sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Vinkkejä Savonlinnan vierailulle, herra Putin



Putin saapuu vieraaksi Savonlinnan oopperajuhlille. Mikäpäs siinä. Kävimme oopperajuhlilla kolme vuotta sitten ja kokemus oli hieno. Eiköhän venäjän päämieskin tykkää.


Savonlinnan historia liittyy olennaisesti Venäjään. Aikoinaan Savonlinna oli rajalinnake, jonka hallinnasta Ruotsi ja Venäjä taistelivat. Linna koki historian aikana monta hyökkäystä ja erilaisia miehitysjaksoja.


Pässi on Savonlinnan symboli ja siitä kerrotaan seuraavaa legendaa: 

Ruotsalaisten hallittua linnoitusta venäläiset sotajoukot päättivät vallata sen pimeyden turvin. Yöllä tuli ukonilma ja salama iski muurille kannettuun tervapataan, joka syttyi palamaan. Linnassa pidettiin tuohon aikaan pässiä, joka oli kiivennyt muurille. Kun salama iski ja terva leimahti tuleen, pässi säikähti ja nousi takajaloilleen. Lähestyvä vihollisarmeija näki muurilla tulen leimussa tumman, sarvipäisen hahmon ja luulivat itse pirun tulleen ruotsalaisten avuksi. Niinpä venäläiset kääntyivät ja pakenivat kauhuissaan. Pässi pelasti linnan asukkaat. 

Vieraalle siis vinkiksi, että yksi ainoa pässi riittää puolustamaan ja karkottamaan valtakunnan viholliset rajalta. Mutta tämän Putin taitaa jo tietääkin.


torstai 20. heinäkuuta 2017

Kanjonin kierros Korkeakoski, Maaninka



Vuosi sitten keväällä kävin tutustumassa Suomen korkeimpaan koskeen: Maaningan Korkeakoskeen. Silloin jäi Kanjonin kierros tekemättä, joten viime sunnuntaina päätin paikata tilanteen, pakkasin repun ja huristelin takaisin Maaningalle.

Portaat alas koskelle

Korkeakoski, pudotusta 36 metriä

Kanjonin jyrkkää seinämää
Ensin kävin katsomassa koskea. Korkeakosken kuohut ovat parhaimmillaan lumien sulaessa, mutta tämän kesän sateet ovat ruokkineet Korkeakoskenjoen uomaa ja kuohut olivat ihan näyttävät näin keskellä kesääkin. Rotkolaaksossa ilmasto on kostea ja kasvillisuus sen mukaista. Saniaisia kasvaa joka paikassa.




Sitten lähdin Kanjonin kierrokselle. Helpommin sanottu kuin tehty. Luontopolku ei ala koskelta, vaan parkkipaikalta pitää taivaltaa asfalttitietä n. 200 metriä tulosuuntaan, kunnes vasemmalla puolella näkyy kyltti Kanjonin kierros. Polku alkaa kyltin alta eräänlaisesta portista.




Luin etukäteen, että polku on vaativa. Puin päälleni ulkoiluvarusteet, pitkälahkeiset housut ja jalkaan uudet vaelluskengät. Hyttysmyrkkyä suhautin vielä lähtiessä niin, että sain kiertää polun rauhassa. Ilman itikkamyrkkyä metsään ei ole asiaa kuin paatuneimmilla eräkävijöillä. Muut syödään hengiltä.




Alkumatkan polku laskeutui kanjonin pohjalle kunnes tulin joelle. Joen yli oli rakennettu silta ja polku jatkui kiiveten vastarannan jyrkkää rinnettä ylöspäin. Tämä oli ylivoimaisesti rankin nousu koko reissulla. Onneksi rinteeseen on tehty kaiteet, joista sai kiivetessä tukea. Mutta huonokuntoiselle nousu on varmasti rankka ja liikuntarajoitteisilla ei ole maastoon mitään asiaa.

Matkan varrella on laavu ja nuotiopaikka

Opasteita riittää, joten eksyä ei voi

Nämä punaiset merkkipaalut reunistivat polkua alusta loppuun
Korkeakoski sijaitsee luonnonsuojelualueella, joka perustettiin jo vuonna 1947. Luontopolku on ainoa hoidettu rakennelma metsässä. Puut saavat kasvaa, kaatua ja maatua luonnon kiertokulun mukaan, mikä tekeekin ympäristöstä harvinaisen erämaan. Alueella on muutama nuotiopaikka ja laavu. Kanjonin kierroksen metsäosuus on 3,5 km, paluumatka 2 km kuljetaan asfalttitien reunaa. 




Kanjonin kierros on yksi kauneimmista luontopoluista, jossa ole tähän mennessä vieraillut. Varsinkin reitin alkuosa, jossa polku käy kanjonin pohjalle, sekä loppupätkä, joka kulkee idyllisen joen vartta pitkin. Sää oli aurinkoinen ja vähän väliä puskista lehahti lentoon joku lintu saaden meikäläisen sydämen pysähtymään. Niiden lisäksi ainoa villieläin, johon törmäsin, oli suuri sammakko. 




Vaikka liikenteen äänet kuuluivat välillä kaukaisuudessa ja polku kulki myös maantiesillan alitse, vallitseva tunne oli se, että nyt ollaan metsässä. Rauhallista, seesteistä, puhdasta. Ei mitään kiirettä minnekään. Puron vesi solisee, välillä pienet koskentapaiset antoivat vedelle kyytiä ja ne saniaiset! Saniaiset luovat tunnelman kuin olisit sademetsässä. Kerrassaan upeaa. 


Kuopiosta päin tultaessa Korkeakosken risteys on aika heikosti merkitty. Värisokea meikäläinen kaasutti risteyksen ohi ennen kuin vasta kohdalla huomasin puisen opastekyltin.



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Hairy Bikers



 

Törmäsin pitkästä aikaa erilaiseen ja hauskaan viihdedokumenttisarjaan; Hairy Bikers. Sarjassa kaksi isoa, karvaista, keski-ikäistä brittiukkoa matkailevat moottoripyörillä, pysähtyvät katsomaan nähtävyyksiä, tutustumaan ihmisiin ja paikallisiin ruokiin. Jokaisessa maassa he kokkaavat perinneruuista omia herkullisia versioita. Hairy Bikersit ovat Dave Myers ja Simon King,


Hairy Bikers: Villi Pohjola pyörii parhaillaan Yle TV2:lla torstaisin klo 21.00. Sarja on jo loppusuoralla, jäljellä on enää viimeinen Ruotsin jakso. Villin Pohjolan matka alkoi Puolasta, jatkui Liettuan, Latvian ja Viron kautta Venäjälle ja nelosjaksossa kaverukset saapuivat Suomeen. 


Suomijaksossa on luvassa tietenkin saunomista ja juhannuksenviettoa mutta myös nykypäivää eukonkantoineen ja Helsingin ravintolapäivineen. Jakson näkee vielä tämän kuukauden ajan Yle Areenasta. Hypätkäähän Sin ja Kingin matkaan, ei tule aika pitkäksi. Kaverusten ruuanlaitto ja läpänheitto saa veden kielelle ja silmäkulmiin.

Hairy Bikers Suomen jakso Yle Areenalla 

Kuvat: BBC Two

 

torstai 13. heinäkuuta 2017

Pyöräkuume



Minuun iski pyöräkuume. Tai mikä lie kesäflunssa mutta enivei. Kaikki sai alkunsa juhannuslauantaina tehdystä pyöräreissusta. Tarkennuksena vielä, että yleensä pyöräkuumeella tarkoitetaan moottoripyöräkuumetta. Minun kohdalla kyse on polkupyöräkuumeesta. 

Pyörän kanssa junalla Kuopiosta Iisalmeen
Lähdimme juhannuslauantaina kaverin kanssa junalla Kuopiosta Iisalmeen. Pakkasimme polkupyörät mukaan. Iisalmessa hyppäsimme pois kyydistä, viritimme kypärät päähän ja lähdimme polkemaan takaisin Kuopioon. Matkaa reissulle tuli 87,9 kilometriä ja aikaa tuhrautui 4 tuntia 40 minuuttia, taukoineen. Se on tarkkaa nykyään, kun on nämä kännykkään ladattavat apsit, jotka mittaavat joka ikisen sentin, sekunnin ja hikipisaran. 

Uskollinen Soliferini täytti toukokuussa 8 vuotta
Olimme hieman epätasapainoinen pari: kaveri on minun kymmenen vuotta nuorempi, käy maastopyöräilykisoissa ja ajaa pyörällä, jonka hinnassa on yksi nolla enemmän kuin meikäläisen Soliferissa. Ei ihme, että päätimme polkea meikäläisen tahtiin. Vauhti oli kohtuullista, kunnes tulimme osuudelle, jossa pyörätie loppui. Edessä oli parikymmentä kilometriä maantieajoa autoliikenteen seassa. Jokainen, joka on pyöräillyt maantien kapeaa pengertä tietää miltä tuntuu, kun täysperävaunurekka ohittaa sinut sadan kilometrin tuntinopeudella: aivan helvetin pelottavalta. Kaveri ehdotti, että hän alkaa vetäjäksi ja meikäläinen siirtyy peesiin, Aja ihan takarenkaassa kiinni niin saat parhaimman hyödyn. Okei, vastasin ja jännitin että miten tässä käy.

Koska en osaa käyttää kuvankäsittelyohjelmaa, päätin häivyttää kasvot Queenin "Bicycle" biisin teksteihin
Eka kerran elämässäni harrastin oikeaa peesausajoa. Ja vaikutus oli mieletön. Vain puolen metrin päässä takarenkaasta ei tunne ilmanvastusta ollenkaan, vaan edellä ajava luo ilmataskun, joka samalla aiheuttaa pienen imun. Tätä siis tarkoitetaan, kun ajaa toisen imussa. Nopeutemme nousi suoralla parhaimmillaan yli kolmenkympin, eikä keskinopeus tuolla pätkällä tainnut laskea alle kahdenkymmenenviiden kilometrin missään vaiheessa. Hulppeaa menoa! 


Jonkun matkan päässä huomasimme pyöräilijän, joka lähestyi meitä selkä edellä. Lähemmin tarkasteltuna tällä kaverilla oli allaan kunnon maantiepyörä. Ohitusvaiheessa kaverini tunnisti kulkijan ja he vaihtoivat lennosta pari sanaa. Yksinpolkija totesi, että oli eilen ajanut 120 kilometriä ja oli tänään saman pituisella paluumatkalla, joten jaloissa painoi jo hieman. Vaikutti vähän siltä, että tilanne vaati selityksen, koska meikäläisen Solifer kulki seiskavaihteella kovempaa kuin ohitetun kakskytyks-vaihteinen menopeli. Seuraavan kerran kun pysähdyimme juomatauolle pyöräilijä suhahti ohitsemme, eikä häntä näkynyt sen koommin. 

Täytekuva. Reissulla ei tullut otettua kuvia. Ei ehtinyt.
Loppumatkasta ei tapahtunut muuta mainitsemisenarvoista kuin se, että Pöljän (kyllä, sellainen paikkakunta on Pohjois-Savossa) Viitostuvalla näimme räppäri Uniikin. Oli vähän vaikea olla huomaamatta, kun artisti kurvasi huoltamon pihaan valkoisella urheiluautolla. Todettakoon vain, että Uniikki on yhtä lyhyt luonnossa kuin televisiossa. Koko matkan ajan kaverini puhui minulle uuden pyörän hankkimisesta ja kertoi hybridipyörien eduista. Alkumatkasta laitoin henkisesti hanttiin, mutta pikkuhiljaa muutosvastarinta mureni ja mietin, että pitäisikö sittenkin? Kun viikko juhannuksen jälkeen työnantaja kertoi tulevista myyntipalkkioista, päätin käyttää ne uuden pyörän ostamiseen. 

Pyöriä! Pyöriä!
Sitten alkoi pyörän valkkaaminen. Ei ole sekään nykyaikana mikään helppo rasti: on citypyörää, maantiepyörää, maastopyörää, cyclocross-pyörää ja hybridipyörää. Meikäläisen kiikarissa oli hybridi. Hintaa sai olla max. 500 euroa, merkillä ei niin väliä (kunhan on hyvä). Sitten piti päättää ottaako joustokeulalla, alumiinihaarukalla vai teräshaarukalla. Pitääkö olla v-jarrut, mekaaniset levyjarrut vai hydrauliset levyjarrut. Vaihteiden lukumäärä (18 – 24) jne jne. 

