellelukemille osassa maata. Lappeenrannassa puhkaistaan + 26 c tiistaina ja Kuopioon helteet tulevat loppuviikosta. Ja ilouutinen juhannusjuhlijoille: Lämmin juhannus on tosiasia! Samalla tietenkin se kolikon kääntöpuoli, eli vesillä hukkuu 12 ihmistä. Kaikella on hintansa. Käsivarren Lapissa on kylmintä ja juhannuspäivänä Enontekiössä mitataan + 8 c.

VKO 26 (23.6 – 29.6.2014)

Juhannuksen jälkeen sää jatkuu lämpimänä ja lämpö leviää jo Lappiinkin. Sodankylässä mitataan hellelukemia lauantaina. Kainuussa, Sotkamon tienoilla trombi pyyhkäisee Saastamoisten tilan läpi ja kaataa urakalla metsää mennessään. Kuopiossa lämpö hellii mutta säät ovat pilvisiä, joten ei ihan parasta auringonpalvojille. Kuopio kuitenkin tanssii ja soi ja hyvin voi.


VKO 27 (30.6. – 6.07.2014)

Lämmin sää jatkuu mutta hellettä on vain länsirannikolla ja Kotka-Imatra akselin eteläpuolella. Kuopiossa tulee vesisateita tiistaina ja keskiviikkona ja ihmiset kastuvat viinijuhlilla. Pahin ukkosmyräkkä koetaan Laukaalla, jossa myrsky katkoo sähköjä ja 5000 taloutta elää vuorokauden kivikaudella keskiviikosta torstaihin. Myrsky pyyhkii myös Jyväskylän yli mutta ei tee suurempaa tuhoa. Mitä nyt Karvosen emännän pihalle ripustamat pyykit lähtevät myrskytuulen mukaan. Lämpötila laskee kuitenkin Keski-Suomessa hetkellisesti 15 asteeseen, noustakseen taas + 20 perjantaista viikonloppuun.

VKO 28 (7.7.- 13.07.2014)

Uuraisille Saloon tiedoksi jos luette tämän nyt: Älkää siirtäkö sitä mökkilomaa viikolle 28. Leppävirralla ja koko Savossa sää kylmenee ja tuulee niin maan perusteellisesti. Näin käy myös Uuraisten mökillä Leppävirran lähellä, eli tämä viikko ei ole mökkeilijöille otollinen. Jos siis haluat kesämökille Sisä-Savoon, valitse seuraava viikko. Jätä tämä viikko väliin ja pysy neljän seinän sisällä.

VKO 29 (14.7 – 20.7.2014)

Helleaalto saapuu idästä, saavuttaa Savonlinnan jo sunnuntai-maanantai välisenä yönä ja siitä kohti Kuopiota maanantai-iltaan mennessä. Rautalammilla Saikkosen isäntä hätäilee, että pilaantuuko marjat peltoon kun sato on niin suuri eikä marjanpoimijat tarpeeksi livakoita. Kelpaa sitä Kallavedelläkin risteillä ja istua Roll-laivojen yläkannella päivää paistattelemassa. Väinölänniemi Kuopiossa on pullollaan turisteja ja järvivedet lämpenevät mukavasti + 22 asteeseen. Rautavaaralla mitataan tiistaina + 32 c. Näillä mennään.

VKO 30 (21.7. – 27.7.2014)

Tämän viikon alussa, maanantaina, koetaan valtava ukkosmyrsky pääkaupunkiseudulla. Salamoita iskee taivaalta niin, ettei ilmatieteenlaitos pysy laskuissa mukana. Torniaisten pihakeinu Puotilassa saa osuman ja syttyy tuleen. Myös muualla paukkuu muttei ihan samassa mittakaavassa. Inarissa ei ukkosta mutta muuten tulee vettä taivaan täydeltä koko viikon. Ei Kuopiokaan myrskyiltä säästy, mutta pääosin sää on Savossa lämmin, eikä kesäsade liioin haittaa. Kyllä kesä kuivattaa ja sitä rataa…

VKO 31 (28.7 – 3.8.2014)

Heinäkuussa oli siis mukana lämmintä, mitä nyt myrskyt riepottelivat siellä sun täällä. Elokuun alussa Turussa mitataan vielä + 28 c ja kaikki näyttää hyvälle aurinkoista elokuuta silmälläpitäen. Ei muuten tule. Elokuussa alkavat sateet, jotka jatkuvat melkein taukoamatta syyskuulle ja latistavat loppukesän matkailijoiden mielen. Parasta varata etelänloma jo etukäteen jonnekkin kauas pois. Suomessa ei lomakelejä loppukesästä ole.


Siinäpä sääennuste kesä-heinäkuu 2014. Jos tämä menee puihin, kuitataan kaikki huumorilla. Jos ennustukset napsahtavat kohdalleen, perustan toiminimen SÄÄ VAI MÄÄ ja alan tekemään rahaa.