lauantai 29. maaliskuuta 2014

Nykyajan kalliomaalaukset



Kesällä 2009 kävin pojan kanssa katsomassa Astuvansalmen kalliomaalauksia. Paikka sijaitsee Etelä-Savossa lähellä Ristiinaa. Parkkipaikalta kävelimme kolme kilometriä merkittyä metsäpolkua, kunnes tulimme perille. Astuvansalmen kalliomaalaukset sijaitsevat korkeassa, ihmisen päätä muistuttavassa rantakalliossa. Se on ollut muinoin pyhä paikka. 5000 vuotta sitten vesiraja oli monta metriä korkeammalla. Paikalliset asukkaat maalasivat punamulta värillä seinämään eläinten, ihmisten ja veneiden kuvia. Seinämä kaartuu ylhäällä niin, että kuvat jäivät eräänlaisen lipan alle ja aikojen saatossa sadeveden mukana maalausten päälle on muodostunut läpinäkyvä piidioksidi kerros, joka on säilyttänyt maalaukset meidän päiviin saakka. Vedenpinnan laskettua maalaukset jäivät ylös kalliolle.

Astuvansalmen kalliomaalauksilla kesällä 2009
 Paikka on todella vaikuttava ja näkemisen arvoinen. Maalaukset ovat Pohjois-Euroopan suurimpia, kuvia on kaiken kaikkiaan 65. Miksi nuo kuvat on piirretty on jäänyt vain arvailujen varaan. Ehkä ne toivat aikoinaan metsästysonnea. Järvenpohjasta kallion edustalta on löydetty myös meripihkakoruja, jotka on ilmeisesti uhrattu muinaisuskonnollisissa menoissa. 

Astuvansalmen hirvi


Siirrytään ajassa tähän päivään. Lähdin puolenpäivän aikaan lenkille ja otin kameran mukaan. Ajattelin räpsiä kuvia keväisestä kaupungista, kiertää kymmenen kilometrin lenkin ja tulla kaupan kautta kotiin. Tasavallankadulla vastaani tuli ensimmäinen betoninen alikulkutunneli, joka johti autotien ali toiselle puolelle. Tunnelin seinä oli täynnä graffiteja. Hetken mielijohteesta otin muutaman kuvan ja jäin katselemaan. Kuvat tuntuivat äkkiä mielenkiintoisilta ja kiehtovilta. Aivan kuin nykyajan kalliomaalauksilta. Olen kulkenut samaa reittiä lukemattomia kertoja näkemättä mitään, mitä betoniseiniin on piirretty. Siitä se ajatus sitten lähti.

Kiersin lenkkini aikana kymmenkunta betonista alikulkutunnelia ja räpsin kuvia siellä täällä. Ohikulkijat katsoivat minua vähän kummissaan, mutta en antanut sen häiritä. Olin kuvien lumoissa. Laitan tähän nyt muutaman otoksen, ajatuksia ja aasinsiltoja Astuvansalmesta nykypäivään.


Ennen ensimmäistä tunnelia huomioni kiinnitti kallioleikkaukseen kirjoitettu OKC. Näitä merkkejä näkyi alkumatkasta useita. Taiteilija oli signeeraanut kallion, kuin se olisi hänen aikaansaannostaan.


Tunnelissa oli pingviini. Näin matkani aikana näitä samaisia pingviinejä kolme kappaletta. Tämä ensimmäinen oli Tasavallan kadun alikulkutunnelissa ja kolmas löytyi Niiralasta, neljän kilometrin päästä. Pitää joskun käydä pongaamassa, löytyykö pingviinejä vielä muualtakin.

Niiralan pingviini

Pingviiniä vastapäätä oli pääkallo. Toisessa tunnelissa oli samantyylinen pääkallo ja teksti "Kuolema punikeille". Piirros ei ollut kyllä varmasti kansalaissodan aikuinen.


Koiran jaloista muodostuu kirjaimet ANM. En saanut edes googlettamalla selville, mitä tuo voisi tarkoittaa. Animalia?



Tyylikäs ja hyvällä maulla tehty graffiti. Tällaiset sopivat betonitunneleihin kuin nyrkki silmään. Matkan varrella näki, että aika tekee näille piirroksille tehtävänsä. Värit kuluvat ja uudet artistit töhrivät ne tunnistamattomiksi. Meidän ajan kalliopiirrokset eivät tule säilymään viittätuhatta vuotta.

Graffitibongari ite. Lavastettu kuva, otettu itselaukaisulla.
Aaltopeltitunnelit soveltuvat huonosti luolamaalaukseen.


 Sanoma tulee selväksi. Jotenkin mua kiehtoo tuo ihmishahmo. Tässä artistissa ollaan menetetty potentiaalinen sarjakuvapiirtäjä. Tai mistäpä minä sen tiedä, vaikka kaveri olisikin sarjakuvapiirtäjä.




 Samaisessa tunnelissa "Fuck school" piirroksen kanssa olivat nämä hahmot. Sama tekijä?

Tämä on kaupallinen graffiti. Oletteko muuten koskaan juoneet Auto kolaa?


Tämä COV -teksti toistui vähän väliä seinissä ja sähkökaapeissa. Jäi mysteeriksi, mitä tuo tarkoittaa? Onko kyseessä taiteilijan signeeraus? Lyhenne sanasta covernment? Jos tiedät sanan taustan, kirjoitatko mulle tänne kommentin blogin perään, kiitos.


Varsinaisia kommenttikirjoituksia oli vähän ja lerssit ja naisen sukupuolielimet loistivat kokonaan poissaolollaan. Yllättävää! Tämä HERÄÄ -teksti löytyi kolmesta eri tunnelista. Kaveri lienee pienellä Matrix -tripillä. Äidinkielenopettaja antaisi miinuksen oikeinkirjoituksesta.



Sitten tulin tunneliin, joka "blew me away". Vau!! Tämä ei ollut enää harrastelua vaan selkeästi tilaustyötä. Astuvansalmen hirvet löytyivät kotikaupungin alikulkutunnelista! Tämä on niin siistiä.

Taustalla näkyvät skeittaajapojat sopivat hyvin samaan kuvaan graffitin kanssa. Kun aikaisemmin törmäsin COV -tekstiin, Niiralassa näkyi paljon näitä BMX tai BNX -tekstejä.


Taso heitteli laidasta laitaan ja niitä huonompia en tietenkään tänne kelpuuttanut. "Hammer of Justice" on kohtuullista keskitasoa. Ala-asteen kuvismaikkani sanoisi, että kuva kaipaa rohkeampaa värien käyttöä.



Tässä sitten esimerkki rohkeammasta värien käytöstä. Aihe voi olla vaikka kuinka pelkistetty, kunhan se on vain tehty taidolla ja tyylillä. Näitä oli paljon ja laidasta laitaan. Hyviä, huonoja ja enimmäkseen hyvin huonoja.


"Ette kiinni sua!" Kaverin puolesta pitää tietenkin toivoa, etteivät saakkaan. Näitä BNX -maalauksia on nimittäin niin paljon, että kiinnijääminen tulisi artistille kalliiksi. Tuli mieleen, että eihän tämä ole jokin versio "Banksystä"? Banksy on anonyymina toimiva englantilainen taiteilija, joka on tehnyt graffiteja ympäri maailmaa. Banksyn kuvat ovat sellaisia, ettei niiden ohi vain kävellä. Kannattaa googlettaa. Nämä meidän kotimaiset kollegat ovat valovuosia Banksyä jäljessä.

Minusta alikulkutunnelien graffitit ovat ihan jees. Tämä menee sitten siinä ja rajoilla. Sähkökaapit ja varastorakennukset menettelevät, jos graffiti on tyylillä tehty ja sopii ympäristöön. Sen sijaan rakennusten, patsaiden ja historiallisten kohteiden töhrimistä en hyväksy lainkaan.


Selkeä, yksinkertainen, tyylikäs. Sanoma menee perille. Itse en pidä tofusta ollenkaan. Minun graffitissa lukisi "I love beef and steak".


 Kuten alapääpiirrokset, myös bändigraffitit loistivat poissaolollaan. Kun asuin Kelloniemessä kuljin päivittäin tunnelin kautta, jonka seinällä on Deep Purplen ym. bändien nimiä. Tämä ainokainen "Stone" -graffiti löytyi läheltä Kysin sairaalaa.


 Kansalaisaloite 703 on aloite kannabiksen käytön laillistamiseksi Suomessa. En allekirjoita.


 Kun tunneleita ehostetaan luvan kanssa ja yhteiskunnan varoilla olisi hyvä, että niitä myös hoidetaan ja kunnossapidetään asianmukaisesti. Tämä moottoritien ali johtava kulkutunneli on näyttänyt varmaan ihan piristävältä, kun maalaus on ollut uusi. Nyt se on kulunut, rapistunut ja töhritty. Surullista. Varmasti Kuopion kokoisesta kaupungista löytyisi nuorta talkootyövoimaa, joka mielellään restauroisi tunnelin uuteen uskoon.


Olen samaa mieltä. Mutta eihän se aina näin mene. Yleensä se on Profit ja who cares about people.


Tämä on hauska. Voin hyvin kuvitella että ihminen, jonka elämäntilanne on jumissa ja esim. parisuhde jäissä, voi jäädä tämän ääreen hetkeksi pohtimaan kysymystä.


Tämä oli yksi koko lenkkini hienoimpia ja kiehtovimpia graffiteja. Älä kysy miksi. Kauneus on katsojan silmässä.


Lopuksi: Entäpä, jos noiden Astuvansalmen esi-isiemme kalliomaalaukset eivät olleetkaan uskonnollisia? Entäpä, jos niiden tarkoitus oli aikoinaan ihan sama kuin nykypäivänäkin: Ihastuttaa ja vihastuttaa satunnaisia ohikulkijoita.

6 kommenttia:

  1. Kuopiossa on Puijonlaakson risteyksen ja huoltoaseman kohdalla olevassa alikulkutunnelin seinässä kannanotto: "Aseistakaa työttömät".

    VastaaPoista
  2. Tunneleista löytyy elämän viisaus. Monta tunnelia on käymättä ja graffitit olivat todella kiinnostavia, eli tälle tarinalle tulee varmaan jatkoa jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  3. Uimahallin luona sijaitseva luvallinen graffitiseinä on Kuopiossa vierailun arvoinen sijainti jos graffitit kiinnostavat.

    VastaaPoista
  4. Pitääpäs käydä ohikulkumatkalla tsekkaamassa. Löysin myös yhden Kuopiohallin lähellä olevan tunnelin, jonne oli ilmeisesti tilaustyönä tehty maalauksia. Piristävän näköistä, kun tyylillä ja huolella tehty.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Okei! Kiitti vastauksesta. Eli COV = Children Of Vuorela. Aika kaukana Vuorelan lapset tekee graffiteja.

      Poista