Potentiaalinen vaihtoehto?

Kun nämä asiat oli tutkittu, oli vuorossa eri verkkokauppojen läpikahlaaminen ja käynti muutamassa pyöräliikkeessä. Aina kun eteen tuli potentiaalinen ehdokas, olin hetken innoissani, kunnes joku asia alkoi mietityttää ja siirsin päätöstä eteenpäin. Pyörä tulee osissa, onkohan se vaikea koota? Mitäpä jos uusi pyörä ei olisikaan hyvä? Entä jos minä en totu ajamaan kaksikymmentäyksivaihteisella? Miten näitä huolletaan ja hoidetaan? Missä uskaltaa ajaa ja minne parkkeerata, ettei pyörää varasteta? Kaverilta sain paljon hyviä vinkkejä ja lupauksen myös kokoamisavusta. Silti aikaa kului, eikä päätös tuntunut yhtään sen varmemmalta. 

Taas yksi potentiaalinen vaihtoehto
Tänään kävin paikallisessa päivittäistavarakaupassa (en mainosta) ja törmäsin urheiluosastolla geelisatulaan. Huikea keksintö! Tähän asti olen ajanut alkuperäisellä satulalla, joka on haljennut ja lohkeillut ja imee sadevettä kuin sieni. Geelisatula maksoi kympin joten ostopäätös oli helppo. Kotona veivasin vanhan satulan irti, uusi tilalle ja lähdin polkemaan. Tunsin, miten vanha kunnon seiskavaihteinen kulki tutun mukavasti, polkimet pientä natinaa pitäen. Kiersin korttelin, palasin takaisin ja laitoin pyörän telineeseen. Samalla päätin, että pyöräkuume oli tällä kertaa ohi. En minä uutta pyörää tarvitse, vanha sotaratsu toimii ihan hyvin ja kuljettaa minua tasaisesti kuten ennenkin. Tiedän että päätös on kaverilleni pettymys, joten sori Late. Katsotaan ensi kesänä uudestaan. 

Vanha satula. Nuo halkeamat imevät sadevettä kuin sieni, eivätkä päästä tippaakaan ulos. Kun istut satulaan, vettä tulee kuin sienestä puristaen ja kaikki imeytyy farkkuihin. Satulasta nousi usein "housuihinsa kussut mies"
Uusi geelisatula, 10 €. Taas kelpaa polkea!!

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Dildon muotoinen tupakka



Näin työkaverilla tupakka-askin, jonka kannessa oli kuva nälkiintyneestä afrikkalaisesta lapsesta. Oliko tarkoitus viestittää: ”Kuinka sinä voit polttaa tupakkaa, kun Afrikassa lapset kuolevat nälkään?” Täh? En ymmärrä. Muutenkin nuo askien kanteen painettavat kuvat eivät paatuneimpia pössyttelijöitä pysäytä. Kuka sen askin edes näkee taskun pohjalta? Poltettaessa esillä on vain itse tupakka.


Ja siitähän se ajatus sitten lähti lentoon. Entäpä jos tupakka valmistetaan niin luotaantyöntävän näköiseksi, ettei kukaan halua enää polttaa? Tehdään sikarista epämääräisen koiranpaskan näköinen pökäle, joka suuhun työnnettäessä aiheuttaa kanssaihmisissä yökkäysreaktioita. Tai tupakasta semmoinen miniatyyri dildo: Suonikas varsi, joka päättyy terskan muotoiseen filtteriin. Moniko pistäisi moisen spaddun huuleen? Ainakin lasten nähden tupakointi vähenisi dramaattisesti, kun oma muksu huomauttaa äidilleen: iskällä on samanlainen mikä sulla on suussa paitsi vähän pienempi.


Eli tässä vinkki sosiaali- ja terveysministerille. Saa käyttää, olkaa hyvä. Omasta tupakkalakosta tuli juhannuksena kuluneeksi kahdeksan vuotta ja lakko jatkuu edelleen. Alkaa pikku hiljaa vaikuttaa siltä, ettei tupakka enää palaa mun elämään. Lakko pitää sataprosenttisella varmuudella, jos tarjolla olisi vain pieniä suuhun työnnettäviä dildoja.

Kuvat: Pixabay

torstai 29. kesäkuuta 2017

Fättness päiväkirja: Capri Marina, Kuopio



Tuli taas nälkä. Ja mikäs sen parempi syy lähteä ravintolaan. Tällä kertaa mietimme vaimon kanssa paikkoja, joissa ei ole ennen tullut käytyä. Päädyimme Kuopion satamassa sijaitsevaan Capri Marinaan.




Capri Marina avattiin vuosi sitten. Vaikka matkaa ravintolaan on vain vajaa kilometri, eivät askeleet ole ennen vieneet Capriin syömään. Selittelen tätä sillä, että paikka sijaitsee vähän syrjässä. Asiasta voidaan olla toki montaa mieltä. Jos saavut Kuopioon veneellä, nouset venesataman laiturilta suoraan ravintolan eteen.

 Ensivaikutelma on piristävän merellinen. Sopii hyvin miljööseen, sillä ikkunoista näkyy savolainen meri: Kallavesi. Olimme liikkeellä maanantai-iltana eikä paikassa ollut tungosta. Ravintolan edessä on suuri terassi joka jäi testaamatta, koska taivaalta valui vettä. Ystävällinen tarjoilija johdatti meidät rauhalliseen nurkkapöytään.


En alun perin ajatellut syödä kalaruokaa, mutta atmosfääri inspiroi kokeilemaan. A’ la carte listalla oli monenlaista merenelävää: mustekalaa, kalmaria, simpukoita, tonnikalaa, miekkakalaa. Päädyin tonnikalapihviin, koska minulla oli nälkä ja valinta tuntui kohtuullisen turvalliselle. Vaimo tilasi Lasagna Di Terran, lihatäytteisen lasagnen.

Alkupalaksi söimme italialaisen tapaslautasen kahteen pekkaan. Tapas on aina hyvää, eikä sitä voi oikeastaan tarjoilla väärin: juustoa, leikkeleitä, oliivia, munakoisoa, tomaattia, hillosipulia, kasviksia. Yhdeksän euron tapaslautasesta riittää sopivasti kahdelle, jos pääruuaksi ottaa tuhdimpaa evästä. 

Pahoittelen kuvan laatua. Tapaslautanen maistui paremmalle kuin näyttää
Viinien valinta on aina samanlaista rakettitiedettä. Koetin vaikuttaa fiksulle kun kyselin valkoviinien ominaisuuksia ja päädyin sitten erääseen vaihtoehtoon (en muista nimeä) tarjoilijan lempeällä johdatuksella. Viini itsessään oli meikäläisen maksuun ehkä hieman liian makeaa, mutta sopi ruuan kanssa kun nappi silmään. Tai kuin hanska käteen. Tai kuin suutarin sormi.... no, te saitte jo kopin. Vaimo kehuskeli lihalasagnetta hyväksi ja täyttäväksi.

Tonnikalapihvin kanssa oli viisi uutta perunaa, joten nälkä hävisi sitä mukaan kun annos hupeni ääntä kohti. Lopuksi kaavin viimeisetkin kastikkeenrippeet lautaselta. Summa summarum: ruoka oli hyvää ja tarjoilu pelasi mukavasti ja myös yllättävän nopeasti. Alkupalan ja pääruuan välissä oli tuskin viiden minuutin käppiä. 

Tonnikalapihvikuvan kanssa pätee edellinen kuvateksti. Meikäläisestä ei saa ruokakuvaajaa.
Ruokien hinnat ovat lompakkoystävällisiä. Jos haluat syödä edullisemmin, Lasagna di Terra kustantaa vain 12 €. Tonno alla Ghiotta (Tonnikalapihvi) maksoi 25 € ja oli kyllä hintansa väärtti. Listan kallein annos on Pesce Spada al Salmoriglio, Miekkakalapihvi. Pitää testata ensi kerralla.

Capri Marina on mukava paikka ja ruuat hyviä. Jos veisin vieraita syömään kalaruokaa (ei sitä iänikuista lohta), tekisin valinnan Capri Marinan ja Ravintola Sammon välillä: Savolaista eksotiikkaa haluavan kiikuttaisin syömään Sammon muikkuja. Hieman tyylikkäämpää iltaa odottavan veisin Capri Marinaan maistamaan mustekalaa ja miekkakalaa. Molemmat paikat ovat hyviä, illan seura ja fiilis ratkaisee valinnan.

Lisää Fättness-päiväkirjoja tästä.




torstai 22. kesäkuuta 2017

Olutsoossia



Viikonloppuna oli taas joutavaa aikaa, joten päätin lähteä pyöräilemään. Tällä kertaa tein yhdistetyn laiva-polkupyörä reissun: Hyppäsin Kuopion satamassa Savonlinnaan menevän risteilylaivan kyytiin, matkustin pyörän kanssa Leppävirralle ja poljin takaisin kotiin. Pyörämatkasta ei ole paljoa kerrottavaa mutta menomatka laivalla oli hieno ja hauska.


M.S.Puijon lähtöajaksi oli merkitty klo 9.00, joten pyöräilin satamaan jo varttia vaille. Laivan edessä oli nainen, joka toimi eräänlaisena sisäänheittäjänä. Hän oli juuri pysäyttänyt ohikävelijän ja haastatteli tätä kohtalaisella suomenkielellä. Odotin rauhassa vuoroani pyörään nojaten ja viimein nainen päästi ohikulkijan menemään. Tiedustelin saako laivaan tuoda polkupyörää, vaikka tiesin vastauksen jo etukäteen. Pyörä nostettiin kyytiin ja seurasin perässä.


Sisäänheittäjä odottaa potentiaalisia asiakkaita

Laivassa on sivupeilit

Lipunmyynnissä kiinnitin huomiota, että miehistö vaikutti aika nuorelle. Kesätyöntekijöitä? Lipunmyyjänä toimi nuori nainen, joka tutki hetken hinnastoa ennen kuin rahasti meikäläistä:
- Kuopio – Leppävirta maksaa 40 euroa ja polkupyörä 10 euroa. 
Sain myös kuulla, että lounas tarjoillaan laivalla klo 11 – 13 ja maksaa 18 euroa. Kiitin infosta ja kipusin yläkannelle odottamaan lähtöä.

Sää oli lämmin, + 19 astetta ja vieno tuuli. Täydellinen pienelle risteilylle. Vikaisin yhdeksältä kelloon, mutta mitään ei tapahtunut. Laiturin puolella oli elämää ja ohjeita huudeltiin puolin ja toisin: - Ota pollari irti! Viimein laiva irtosi satamasta kymmenisen minuuttia myöhässä, mutta minulla ei ollut kiirettä. Alku antoi kutinan, että tämä saattoi olla miehistölle kesän ensimmäinen risteily. Pientä hiomista, hyvä siitä tulee.



Vesillä ei saa juoda vettä.

Juuri kun ehdin miettiä tätä asiaa...

Tarjoilu pelaa myös yläkannelle.
Laivan puksutteli Kallavedellä ja minä sain yläkannelle seurakseni kaksi pariskuntaa sekä satunnaisen matkailijan. Sisäänheittäjänainen ilmestyi paikalle ja kertoi kello yhdentoista lounaskattauksesta. Kun joku kysyi menuuta, nainen vaikeni ja mietti hetken. Sitten hän kääntyi kannoillaan, pyysi meitä odottamaan ja palasi takaisin alakertaan. Jäimme odottamaan, mitä tuleman piti.

Viimein nainen palasi paperinpalanen kädessään. Hän esitteli sitä lähimmälle pariskunnalle, toiselle pariskunnalle, satunnaiselle matkailijalle ja viimeiseksi minulle. Nainen luki kädessään olevan ruutupaperilappusen ääneen:
- Meillä on alkusalaatti. Pääruokana kaslerliha, perunoita ja olutsoossia. Jälkiruoka jäätelö.
Olutsoossia? Meinasin sanoa että jätän väliin koska olen pyörällä, mutta nielaisin vitsin ja tokaisin vain kiitos. Koomisinta koko tilanteessa oli, että hän ojensi lappusta kuin oikeaa ruokalistaa ja kyllä, siinä luki tikkukirjaimin mm. Olutsoossia.



 Laivamatka sujui leppoisasti. Itse asiassa niin leppoisasti, että ajatus paluumatkasta pyöräilemällä ei tuntunutkaan enää niin hyvälle idealle. Taivaalla leijui muutama akuankka-sadepilvi mutta sadetta ei tullut. Konnuksen kanavalla laiva pysähtyi ja odotimme, että kanavan portit aukaistiin ja pääsimme ajamaan sen läpi.

Konnuksen kanava on ns. läpiajettava, eli laivan ei tarvitse pysähtyä kanavassa, koska korkeuseroa on vain parikymmentä senttiä.



Reilun kolmen tunnin jälkeen laiva saapui Leppävirran Unnukan satamaan. Pyöräilin Unnukkaan ja päätin pitää pienen lounastauon. Edessä oli 76 kilometriä polkemista, joten ei passannut ahtaa itseään täyteen. Ravintolan tiskillä tilasin hot dogin. Täälläkin oli kesätyöläisiä ja keskustelumme meni näin:
- Otan hot dogin.
Myyjänä ollut nuorimies hymyili ja kysyi:
- Paljonkos sen hinta oli?
Kysymys sai minut häkeltymään hetkeksi mutta sitten toimin kuten suomalaiset yleensä: taivutin pääni takakenoon ja luin tiskin yläpuolella olevasta mainoksesta:
- 3,50 euroa.
- Ok. Tuon ruuan pöytään.
Samalla tiskille tuli mies, joka palautti tarjottimen täynnä ruokaa. Tilaus ei kuulemma ollut heille, vaan he odottivat aivan erilaista satsia. Nuorimies jaksoi hymyillä vaikka olikin selvästi hukassa. Minua kävi häntä vähän sääliksi, joten jäin itse lähimpään pöytään ja laitoin muovisen tilausnumeron selkeästi esille.




Hot doggia odotellessani hypistelin vichylasia ja mietin, meniköhän kaikki oikein. Sitten huomasin toisen mainoksen jossa luki: Hod dog + juoma 4,50 €. Piru vie, annoin väärän hinnan! Mitä tehdä? Sillä hetkellä tiesin, miltä myyjästä joskus tuntui: Olet juuri rahastanut asiakkaan, lasket rahoja kassaan ja tajuat, että sanoit väärän hinnan. Asiakas odottaa jo tyytyväisenä pöydässä. Mitä teet? Niinpä päätin olla nolaamatta kesätyöntekijää lisää, vaan jätin asia korjaamatta ja kiitin pöytään kannetusta hot dogista. Säästin samalla euron.

Mutta kuten sanonta menee: ei ole olemassa ilmaisia lounaita. Yhdentoistakilometrin pyöräilyn jälkeen hot dog pyörähti mahassa siihen malliin, että käännyin lähimmälle metsäautotielle ja poljin tien sivussa olevan puupinon luokse. Sitten rivakasti housut pois, paperirulla kantoon ja metsään slaavikyykylle. Kävi mielessä että olisikohan sittenkin pitänyt syödä sitä olutsoossia.

Shit happend
 *****


Otsikon kastike jäi sen verran vaivaamaan, että tein vähän salapoliisityötä (= googletin). Tässäpä teille olutsoosin ohje:

1 dl kaupan demi-glase kastikepohjaa
(ja lihasta renssatut roippeet)
1 sipuli
1 rkl voita
½ ploa olutta
4 dl kuohukermaa**
2 tl sinappia
suolaa ja pippuria

Kuori ja pilko sipuli. Paista (lihan roippeet ja) sipuli laakeassa paistinpannussa voissa nätin kullanruskeiksi. Lisää pannulle olut ja anna kiehua kasaan kunnes jäljellä on noin puolet määrästä. Lisää sitten kerma sekä demi-glase ja keitä samalla tavalla kasaan puoleen. Sekoittele vähän väliä, ettei kerma pala pohjaan. Lisää lopuksi sinappi, suolaa maun mukaan ja rouhittua mustapippuria.
Siivilöi kastike lämpimään tarjoiluastiaan ja nauti.

**) Kermaa voi käyttää puolet vähemmän, jos ripottelee ennen nesteen lisäystä reilun ruokalusikallisen vehnäjauhoja pannulle. Tällöin jauhot suurustavat kastikkeen, eikä sitä tarvitse keittää niin paljoa kasaan.

Hyvää juhannusta!