keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Puukon alla joulun alla

Joulut ovat aina ikimuistoisia, mutta minulle yksi joulu on ikimuistoisempi kuin toiset. Viikkoa ennen jouluaattoa vatsani kipeytyi. Tämä ei ollut mitään uutta, vaan olin samanlaisen kivun takia käynyt terveyskeskuksessa noin kerran vuodessa tätä ennen. Ja aina tulin maitojunalla takaisin, kun kivut lakkasivat.

Sillä kertaa en mennyt lääkärille. Purin perjantai-illan hammasta ja ajattelin, että kyllä se tästä. Lauantaina kipu jatkui ja iltapäivällä äityi niin kovaksi, että piti viimein pyytää kaveri viemään minut autolla päivystykseen. Päivystyksessä en enää pysynyt jaloillani, vaan makasin odotushuoneen sängyllä ja kärsin. Radiosta kuului Juice Leskisen Syksyn Sävel: "En ilosta itse, en surusta itke, jos itken, itken muuten vaan..." Minä en itkenyt ilosta enkä surusta vaan kivusta.

Siinä odotellessa kipu taas kerran lakkasi ja oloni parani hetkessä. Ajattelin, että taas näin. Takaisin kotiin. Lääkäri tuli paikalle, kyseli vointiani ja paineli vatsaa. Sitten hän totesi, että minut pitää välittömästi viedä leikkaussaliin. Umpisuoleni on puhjennut. Ihmettelin tätä diagnoosia, koska en tuntenut enää itseäni kipeäksi, mutta minkäs auttoi. Vaatteet pois, leikkausvaatteet päälle ja lavetilla operaatioon. Nukutuslääkäri neuvoi, että voin laskea sadasta alaspäin kun hän antaa minulle ainetta. Ajattelin, että nyt pitää pitää silmät auki, etteivät leikkaa minua hereillä ja aloitin samalla laskemisen. Pääsin yhdeksäänkymmeneenkahdeksaan kun tajuntani musteni.



Heräsin heräämössä ja olin aivan tokkurassa. Minun piti vielä kysyä pari kertaa paikalle tulleelta hoitajalta, että oliko minut tosiaan leikattu. Kyllä, se oli umpisuolentulehdus. Umpparin puhkeaminen oli aiheuttanut vatsakalvontulehduksen, joten joudun viettämään viisi päivää sairaalan vuodeosastolla. Niihin päiviin kuuluivat myös jouluaatto ja joulupäivä.

Jouluaattona kaikki kynnellekykenevät potilaat päästettiin kotiin, joten jäin yksin kuuden hengen huoneeseen. Perheeni kävi päivällä toivottelemassa hyvää joulua ja jätti minut sitten toipumaan. Huoneessa oli onneksi telkkari ja sain katsoa kaikki mahdolliset aaton ohjelmat. Illalla oli vuorossa Tanssii susien kanssa -leffan tv-ensi-ilta.

Juuri kun leffa alkoi, huoneeseeni tuotiin laitapuolenkulkijan näköinen, vanhempi mies, jolle oli suoritettu vatsahuuhtelu. Kaveri sai paikan minua vastapäätä. Yritin siinä sitten keskittyä Kevin Costnerin seikkailuihin samaan aikaan, kun taustalla kuului satunnaisia yökkäyksen ääniä. Viimein seuralaiseni vatsa vaikutti rauhoittuvan ja hän kääntyi voipuneena selälleen. Yrjösanko oli tunnelmallisesti sängyn vieressä. Ennen kuin mies vaipui uneen, hän havahtui siihen, että ei ollut huoneessa yksin. Hän nosti hieman päätään, kurkkasi minuun päin ja toivotti möreällä, elämän karheuttamalla äänellä: "Hyvää joulua". Toivottelin samaa hänelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti